Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raivo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raivo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

22





Eilen käytiin kuusiostoksilla.
Tytöllä oli ehdot kuuselle; "sellainen äidin kokoinen ja vihreä. Ei mikään punainen!"
Tuli sitten vähän äitiä isompi, mutta vihreä kuusi. Kelpasi.

Aamulla joulukalenterista tuli uusi kuusenkoriste.
Tänä vuonna pieni lintu.
Merkkinä, että tämä oli se päivä.
Se mitä on odotettu koko joulukuu.

Tyttö koristelikin kuusen taas melkoisella innolla.
Luikautti pariin kertaan joulupuu on rakennettu koristeluita tehdessään.
Ja hetkeäkään ei ollut hiljaa.

Poika suhtautui koristeluihin vähän maltillisemmin.
Ihme kyllä!
Koristeita ihaili ja hipelöi. 
Vain pari kertaa kävi kuuseen kiinni ja irrotti jo tytön vaivalla kiinnittämät koristeet.
Odotin, että kuusi olisi jo vähintäänkin muutamaan kertaan kaatunut ensimmäisen päivän aikana.
Mutta toisaalta, ei me ihan kauheasti tänään ehditty kotona aikaa viettämäänkään.

On se hieno.
Vaikka muutaman kerran olen jo mielessäni kironnut tuota varisevien neulasten määrää.

tiistai 21. joulukuuta 2010

20






Poika putosi syöttötuolista.
Tai kaatui syöttötuolin kanssa sinne kiivetessään.
Sai kunnollisen mustan silmän.
"Kyllä ne Tarzanitkin joskus puista putoavat" lohdutti mies.

Sitä se on. Meidän pieni Tarzan.

perjantai 17. joulukuuta 2010

17




Olin vielä hereillä, kun se heräsi.
Se tepsutteli unisena olohuoneeseen.
Silmät olivat unesta turvonneet, valo häikäisi.
Se nosti kätensä ylös ja pyysi päästä syliin.
Se tuoksui ihan unelle.

Vein pienen takaisin omaan sänkyynsä, kun oltiin ensin tarpeeksi halattu.
Se alkoi itkeä, mutta rauhoittui kun huomasi minun jäävän viereen.
Peittelin pojan ja silittelin pientä selkää.
Poika myttäsi uniharsoja käsissään.
Vilkuili vähän väliä olenko vielä vierellä.
Varmisteli.

Katselin pientä unista poikaa.
Kuinka hän rauhoittui ja pian nukahti.

Hän oli niin pieni. Ja kaunis.

Ihana rakas poikani.

Mietin kuinka onnellinen olen.
Kun olen äiti.
Tuollaiselle pojalle.
Ja sellaiselle tytölle.

Ja kuinka onnekas olen, kun saan olla juuri tässä.
Juuri nyt.
Silittämässä sitä pientä selkää.
Turvana.

torstai 16. joulukuuta 2010

16

(Raivo "tuhmailemassa" piilossa lipaston takana)


Raivo oli vessassa ja sai vessanpytyn kannen auki kaikista viritelmistä huolimatta.
Näki isänsä eteisen toisessa päässä ja kuuli kiellot.
Laittoi kiireesti kätensä vessanpyttyyn ja lutrasi vettä raivokkaasti.
Juuri kun isä ehti vessan ovelle aikeinaan poistaa poika kielletystä, 
Raivo laittoi itse pytyn kannen kiinni, nousi jakkaralle lavuaarin viereen 
ja ojensi kätensä vesihanan alle.

Tämä ei arvatenkaan ollut ihan ensimmäinen kerta.

15


Se suuttui kun ei saanut haluamaansa siskon käsistä.
Ja tavarat lensivät.
Ääni muuttui kimeäksi ja kasvot punaisiksi.

Pian se suuttui ankalle, joka ei kulkenutkaan perässä tavallista naksuttavaa ääntä pitäen.
Alkoi huutaa ja siirtyi samalla muutaman askeleen sivulle.
Peilin eteen.
Jäi katsomaan itseään peilistä.
Sitä punaista kiukkuista poikaa.

