Mönkijä

Poika on pieni mittarimato. Ryömii pitkin lattioita. Kerää kaiken pölyn ja pienet roskat vaatteisiinsa.
Vetää käsillään ja potkaisee oikealla jalallaan. Vasen jalka tulee liikkumattomana mukana.
Kun näkee jotain mielenkiintoista ottaa oikein päättäväisen katseen, puhaltelee jännästi suullaan ja lähtee liikkeelle. Oikein keskittyneenä.
Pieni läiske vaan kuuluu kädestä. Ja se ihana pieni puhaltelu.

Tuon liikkumisen oppimisen myötä poika on kasvanut jotenkin hirvittävästi.
Tullut isommaksi. Itsenäistynyt jollain tavalla.
Poika on löytänyt nyt aivan uuden maailman. Ja tutkii sitä nyt onnellisena, uteliaana ja innokkaana.

Ennen poika oli siinä mihin hänet laitettiin.
Katseli niitä leluja, mitä hänen eteensä oli asetettu.
Toki jonkun verran pääsi liikkumaan napansa ympäri pyörimällä ja jo silloin saattoi löytää itsensä kummallisista paikoista. Mutta aina oli kuitenkin siinä samassa huoneessa. Muutaman metrin säteellä laskupaikasta.

Nyt poika saa tutkia maailmaa omilla ehdoillaan. (Tai ainakin melkein)
Mennä sinne huoneeseen mihin haluaa. Katsoa niitä leluja ja tavaroita mitä itse valitsee.

Pojasta näkee miten innoissaan hän on tästä maailman avautumisesta.
Ei pysy paikoillaan.
Kiertää asuntoa ympäri. Kaikki huoneet tutkii. Käy kaikki nurkat läpi. Tutustuu kotiinsa ihan uudella tavalla.
Ei arastele, vaan etenee rohkeasti. Ihan uusiinkiin paikkoihin, kuten vaatehuoneeseen.

Ei haittaa vaikka muut jäisivät toiseen huoneeseen. Vaikka muita ei näykyisi missään.
Poika menee sinne minne haluaa!
Kun puuhailen keittiössä, poika kyllästyy siellä olemiseen nopeasti. Menee vain hetki ja pieni on jo matkalla mielenkiintoisempaan paikkaan.
Olohuoneessa ei viihtyisi ollenkaan. Koska siellä on eniten aikaa vietetty. Se huone on jo niin tuttu. Liian tuttu. Tylsä.

Kaiken eniten puoleensa vetää siskon huone. Vaikka sisko ei edes olisi siellä.
Toinen erittäin kiinnostava paikka on vessa. Ja matkan varrella on aina pysähdyttävä eteisen peilin luo ihastelemaan peilistä kurkistavaa poikaa. Sille nauretaan ja sitä taputellaan.

Voi miten ihanaa on seurata tätä. Sitä onnea ja vapautta minkä tuo liikkumisen taito on tuonut. Sitä uuden maailman löytämistä.
Riemua.

Mutta tuntuu se myös hieman haikealta. Ihan pikkuisen. Kun pieni kasvaa niin vauhdilla.
Tutustuu maailmaan. Eikä malta enää edes sylissä pysyä. Kun on jo niin kiire uusiin paikkoihin.

Ikiliikkuja

"Poika on aina liikkeessä." Kirjoitti terveydenhoitaja pojan neuvolakorttiin kun poika oli puoli vuotias.
"IKILIIKKUJA." Kirjoitti nyt viimeksi kun kävimme kasvun takia kontrollikäynnillä.
Painokäyrä oli lähtenyt nousuun, mutta pituuskäyrä laskee kuin lehmän häntä.
Mitat olivat nyt 7 kk iässä 8 200 g ja 71.5.cm.

Mutta ei terveydenhoitaja huolissaan ollut. Koska tuo on ikiliikkuja. Kaikki energia menee liikkumiseen.

Se on ollut sellainen aina. Silloinkin kun ei vielä edes liikkeelle päässyt.

Vähintäänkin jalat ovat liikkeessä koko ajan. Lattialla jalat sätkivät hirmuista vauhtia. Rinnalla ollessaan koivet osoittavat kohti taivasta ja vispaavat ees ja taas.
Sylissä ollessaan yrittää päästä pois. Tai jos sylissä hetken viihtyy niin silloin hyppii siinä.

