Rakastan

Rakastan istua illalla yksin kotona.
Tai en välttämättä yksin, vaan kaksi niin että tyttö on jo nukkumassa.
Mutta tavallaan yksin. Ainoana valveilla.
Kun mies on yön töissä ja tyttö nukkuu. Saan olla hetken ihan itsekseni. Tehdä mitä haluan.
Tarvitsen omaa aikaa. Tarvitsen sitä aikaa olla yksin "kotona".
Nautin näistä illoista kun mies on yön töissä.
Saan katsella yksikseni telkkaria tai olla netissä.
Lukea kirjaa ja juoda kahvia.
Ihan mitä vain. Ilman että kukaan puhuu minulle mitään.

Rakastan villasukkia.
Villasukkia löytyy kaapista ihan kaiken värisiä ja kuvioisia. Pitkä-ja lyhytvartisia.
Käytän aina villasukkia. Kesälläkin.
Nukkumista en voisi kuvitellakaan paljain jaloin.
Rakastan villasukkiani vieläkin enemmän siitä syystä, että ne ovat äitini tekemiä.

Rakastan yötyön jälkeistä unta.
Sitä kun yövuoron jälkeen kävelee kotiin ja näkee ihmisten kiiruhtavan töihin. Tietää, että itsellä on työvuoro takana ja pääsee ihan pian nukkumaan.
Sitä kun tulee tyhjään kotiin ja aamupalan syötytään saa käydä tyhjään sänkyyn nukkumaan.
Mikään ei häiritse sitä unta. Ei pihalta kantautuva melu. Ei auringonpaiste (meillä on makuuhuoneessa valkoiset verhot).
Sitä kun saa rojahtaa sänkyyn ja tuoksutella hetken lakanoista miehen ja lapsen unisia tuoksuja.
Ja uni tulee heti.
Ja se yövuoron jälkeinen uni on parasta mitä on!

Rakastan tuoksuja.
Puhtaiden lakanoiden tuoksua. Puhtaan kodin tuoksua.
Tuoreen leivän tuoksua. Raikkaan kesäaamun tuoksua.
Kahvin tuoksua. Saunavihdan tuoksua....
Mutta kaiken eniten rakastan pienen Pipan tuoksua. Sitä tuoksua mikä tytön huoneessa leijuu.
Sitä tuoksua mikä on aina tytön nukkuessa voimakkaimillaan.
Sitä ihanaa tuoksua, mitä pitää aina monta kertaa tytön nukahdettua käydä nuuskuttelemassa.
Tuoksua, minkä haluaisin pullottaa ja aina ikävän tullen suihkauttaa ylleni.

"Leikki on lapsen työtä"

Jos näin on, niin tiedän yhden 3-vuotiaan, joka on ehdottomasti ahkerin tuntemani työntekijä.

Aamulla tuo kyseinen neitokainen köpöttelee meidän makuuhuoneeseen. Työntää verhon syrjään ja kurkistaa ulos ikkunasta. Sen jälkeen hän tulee kutittelemaan tilanteesta riippuen joko äidin tai isin hereille.
Nyt on aamu! Nyt on leikin aika!

Aamupalan valmistuessa, tyttö leikkii jotain itsekseen keittiön pöydän ääressä.
Kun aamupala on syöty, tyttö kysyy jo malttamattomana "leikitäänkö?"

Palapelejä, muistipelejä, vauvanukkeja, dubloja...

Ulos ei huvittaisi lähteä kun leikit jää pahasti kesken.
Kun tyttöä muistuttaa, että ulkonakin voidaan leikkiä, tyttö lähtee iloissaan pukemaan eteiseen ulkovaatteita.
Keinumista, hiekkakakkuja, juoksemista, kauppaleikkejä...

Lounaan valmistuessa tyttö kehittelee itselleen uusia leikkejä.
Leikit saa aikaiseksi mistä tahansa; piparkakkumuoteilla voi leikkiä. Kulhoista saa hienon temppuradan, porkkananpalat voivat olla vaikka äiti-porkkana ja vauva-porkkana. Kaikki on mahdollista...

Lounaan jälkeen lähdetään päiväunille. Mutta tyttö ei olekaan enää tyttö, vaan tyttö on muuttunut pieneksi hiireksi. Pieni hiiri konttaa vessan kautta sänkyyn.
Vastailee pienellä vikinällä. Sadun jälkeen pieni hiiri nukahtaa rauhalliseen uneen.

Reilun tunnin päästä pieni hiiri herää päiväunilta.

Välipalan jälkeen, tyttö kysyy taas malttamattomana "leikitäänkö?"
Tyttö joutuu hetken leikkimään itsekseen, kun äiti siivoa keittiön.
Sitten taas leikitään.
Kirjoja, kuurupiiloa, kattiloita ja kahvipannuja, vauvanukkeja, poneja, palapelejä...

Päivällinen. Samalla kun äiti valmistaa päivällistä, tyttö leikkii keittiössä. Kaivaa esiin keittokirjan, katsoo siitä hyvän kalakeiton ohjeen ja alkaa sitä valmistamaan. Leikisti.

Ilta sujuu samaan tahtiin.
Leikkiä. Leikkiä.
Hyppimistä sängyssä, värityskirjoja, muumitaloa, höpsöilyä, kotileikkejä, roolileikkejä... "Minä olen äiti ja ole sinä isi", "Minä olen prinsessa, ole sinä prinssi"

Illalla, iltasadun jälkeen tyttö jää vielä lukemaan itsekseen kirjoja ennenkuin nukahtaa.
Väsyneenä kaikesta leikkimisestä.


Kuka muu tekee töitä yhtä ahkerasti ja innolla?