Se olikin niin kiinnostavaa, että jatkoi kiukkuamista ihan vain sen vuoksi, että sai katsoa itseään peilistä.
Kiukkuisena. Ja punaisena.

Ja äiti pidätteli naurua vieressä.
Pieni pippurinen poika.

Sitten äiti tuli ja nappasi sen pienen punaisen pojan syliinsä.
Kutitti vähän kainalosta, suukotti otsalle ja alkoi tanssimaan.
Poika sylissään.
Eikä poika ollut enää kiukkuinen. Saati punainen.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

8




Ulkona se lähti traktorin perään.
Katsoi lumoutuneena.
"töötti, töötti"

Ei suostunut liikahtamaankaan.
Ennenkuin traktori lähti poispäin. Ja hävisi näköpiiristä.
Silloin poikakin lähti. Traktorin perään.
"töötti, töötti"


On se. Poika. Samanlainen kuin muutkin.
Kiinnostunut pienestä asti "poikien jutuista".
Eikä varmasti olla tuupattu sinne suuntaan. Ei ainakaan suuresti.

Ei olisi siskonsa saman ikäisenä katsonut kahta kertaa ohi ajavaa traktoria. Tai autoa. 
Tai mitään muitakaan koneita.
Tai olisi ehkä karkuun juossut.
Vaikka oli se kyllä kovin kiinnostunut moottoripyöristä!

On se ihana seurata pienen pojankin kehitystä. 
Kun on viimeiset viisi vuotta seurannut oikein tyttömäisen tytön kehitystä.
Niin erilaisia ovat.
Tytöt ja pojat. Noin yleistetysti. Ainakin meillä tuntuisivat olevan.
Mutta mikä johtuu sukupuolten eroista ja mikä luonteiden. 
Temperamentista.
Siinäkin ovat niin erilaisia.

Ihania. Omiaan.


tiistai 7. joulukuuta 2010

7









Jaa miksi vaatteet riisutaan ennen syömistä?!

torstai 2. joulukuuta 2010

2






Ajattelin että tänä vuonna tyttö piirtäisi joulukortit.
Itse en jaksaisi askarrella, en jaksaisi valokuvata enkä haluaisi ostaa valmiita kortteja.

Tyttö piirsi lopulta yhden jouluisen kuvan. 
Ihanan kuusen, lahjoja ja itsensä juhlimassa kuusen vierellä.
Sitten piirsi äidin, joka meni ihan pieleen.
Lähti ovet paukkuen omaan huoneeseensa ja piirsi upean merenneidon jolla olivat kädet nyrkissä.

Poikakin osallistui piirtämiseen.
Tosin jaksoi vain pienen hetken keskittyä itse asiaan.
Sitten maisteli kyniä ja lopulta heitti joka ikisen kynän lattialle.

Ei tullut valmiita kortteja. 
Mutta onhan tässä vielä aikaa.
Kyllä minä jollain keinolla suostuttelen tytön niitä jouluisiakin kuvia piirtämään.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Toinen erä

päivän unitaitelusta.

Äiti-Raivo 2-0



Selvisi syy viikon kestäneeseen kiukkuisuuteen, itkuisuuteen, 
kärsimättömyyteen ja ihan loputtomaan tississä roikkumiseen. 
Toinen yläkulmahammas on ihan juuri läpi!


Isompi vielä valvoo.
Ei nukahda millään.
Syy isomman kiukkuisuuteen ja räjähtelyyn ei ole vielä selvinnyt.
Taitaa kuulua vain ikään.
Lähes joka asiasta suuttuminen,
itkuun pillahtaminen ja kiljuen äidin jalassa roikkuminen ovat tulleet vain niin puun takaa.
Kun on aina ollut niin lauhkea.