Soseiden syöttäminen on ihan mahdotonta.
Poika hyppii syöttötuolissa. Ihan koko ajan.
Poikaa on pidettävä käsivarresta (tai toisinaan jopa päästä) kiinni, että saa lusikan osumaan suuhun. Silmän, korvan tai posken sijaan.

Liikkuminen häiritsee myös yöunia. Heti kun uni on vähän kevyempää, poika kääntyy mahalleen. Eikä osaa siinä nukkua saati kääntyä takaisin selälleen. Joten varsinkin alkuyö on yhtä mahallaan huutamista. Ja kun poika tosiaan heti mahalleen jouduttuaan alkaa huutamaan kasvot punaisena, keuhkojen täydeltä!
Pojalla onkin unikavereinaan mitä ihmeellisimpiä virityksiä estämästä häntä kääntymästä mahalleen. Tosin eivätpä ne juuri mitään estä...

Koko ajan punkee ja puskee. Heiluu ja hyörii. Vispaa ja sätkii.

Liikkeessä on koko ajan.

Nyt on opinut myös ryömimään.
Pääsee siis ihan rehellisesti eteenpäin. Valmiudet siihen olisivat varmasti olleet jo kauan, mutta yrittämisen sijaan poika keskittyi lattialla ollessaan siihen armottomaan sätkimiseen ja touhottamiseen.
Mutta nyt ryömii ja vauhti kiihtyy koko ajan.
Joten mitään suurta pullistumista en usko pojassa jatkossakaan tapahtuvan. Se on vaan tuollainen ruipelo.

Hoikka poika se on. On ollut aina. Ei ole oikeastaan koskaan omistanut reisimakkaroita. Saati kaksoileukaa. Ihan toista maata kuin siskonsa vauvana.
Se on niin pieni ja sirpsakka. Mutta silti niin ihanan pehmeä.

Sisarukset vol.2

Tyttö näki yöllä pahaa unta.
Huusi sängyssä äitiä.
Hain tytön loppuyöksi meidän väliimme nukkumaan.
Turvaan pahoilta unilta.

Poika nukkui aamuyön levottomasti.
Otin pojankin jossain vaiheessa meidän viereemme nukkumaan.
Poika kieppui ja vähän itkikin.
Ennenkuin ehdin unenpöppörössäni mitään tehdä, näin kun uninen tyttö tarttui pojan käteen kiinni. Pieni käsi silitti vielä pienempää kättä.
"Voi pientä. Älä itke. Ei ole mitään hätää. Nukutaan vielä" tyttö sanoi.
Ja poika lopetti kieppumisen, rauhottui ja nukahti.


Päivällä lähdettiin kauppaan.
Poika raivostui taas tapansa mukaan pukemisesta ja huusi vielä kaukaloonkin laitettaessa.
Tyttö oli jo pukenut ja me miehen kanssa vielä puimme ulkovaatteita itsellemme.
Tyttö meni poikaa lohduttelemaan.
Otti poikaa kädestä kiinni.
"Silloinkun minä olin ihan pieni, minäkin itkin aina kun puettiin. Minäkään en tykännyt siitä yhtään. Mutta ei sitä tarvitse itkeä. Se vaan täytyy tehdä. Mutta ei ole mitään hätää."


Illalla luimme tytön kanssa kirjoja sohvalla.
Poika leikki lattialla leluillaan.
Välillä reenaili konttausasentoa ja hytkyi siinä.
Lopetimme lukemisen ja aloimme seurata pojan reenailua.
"Hyvä Ukko! Hienosti osaat!" hurrasimme pojalle.
Sitten tyttö singahti pojan viereen lattialle ja halasi poikaa voimaakkasti.
"Sinä olet niin ihana! Maailman paras pikkuveli!"

Tänään ja huomenna

Poika nukkuu sängyssä.
Haluaisin mennä viereen nukkumaan, mutta tiedän että poika herää kuitenkin ihan pian.
Silmäluomet painavat enkä jaksaisi pitää niitä auki.
Mutta tiedän, että päivästä tulee vielä vaikeampi jos ehdin nukahtaa vain ihan hetkeksi.
Pitäisi saada nukkua kunnolla. Vaikka pari tuntia.

Tyttö on kerhossa.
Alkoi aamulla kiukutella hampaidenpesusta.
Heitin hammasharjan tahnoineen lavuaariin ja lähdin ovet paukkuen vessasta pois.
En siedä kiukuttelua yhtään. En yhtään. Olen aivan liian väsynyt.
Myöhemmin istuttiin tytön kanssa eteisen laittialla sylikkäin.
Pitkään. Keinutin tyttöä sylissäni. Silitin, suukotin ja pyysin anteeksi.
"Ei se haittaa" sanoi tyttö.
Voi kun se olisikin niin.

