Kiukun jälkeen

Vaatteiden pukeminen ja kotoa lähteminen päätyi taas riitaan.

"Minä en enää pidä sinusta!!" tyttö huusi heittäytyessään lattialle.

"Ei tarvitsekaan!" sain sanottua. Meinasin ensin sanoa jotain ihan muuta.

Rapussa halasin kiukkuista tyttöä ja kerroin, että vaikka tyttö ei pitäisikään äidistä, äiti silti pitää aina tytöstä. Vaikka kuinka huudettaisiin ja kiukuteltaisiin, niin siitä huolimatta äiti aina rakastaa.

Se ei muutu.
Mikään, mitä tyttö tekisi tai sanoisi ei sitä muuttaisi.

Illalla, oltuaan koko päivän kotoa pois, tyttö tuli halaamaan.

"Rakastan äiti sinua vaikka välillä sinulle huudankin". "Rakastan, vaikka en sinusta aina pidäkään. " hän sanoi.

"Voi kulta. Kyllä minä sen tiedän."

Kotipäivä

Viikonloppu oli täynnä suunnitelmia.

Mies töissä ja meillä muilla kaikkea kivaa ohjelmaa.

Mutta pojan hengitys ritisee ja pihisee.

Nyt nukkuu. Toivottavasti vältytään lääkärireissulta.

Mutta viikonlopun suunnitelmat taitavat mennä joka tapauksessa uusiksi.

Isompi leikkii olohuoneessa koiraa.

Sillä on päällä vain paita ja pikkuhousut. Ja sukat käsissään.

En enää edes ihmettele kuinka tarkenee. Aina se on tarjennut.

Itse istun ja juon kahvia. 

Päälläni on paksut sukkahousut, housut, polviin ulottuvat villasukat, toppi, pitkähihainen paita ja villatakki.

Toisissa asioissa olemme niin samanlaisia. Toisissa taas toistemme vastakohdat.

 

Harmittaa tämän päivän ohjelman peruuntuminen.

Tyttö sen sijaan näytti peukkuja kun kerroin, että tänään ollaankin vaan kotosalla.

"Halusinkin että tänään on kotipäivä!"

Joten nyt kotipäivää jatkamaan ja tytön kanssa leikkimään.

Toinen erä

päivän unitaitelusta.

Äiti-Raivo 2-0

Selvisi syy viikon kestäneeseen kiukkuisuuteen, itkuisuuteen, 

kärsimättömyyteen ja ihan loputtomaan tississä roikkumiseen. 

Toinen yläkulmahammas on ihan juuri läpi!

Isompi vielä valvoo.

Ei nukahda millään.

Syy isomman kiukkuisuuteen ja räjähtelyyn ei ole vielä selvinnyt.

Taitaa kuulua vain ikään.

Lähes joka asiasta suuttuminen,

itkuun pillahtaminen ja kiljuen äidin jalassa roikkuminen ovat tulleet vain niin puun takaa.

Kun on aina ollut niin lauhkea.

On päiviä, jolloin odotan vain että olisi ilta. Ja saisin lapset nukkumaan.

Ei usein, mutta toisinaan.

Ja kun ne vihdoin nukkuvat, häpeän että olen odottanut sitä.

Ja pyydän hiljaa anteeksi.

Ne ovat niin kauniita. Siinä nukkuessaan.

Ensimmäinen erä

päivän unitaistelusta.

Äiti-Raivo 1-0

Majakka ja perävaunu

Ei ollut riemulla rajaa, kun toinen kaksikosta palasi kotiin yökyläreissultaan.

Pienempi ei osaa ikävöidä puuttuvaa. Ihmettelee ehkä.

Mutta kun se puuttuvaa palaa, ymmärtää mitä on puuttunut.

Illan aikana poika ei päästänyt tyttöä silmistään.

Kulki perässä kuin pieni perävaunu.

1 v 4 kk

 Ulko-ovi avautuu.

Poika juoksee heti paikalle.

Mies laskee kauppakassit eteisen lattialle. Ja poika on jo kurkkimassa kasseihin. 

Ottaa kassista jogurttipurkin ja puree siihen reiän ennenkuin kukaan huomaa.

Menee siskon huoneeseen ja maistelee jogurttia tyytyväisenä lattialla istuen.

Suuttuu, kun purkki häneltä viedään.

Murhe unohtuu, kun pyydän poikaa tyhjentämään kassit kanssani.

Poika ottaa kasista tavaroita ja alkaa tuoda niitä keittiöön.

Yrittää saada jääkaapin auki ja kun kaappi aukeaa, poika nostelee tavarat sinne.

Kun kassit on purettu, kysyn haluaako poika syödä viiliä.

"Joo!" hän vastaa ja menee hakemaan lusikkalaatikosta kaksi lusikkaa.