On päiviä, jolloin odotan vain että olisi ilta. Ja saisin lapset nukkumaan.
Ei usein, mutta toisinaan.
Ja kun ne vihdoin nukkuvat, häpeän että olen odottanut sitä.
Ja pyydän hiljaa anteeksi.
Ne ovat niin kauniita. Siinä nukkuessaan.


Ensimmäinen erä

päivän unitaistelusta.

Äiti-Raivo 1-0

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Majakka ja perävaunu



Ei ollut riemulla rajaa, kun toinen kaksikosta palasi kotiin yökyläreissultaan.
Pienempi ei osaa ikävöidä puuttuvaa. Ihmettelee ehkä.
Mutta kun se puuttuvaa palaa, ymmärtää mitä on puuttunut.

Illan aikana poika ei päästänyt tyttöä silmistään.
Kulki perässä kuin pieni perävaunu.

tiistai 16. marraskuuta 2010

1 v 4 kk



 Ulko-ovi avautuu.
Poika juoksee heti paikalle.
Mies laskee kauppakassit eteisen lattialle. Ja poika on jo kurkkimassa kasseihin. 
Ottaa kassista jogurttipurkin ja puree siihen reiän ennenkuin kukaan huomaa.
Menee siskon huoneeseen ja maistelee jogurttia tyytyväisenä lattialla istuen.
Suuttuu, kun purkki häneltä viedään.

Murhe unohtuu, kun pyydän poikaa tyhjentämään kassit kanssani.
Poika ottaa kasista tavaroita ja alkaa tuoda niitä keittiöön.
Yrittää saada jääkaapin auki ja kun kaappi aukeaa, poika nostelee tavarat sinne.

Kun kassit on purettu, kysyn haluaako poika syödä viiliä.
"Joo!" hän vastaa ja menee hakemaan lusikkalaatikosta kaksi lusikkaa.
Kiipeä lusikoiden kanssa syöttötuoliinsa ja yrittää avata viilipurkin.

Kun viili on syöty, poika pyytää vielä piimää.

Sitten hän nousee pois tuolistaan.
Ottaa yhden keittiön tuolin ja työntää sen ikkunan eteen.
Katselee mitä kadulla tapahtuu.
Kuuluu "hau hau" ja "töö".  
Poika on nähnyt koiran ja auton.

Minä ihmettelen kuinka meidän ikkunat ovat niin likaiset. Täynnä pieniä sormenjälkiä.
Ja miten tuo pieni ihminen on kasvanut niin uskomattoman nopeasti. 
Ihan salaa pienestä vauvasta on kasvanut noin mahdotoman fiksu poika!
  


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Sairastelua







Tämän päivän suunnitelmat menivät uusiksi, kun tytöllä nousi aamulla kuume.

Paljon odotettu kirjaston satutunti, leikit puistossa ja vierailu siskoni ja lasten ihanan pienen serkun luona vaihtuivat kotona sairastamiseen.

Tytöllä tuli asiasta suuri suru. Pitkään yritti vakuuttaa, ettei ole kipeä. Mutta kalpeat kasvot ja tulikuuma iho kertoivat kyllä muuta.

Päivästä tuli kuitenkin ihan kiva. Kun tyttö ei ollut mitenkään kauhean kipeä.
Jaksoi leikkiä ja söikin suhteellisen hyvin.

Pojan nukkuessa pelasimme suklaapeliä ja muistipeliä.
Luimme ison kasan prinsessa- ja muumilehtiä.
Katselimme vähän piirrettyjä.

Pojan herättyä leikimme Pet Shopeilla.
Poika loukkaantui verisesti kun hänelle ei annettu omia hahmoja.
Tyttö antoi pojalle lopulta kolme ötökkää joilla leikkiä.
Poika oli onnessaan. Piti ihanaa vikinää leuilla leikkiessään. Vei jopa omat Pet Shoppinsa nukkekotiin ja leikki niillä siellä. Välillä ötökät tulivat äidin pään päälle tanssimaan.

Aikansa poika leikkikin meidän kanssamme, kunnes alkoi tehdä ruokaa.
Kasasi kattilaan leikkiruokia ja sitten oli syövinään niitä. Ja maiskutti päälle.