Olen väsynyt.
Seitsemän kuukauden valvomiset tekevät tehtävänsä.
Viimeinen kuukausi on ollut taas tunnin välein heräilyä.

Kyllä minä jaksaisin tämän väsymyksen.
Sen humalaisen olotilan. Sen etten jälkeenpäin muista mitä olen kenellekin puhunut.
Pahoinvoinnin.
Tämän väsyneen ulkonäköni; likaisen tukkani ja mustat silmänaluseni.
Mutta tämä ärtyneisyys. Kiukkuisuus. Räjähdysalttius.
Häpen sitä. Pelkään, että se alkaa vaikuttaa lapsiin.
Kun äiti suuttuu milloin mistäkin.


Eilen illalla kuuntelin yläkerran teinipojan ja hänen äitinsä tappelua.
Huutamista. Haistattelua. Raivoa.
Pidättelin itkua.
Onko tuo meillä edessä.
Kuinka ikinä pystyn katsomaan lastani joka haistattelee minulle.
Joka on niin täynnä raivoa.
En ikinä pysty siihen itkemättä.
Särkyykö jotain silloin sisälläni vain osaanko ottaa sen huudon vastaan jotenkin eri tavalla.
Kun olen kuitenkin kasvanut siihen lasten teini-ikään.
Nyt en pysty kuvittelemaan lapsiani teini-ikäisinä. Siksi varmaan tuo pelkkä ajatuskin tuntuu niin pahalta.
Kun he ovat teini-iässä, näenkö heidät silloin tälläisinä kun he ovat nyt. Pieninä lapsina. Niin rakastettavina.
Täynnä rakkautta.
Vai näenkö vain sen pelkän raivoavan teinin.

Jos huudan lapsilleni nyt tällätavalla, niin huutavatko he sitten tuolla tavalla minulle myöhemmin?

Viikonloppuna

Lauantaina tyttö lähti mummulaan yökylään.
Olimme kutsuneet ystäviä istumaan iltaa.
Ajatuksena rauhallista yhdessäoloa. Hyvää ruokaa, ehkä vähän hyvää juomaakin. Paljon juttelua ja naurua. Ilman lapsia. Vain aikuisten kesken.

Poika jäi kyllä kotiin. Tuo nyt ei ilman äitiä pärjää muutamaa tuntia pidempään. (Eikä äitikään taida pärjätä ilman poikaa). Kun ei se pulloruokkiminenkaan onnistu ja poika heräilee öisin erittäin tiheästi.
Mutta ajattelin, että helppohan se poika on käydä aina tainnuttamassa takaisin uneen ja sen jälkeen palata keskuteluiden pariin.

Mies siivosi ja minä leivoin ja laitoin ruokaa.
Jossain vaiheessa alkuiltaa puhelin soi.
Tyttö soitti. Oli päättänyt, että ei haluakaan jäädä yökylään. On mielummin kotona meidän kanssamme. Oli tullut ikävä. Pojuakin oli niin kova ikävä.
Sanoi vielä hetken leikkivänsä ja sitten aikoi tulla kotiin.
Tytöllä on monesti yökylässä ollessaan tullut hetkiä jolloin on ikävä. Mutta ne ovat menneet ohi ja tyttö jäänyt yökyläilemään innoissaan ja hyvillä mielin.
Nyt ei mennyt ohi. Ja niin pappa toi tytön kotiin yöksi.

Ilta ei sitten sujunut ihan suunnitelmien mukaan.
Vieraat tulivat, ja tyttöhän ei malttanut nukahtaa millään (kuten arvata saattaa).
Hyppäsi huoneestaan pois vähän väliä. Luettiin iltasadut pariinkin kertaan. Tyttö piirteli vieraille piirrustuksia. Kurkki ovenraosta. Kävi monta kertaa pissalla. Touhuili huoneessaan.
Pojankin nukahtaminen kesti. Vaati useamman tissittelyn ennenkuin nukahti. Sitten parahteli useasti itkemään. Kääntyi unissaan mahalleen ja vaati miljoona kertaa kippauksen takaisin selälleen.
Jonkun aikaa nukuttuaan heräsi ja olisi halunnut seurustella.