Kiipeä lusikoiden kanssa syöttötuoliinsa ja yrittää avata viilipurkin.

Kun viili on syöty, poika pyytää vielä piimää.

Sitten hän nousee pois tuolistaan.

Ottaa yhden keittiön tuolin ja työntää sen ikkunan eteen.

Katselee mitä kadulla tapahtuu.

Kuuluu "hau hau" ja "töö".  

Poika on nähnyt koiran ja auton.

Minä ihmettelen kuinka meidän ikkunat ovat niin likaiset. Täynnä pieniä sormenjälkiä.

Ja miten tuo pieni ihminen on kasvanut niin uskomattoman nopeasti. 

Ihan salaa pienestä vauvasta on kasvanut noin mahdotoman fiksu poika!

  

Sairastelua

Tämän päivän suunnitelmat menivät uusiksi, kun tytöllä nousi aamulla kuume.

Paljon odotettu kirjaston satutunti, leikit puistossa ja vierailu siskoni ja lasten ihanan pienen serkun luona vaihtuivat kotona sairastamiseen.

Tytöllä tuli asiasta suuri suru. Pitkään yritti vakuuttaa, ettei ole kipeä. Mutta kalpeat kasvot ja tulikuuma iho kertoivat kyllä muuta.

Päivästä tuli kuitenkin ihan kiva. Kun tyttö ei ollut mitenkään kauhean kipeä.
Jaksoi leikkiä ja söikin suhteellisen hyvin.

Pojan nukkuessa pelasimme suklaapeliä ja muistipeliä.
Luimme ison kasan prinsessa- ja muumilehtiä.
Katselimme vähän piirrettyjä.

Pojan herättyä leikimme Pet Shopeilla.
Poika loukkaantui verisesti kun hänelle ei annettu omia hahmoja.
Tyttö antoi pojalle lopulta kolme ötökkää joilla leikkiä.
Poika oli onnessaan. Piti ihanaa vikinää leuilla leikkiessään. Vei jopa omat Pet Shoppinsa nukkekotiin ja leikki niillä siellä. Välillä ötökät tulivat äidin pään päälle tanssimaan.

Aikansa poika leikkikin meidän kanssamme, kunnes alkoi tehdä ruokaa.
Kasasi kattilaan leikkiruokia ja sitten oli syövinään niitä. Ja maiskutti päälle.

Huomaan joka päivä hämmästyväni sitä, kuinka paljon poika ymmärtää ja osaa.

Iltaruuan söimme pojan kanssa kahdestaan kun tyttö oli nukahtanut hetkeksi sänkyynsä.

Illan olimme kanalokkain sohvalla. Ja pötköttelimme olohuoneen lattialla.

Poikakin oli tänään yllättävän rauhallinen. En ollut koko ajan kieltämässä.
Tuo touhusi nätisti. Puuhaisi omiaan meidän lähellemämme. Kiipesi aina välillä syliin. Ei tainnut montaa itkupotkuraivariakaan saada. Ehkä ymmärsi siskon olevan kipeä...

Molemmat olivat unessa jo kahdeksalta!

Meillähän nukutaan!

Olen joitakin kertoja kirjoittanut tänne meidän öistä. Mm. tänne ja tänne ja vielä tännekin.
Raivo on siis varsinainen tissiholisti ja on tottunut syömään myös öisin.
Yöt ovat olleet aina risaisia. Ennen vuoden ikää oli tainnut nukkua parhaimmillaan 5 tunnin pätkän.
Ja sen kerran tai kaksi. Koko vuoden aikana.
Muuten on heräillyt. Toisinaan kolmen tunnin välein. Toisinaan jopa 15 minuutin välein.
Unikoulua mietin pitkään. Jotain hellää.
Mutta sitä oli niin vaikea aloittaa. Kun toinen tuntui niin pieneltä. Ja oli helpompaa vaan antaa pojan syödä yöllä. Kun valvottaa ja huudattaa. Ja valvoa itse.
Silittelyt ja tassuttelut eivät tuolle meidän miehelle oikein toimineet. Hän on vaan aina suuttunut sellaisesta.

Lopulta olin jo melkoisen väsynyt ja Raivon ollessa vuoden aloitin pojan "unikoulutuksen" tämän Jay Gordonin ohjeen mukaan. Tai sitä vähän soveltaen. Meille sopien.
Tämä tuntui hyvältä tavalta. Hellältä ja jotenkin järkevältä.
Yöt paranivatkin niin, että poika oli yössä sen seitsemän tuntia syömättä. Tosin heräili edelleen aika useasti, mutta melko hyvin tyytyi siihen, että tissi ei ole saatavilla.
Mutta sitten tuli yhtä aikaa viisi hammasta ja aivan järkyttävät yöraivoamiset! Lopulta luovutin.
Ja taas oltiin lähtöpisteessä heräilyiden kanssa.