Huomaan joka päivä hämmästyväni sitä, kuinka paljon poika ymmärtää ja osaa.

Iltaruuan söimme pojan kanssa kahdestaan kun tyttö oli nukahtanut hetkeksi sänkyynsä.

Illan olimme kanalokkain sohvalla. Ja pötköttelimme olohuoneen lattialla.

Poikakin oli tänään yllättävän rauhallinen. En ollut koko ajan kieltämässä.
Tuo touhusi nätisti. Puuhaisi omiaan meidän lähellemämme. Kiipesi aina välillä syliin. Ei tainnut montaa itkupotkuraivariakaan saada. Ehkä ymmärsi siskon olevan kipeä...

Molemmat olivat unessa jo kahdeksalta!

torstai 4. marraskuuta 2010

Meillähän nukutaan!

Olen joitakin kertoja kirjoittanut tänne meidän öistä. Mm. tänne ja tänne ja vielä tännekin.
Raivo on siis varsinainen tissiholisti ja on tottunut syömään myös öisin.
Yöt ovat olleet aina risaisia. Ennen vuoden ikää oli tainnut nukkua parhaimmillaan 5 tunnin pätkän.
Ja sen kerran tai kaksi. Koko vuoden aikana.
Muuten on heräillyt. Toisinaan kolmen tunnin välein. Toisinaan jopa 15 minuutin välein.
Unikoulua mietin pitkään. Jotain hellää.
Mutta sitä oli niin vaikea aloittaa. Kun toinen tuntui niin pieneltä. Ja oli helpompaa vaan antaa pojan syödä yöllä. Kun valvottaa ja huudattaa. Ja valvoa itse.
Silittelyt ja tassuttelut eivät tuolle meidän miehelle oikein toimineet. Hän on vaan aina suuttunut sellaisesta.

Lopulta olin jo melkoisen väsynyt ja Raivon ollessa vuoden aloitin pojan "unikoulutuksen" tämän Jay Gordonin ohjeen mukaan. Tai sitä vähän soveltaen. Meille sopien.
Tämä tuntui hyvältä tavalta. Hellältä ja jotenkin järkevältä.
Yöt paranivatkin niin, että poika oli yössä sen seitsemän tuntia syömättä. Tosin heräili edelleen aika useasti, mutta melko hyvin tyytyi siihen, että tissi ei ole saatavilla.
Mutta sitten tuli yhtä aikaa viisi hammasta ja aivan järkyttävät yöraivoamiset! Lopulta luovutin.
Ja taas oltiin lähtöpisteessä heräilyiden kanssa.

Poika vaati tissiä tunnin välein ja jos ei tissiä saanut, raivosi. Siis todellakin raivosi. Huusi, kiljui, karjui, kieppui, väänsi, käänsi, potki ja löi. Itse jo epäilin että pojalla on oikeasti joku hätä. Se oli niin kamalaa se raivo.
Yritin pysyä kovana ja olla antamatta tissiä. Mutta lopulta itkin pojan kanssa. Ja annoin sen syödä.

Yöt menivät siis huonompaan.

Raivo heräili illan aikana monta kertaa. Siis jo ennenkuin olimme menneet miehen kanssa nukkumaan. Huomasimme tällöin, että jos minä menin poikaa rauhoittelemaan, poika raivosi minulle. Itki ja huusi kunnes annoin pojan syödä. Jos mies meni poikaa rauhoittelemaan, poika yleensä nukahti melkein heti.

Joten lopulta mies ajoi minut pois makuuhuoneesta.
Vajaa viikko meni niin. Kahtena ensimmäisenä yönä Raivo heräili jokusia kertoja. Syötin hänet kaksi kertaa, muilla kerroilla mies sai pojan nukahtamaan ihan hetkessä.
Seuraavana kahtena yönä poika heräisi vain pari kertaa ja söi kerran.
Ja sitten seuraavina öinä poika nukkui koko yön syömättä. Heräsi (tai itkahti unissaan?) muutaman kerran ja mutta nukahti kun mies laittoi unilampaan soimaan.