Mutta niinhän se menee. Kun jotain suunnittelee, niin silloin mikään ei mene niinkuin normaalisti.

Mutta lopulta kumpikin lapsi oli unessa. Ainakin hetken yhtäaikaa.
Ja oli meillä hauskaa.
Sain jopa juotua sen pitkään haaveilemani lasillisen valkoviiniä!


Sunnuntaina juhlittiin pienimuotoisesti tytön nimipäivää (joka oli tuossa joku aika sitten).
Olemme ottaneet tavaksi kahvitella tytön nimipäivän kunniaksi. Kun isovanhemmat ovat kuitenkin aina halunneet kahville tulla.
Ja onhan se ihanaa että tytöllä on kaksi juhlapäivää vuodessa! Koskaan ei voi olla juhlia liikaa!
Isovanhempien lisäksi kahvikutsun saivat lasten tädit miehineen.

Olin ajatellut tehdä ihan vain jonkun juustokakun, mutta pari päivää ennen juhlia tyttö ilmoitti haluavansa kakun jossa on Mintun kuva. Ja mansikkatäyte.
Joten täytekakku oli tehtävä. Harmittavan vähän aikaa jäi kuvan maalaamiseen, eivätkä värit edes ehtineet kuivua kunnolla ja kuvasti tuli jotenkin sottainen.
Mutta tyttö tykkäsi. Seuraavaksi haluaa kuulema Barbiekakun.

Tilaihmeeni

Joissakin blogeissa on esitelty laukkujen sisältöä, ja pakko minunkin oli tuo oma tilaihmeeni tyhjentää ja valokuvata!

Itse en juuri käsilaukkuja käytä. Tarvitsen ison laukun, johon mahtuu paljon tavaraa.
Tällä hetkellä tarpeitani palvelee loistavasti tuo Marimekon laukku. Vaikka se ei kovin iso olekaan, sinne mahtuu paljon.
Se toimii myös hoitolaukkuna (meillä kun ei sellaista erikseen ole).


Tässä siis laukun sisältö;
- hiuslakka
- hiusharja
- purkkapussi (aina vihreää jenkkiä!)
- aikataulukirja
- töistä juuri haettu virkavapaa hakemus (hoitovapaata varten)
- vihkonen dipp-tutkimuksesta
- teatteriliput (Lumikkiin, jota kävimme tytön kanssa katsomassa marraskuussa :D)
- rannetuet (kulkevat näköjään väärässä laukussa!)
- neuvolakortit
- lahjakortti s-ryhmän kauppoihin
- tytölle puhtaat pikkuhousut (käymme useasti vanhempieni luona ja siellä toisinaan saunassa. Joten ainakin puhtaat alusvaatteet pitää olla aina mukana. Tällä kertaa laukusta ei näköjään löytynytkään alusvaatteita itselleni)
- pojalle puhdas vaatekerta (tällä kertaa body, sukkahousut ja kahdet sukat)
- pojalle tumput
- sukat itselleni
- värilastuja (rautakaupasta mukaan otetut värilastut ajatellen pojan tulevaa huonetta. Yhden seinän värivaihtoehtona on tällä hetkellä violetti tai joku nätti vihreä)
- kaksi valkoista kiveä (tytön aarteita kesältä)
- topseja minigrip-pussissa (nämä ovat aina tarpeen!)
- siteitä (vaikka kuukautisia ei ole ollut ikuisuuksiin! Mutta eihän sitä tiedä koska ne taas alkavat!)
- lehdestä revitty kuva ihanista saappaista joita metsästin ympäri kaupunkia (huonolla menestyksellä :( )
- lompakko
- avaimet
- huulirasva (sitä ilman ei voi elää!)
- pojalle ruokalappu
- pyllynpesulappuja
- vaippoja
- pari lelua pojalle
- hiusleksuja itselleni ja tytölle
- hiuspinnejä itselleni ja tytölle
- tytön kerhossa askartelema kuusi ja tonttu
- vesipullo

Laukussa oli vielä ennen kuvauksen alkua ainakin kynä ja heijastin, mutta ne ehtivät kadota jonnekin (veikkaan että löytyvät tytön huoneesta!)
Puhelinkin tietysti kulkee aina mukana, mutta nyt se oli latauksessa.

Kuitteja ja ostoslistoja laukussa on yleensä vaikka kuinka paljon. Nyt olin juuri hetki sitten laukkuni niistä siivonnut.