Poika vaati tissiä tunnin välein ja jos ei tissiä saanut, raivosi. Siis todellakin raivosi. Huusi, kiljui, karjui, kieppui, väänsi, käänsi, potki ja löi. Itse jo epäilin että pojalla on oikeasti joku hätä. Se oli niin kamalaa se raivo.
Yritin pysyä kovana ja olla antamatta tissiä. Mutta lopulta itkin pojan kanssa. Ja annoin sen syödä.

Yöt menivät siis huonompaan.

Raivo heräili illan aikana monta kertaa. Siis jo ennenkuin olimme menneet miehen kanssa nukkumaan. Huomasimme tällöin, että jos minä menin poikaa rauhoittelemaan, poika raivosi minulle. Itki ja huusi kunnes annoin pojan syödä. Jos mies meni poikaa rauhoittelemaan, poika yleensä nukahti melkein heti.

Joten lopulta mies ajoi minut pois makuuhuoneesta.
Vajaa viikko meni niin. Kahtena ensimmäisenä yönä Raivo heräili jokusia kertoja. Syötin hänet kaksi kertaa, muilla kerroilla mies sai pojan nukahtamaan ihan hetkessä.
Seuraavana kahtena yönä poika heräisi vain pari kertaa ja söi kerran.
Ja sitten seuraavina öinä poika nukkui koko yön syömättä. Heräsi (tai itkahti unissaan?) muutaman kerran ja mutta nukahti kun mies laittoi unilampaan soimaan.

Tässä samalla järjestelimme kotiamme uuteen uskoon ja viikonpäästä tästä "unikoulun" aloituksesta Raivo siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen.
Omassa huoneessaan on nukkunut nyt pian kuukauden. Ei syö enää öisin. Eikä juuri koskaan enää heräilekään öisin.
Nukkuu omassa sängyssään heräilemättä koko yön. Ainakin klo: 20-06!

Aamulla sitten köpöttelee omasta huoneestaan meidän makuuhuoneeseen (pääsee pois pinnasängystään). Huutaa kuvaan ääneen "MOII" matkalla ja kiertää sille puolelle sänkyä jossa minä nukun. Sanoo "tittii" ja kiipeää kainaloon. Ja aamutissille!

En olisi ikinä, en IKINÄ, uskonut että yöt voisivat muuttua näin hyviksi näin nopeaan.

Näin jälkikäteen tunnen kyllä itseni melko tyhmäksi.
Kun tämä kävikin näin helposti. Miksi ihmeessä emme tehneet näin aiemmin.
Odotin kamalaa huutoa. Itkua tissin perään. Mutta eipä poika itkenytkään tissin perään kun äiti ja tissi eivät olleet samassa huoneessa!!
Mutta toisaalta, ehkä tämä ei olisi sujunut näin hyvin jos olisimme sen toteuttaneet aiemmin. Ehkä nyt oli vain juuri se oikea aika. Kun Raivo oli jo tarpeeksi iso ja kypsä.
 

Kauneinta taidetta

Kun tyttö häviää johonkin, hän on yleensä mennyt piirtämään.
Kun hän haluaa olla hetken rauhassa, hän ottaa esiin kynät ja paperia.

Yleensä piirrustukset ovat prinsessoja, merenneitoja, tyttöjä. Mutta joskus aina jotain muutakin.

Toisinaan piirrustukset eivät onnistu. Tyttö purskahtaa itkuun ja kynät lentelevät lattialla ja paperit rypistyvät.
On niin kovin itsekriittinen.

Useimmiten on kuitenkin tyytyväinen piirrustuksiinsa.

Äidistä piirrustukset ovat aina upeita. Ihania ja täydellisiä.
Kauneinta taidetta!

Apuri

Hän on niin omatoiminen.

Hän haluaa niin kovasti auttaa. Olla mukana. Tehdä kaiken kanssani. Osallistua.

Hän on niin kovin utelias. Touhukas. Innokas.

Mutta ne ovat vain hyviä asioita.

Yritän muistaa sen.
Kiireenkin keskellä.

Silloinkin kun hän aamulla levittää puurohiutaleet lattialle. 

Kun hän työntää kätensä voirasiaan.

Kun viimehetkellä pelastan kahvipannun varmalta särkymiseltä.

Kun hänet pitäisi kylvettää kolme kertaa päivässä, koska häntä ei saa auttaa. Eikä hän suostu pitämään ruokalappua.

Kun hän kiipeää lipaston päälle ja pudottelee siellä olevat tavarat lattialle.

Kun nostan pojan kymmennen kerran pois lipaston päältä.

Kun hetkeksi käännän selkäni ja hän on jo saanut koko asunnon mullinmallin. Enkä minä ollut kuluttanut kuin koko aamupäivän kodin siivoamiseen.