Tässä samalla järjestelimme kotiamme uuteen uskoon ja viikonpäästä tästä "unikoulun" aloituksesta Raivo siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen.
Omassa huoneessaan on nukkunut nyt pian kuukauden. Ei syö enää öisin. Eikä juuri koskaan enää heräilekään öisin.
Nukkuu omassa sängyssään heräilemättä koko yön. Ainakin klo: 20-06!

Aamulla sitten köpöttelee omasta huoneestaan meidän makuuhuoneeseen (pääsee pois pinnasängystään). Huutaa kuvaan ääneen "MOII" matkalla ja kiertää sille puolelle sänkyä jossa minä nukun. Sanoo "tittii" ja kiipeää kainaloon. Ja aamutissille!

En olisi ikinä, en IKINÄ, uskonut että yöt voisivat muuttua näin hyviksi näin nopeaan.

Näin jälkikäteen tunnen kyllä itseni melko tyhmäksi.
Kun tämä kävikin näin helposti. Miksi ihmeessä emme tehneet näin aiemmin.
Odotin kamalaa huutoa. Itkua tissin perään. Mutta eipä poika itkenytkään tissin perään kun äiti ja tissi eivät olleet samassa huoneessa!!
Mutta toisaalta, ehkä tämä ei olisi sujunut näin hyvin jos olisimme sen toteuttaneet aiemmin. Ehkä nyt oli vain juuri se oikea aika. Kun Raivo oli jo tarpeeksi iso ja kypsä.
 


maanantai 1. marraskuuta 2010

Apuri


Hän on niin omatoiminen.


Hän haluaa niin kovasti auttaa. Olla mukana. Tehdä kaiken kanssani. Osallistua.


Hän on niin kovin utelias. Touhukas. Innokas.


Mutta ne ovat vain hyviä asioita.

Yritän muistaa sen.
Kiireenkin keskellä.
Silloinkin kun hän aamulla levittää puurohiutaleet lattialle. 
Kun hän työntää kätensä voirasiaan.
Kun viimehetkellä pelastan kahvipannun varmalta särkymiseltä.

Kun hänet pitäisi kylvettää kolme kertaa päivässä, koska häntä ei saa auttaa. Eikä hän suostu pitämään ruokalappua.

Kun hän kiipeää lipaston päälle ja pudottelee siellä olevat tavarat lattialle.
Kun nostan pojan kymmennen kerran pois lipaston päältä.

Kun hetkeksi käännän selkäni ja hän on jo saanut koko asunnon mullinmallin. Enkä minä ollut kuluttanut kuin koko aamupäivän kodin siivoamiseen.

tiistai 19. lokakuuta 2010

1 vuosi ja 3 kuukautta



Heräsin kun se työnsi sormensa nenääni ja sanoi "töötti".
Se ei osaa sanoa nenä, mutta se kutsuu nenää töötiksi.
Olen muutaman kerran painanut hänen nenäänsä ja sanonut samalla "tööt!" Siitä se on oppinut.
 


Se rakastaa puolukoita. Se syö niitä pelkiltään. Ja tällä hetkellä myös puuron kanssa. Puuro ei oikein viime aikoina ole maistunut, mutta kun siihen laittaa sekaan puolukoita niin kyllä maistuu. Lautanen on tyhjä hetkessä.
Se rakastaa myös viinirypäleitä ja maustamatonta viiliä. Kesällä se söi hirvittävät määrät kotimaisia omenoita. Varasti niitä naapureiden pihoista ja puistossa kavereiden rattaista.
Kyllä se syö lähes kaikkea. Jos on sillä tuulella. Ja jos saa itse syödä. Ja lattialle ripoteltuna menisi varmasti ihan mikä vaan.

Se on hirmuisen hyväntuulinen. Nauraa käheällä äänellä. Puistossa sen tuntevat kaikki. Kutsuvat hangonkeksiksi.
Mutta kun se suuttuu, tavarat lentävät käsistä. Ja se heittäytyy maahan mahalleen. Painaa poskensa lattiaan ja huutaa keuhkojen täydeltä.

Kun joku on lähdössä ulos, se alkaa tuomaan lähtijälle vaatteita. Ja heiluttaa iloisesti. Kunnes se tajuaa ettei itse pääsekään mukaan ja suuttuu.
Tänä aamuna se tepsutteli ympäri asuntoa siskon lenkkarit jaloissaan.
Omia kenkiään se kuljettelee myös milloin minnekin. Lähdön hetkellä kaapista löytyykin aina jokaisesta kenkäparista vain se toinen.

Kun se tuo näytille löytämiään tavaroita, se sanoo "katokatokato".
Ja kun se tekee jotain "tuhmaa", se katsoo sellainen jännä ilme kasvoillaan ja heristää sormeaan. "Soo soo" ei saa se tietää, mutta ei silti malta olla tekemättäkään!

Se on aika mainio tapaus.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Lauantai





Aamupuuroa tehdessä Raivo kiipeää keittiön pöydälle ja tanssii.
Kun tulee nälkä, kiipeää pöydän kautta omaan tuoliinsa istumaan.
Haluaa syödä itse, ei huolisi apua. Ruokalappua saati kourua ei suostu kaulassaan pitämään.
Lusikka kippaa juuri ennen suuta ylösalaisin. Mutta eksyy sinne suuhunkin aina jotain.
Ainakin sormin jos ei muuten.

Puuron jälkeen vaatteet heitetään pesuun ja Raivo saa kirmata nakuna ympäriinsä.
Sitä mahtavampaa ei olekaan!
Raivo juoksee ja kiljuu. Toinen käsi venyttelee samalla pippeliä. Sitä ihanaa aarretta, jonka löytyminen on parasta mitä pieni mies tietää.

Kun pitäisi pukea vaippa ja vaatteet, poika juoksee kiljuen ja nauraen pakoon.
Juostaan sitten monta kierrosta kodin ympäri. Ja nauretaan.
Innostuessaan poika kaatuilee juostessaan. On vähän hontelo nauraessaan.
Pakomatka päättyy verhon taakse piiloon. Eikä äiti meinaa löytää poikaa mistään!

Ulkona Raivo menee moikkamaan tutuille miehille. Nostaa käden pystyyn ja huutaa "Boi!"
Sitten menee tutkimaan miesten autot.

Mummin luona odottaa reipas yökyläläinen. Syö jo toista aamupalaa.
Pipa alkaa riisua veljeltä ulkovaatteita.
Voi miten mukavaa on taas nähdä.
Lopulta jäävät sinne molemmat. Niin reippaina.
Lähtevät pian puistoon mummin kanssa.

Kotona on niin hiljaista. Maalaan kaksi keittiöntuolia mustaksi.
Mietin mitä muuta voisin tehdä. Kun olen ihan yksin.
Juon rauhassa kahvit. Suunnittelen yhden seinän maalausta, mutta en viitsi aloittaa kun en tiedä saanko sen vietyä loppuun. Käyn kaupassa.

Alan odottaa. Ehkä ne tulevat jo kohta takaisin!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Raivokasta menoa



Raivo vetää keittöntuolin pois pöydän alta ja kiipeää tuolille. Tuolilta pöydälle. Pöydällä nousee seisomaan ja tepastelee ympäri pöytää. Tai tanssii.
Raivo kiipeää sohvalle. Sohvalla hyppii ja nauraa.

Raivo tyhjentää äidin vaatteet lipastosta. Levittää ne ympäri asuntoa. Ikävän tullen nuuhkii äidin paitaa.
Raivo tyhjentää myös siskon vaatteet siskon lipastosta ja levittää ne ympäri asuntoa.

Keittiössä Raivo tutkii laatikoita. Ottaa laatikosta kauhan. Katsoo sitä hetken, paukuttaa muutaman kerran lattiaan ja siirtyy seuraavaan käteen osuvaan esineeseen. Pian laatikko on tyhjä.
Keittiön yhdestä kaapista Raivo löytää muovipurkit ja niiden kannet. Hupsista vaan ja niin ne ovat levällään lattialla.
Levittelee kattilat ja pannut keittiön lattialle. Paukuttaa kattilankantta lattiaan. Lyö kanteen lusikalla.

Siskon huoneessa Raivo menee lelulipastolle. Ottaa yhden lelulaatikon ja tutkii leluja huolella. Lopulta kippaa laatikon ympäri ja kaikki pienet lelut ovat lattialla.
Raivon puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että kehotuksesta alkaa nostella leluja takaisin laatikkoon. Sen parin lelun verran.

Raivo kiipeää tv-tasolle, läpsii telkkaria, painelee laitteiden nappuloita, heiluttelee tauluja.
Raivo kiipeää siskon sängylle, nousee sängynreunalle ja yrittää kiivetä siitä vielä lipastolle.
Raivo kiipeää siskon tuolille, tuolilta pöydälle. Pöydällä tanssii ja läpsyttelee ikkunaa.

Raivo piilottelee tavaroita. Ja kuljettelee tavaroita "vääriin" paikkoihin.
Tietokoneen hiiri saattaa löytyä isin kengästä. Herätyskello aamutossusta.
Aina on jotain hukassa.

Kun pitäisi vaihtaa vaippa tai pukea päälle, Raivo juoksee pakoon. Kiljuu ja kiirehtii verhon taakse piiloon.

Joka paikka on sikin sokin. Melua niin että korvissa soi!

Illalla vähän hengästyttää.
Äitiä. Ei poikaa.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Yksi vuosi ja kaksi kuukautta





Edellistä kirjoitusta täytyy kyllä vähän korjata.
Ei Raivo ole lähes mykkä.
Puhuu omaa kieltänsä sujuvasti. Ja paljon.
Pitää kovaa meteliä.

Mutta niitä ihan oikeita sanoja ei kyllä ole.
Mutta jotain tunnistettavia silti.
Tissi on titii.
Äiti tulee ainakin toisinaan.
Napa on Papa. Tisuttelun jälkeen pojalla onkin tapana aina työntää sormi äidin napaan ja todeta että siinä se napa on. Moneen kertaan. Ja sen jälkeen muiskauttaa iso pusu äidin masuun.
Poika tervehtii ihmisiä iloisesti nostamalla kätensä ylös huutamalla kovaan ääneen Boi! Eli moi. Tosin tuosta Boista on nyt viime päivinä tullut yleistermi lähes kaikelle. Ja sitä poika hokeekin alvariinsa.
Eläimiä matkii.
Jokunen päivä sitten mummu leikki että patakinnas oli koira. Raivo sitä hetken katselin ihmeissään ja sitten lähinnä pelkäsi tuota hassua koiraa. Tänään kaivoi itse patakintaan esiin ja alkoi haukkumaan.
Pieniä lelueläimiä kuljettaa (hyppyyttää) maassa ja haukkuu. Oli sitten kyseessä koira, karhu tai tiikeri.

Lähinnä tuon pojan energia taitaa mennä paikasta toiseen juoksemiseen. Kiipeilyyn. Tutkimiseen ja touhuamiseen.

Mutta musiikkia Raivo rakastaa.
Kun jotain edes vähän musiikkiin viittaavaa kuuluu, Raivo alkaa tanssimaan. Useimmiten ihan tosissaan. Kasvot vakavana hytkyy ihan hillittömästi.
Jopa äidin hampaiden pesu on pojan mielestä niin rytmikästä, että silloin pitää laittaa tanssiksi.
Siskon soittimia (kosketinsoitinta, xylofonia, tamburiinia) soittaa mielellään.
Ja uusimpana juttuna on oppinut soittamaan nokkahuilua.
Pieni pillipiipari kulkeekin usein ympäri asuntoa ja musisoi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...