22

Eilen käytiin kuusiostoksilla.

Tytöllä oli ehdot kuuselle; "sellainen äidin kokoinen ja vihreä. Ei mikään punainen!"

Tuli sitten vähän äitiä isompi, mutta vihreä kuusi. Kelpasi.

Aamulla joulukalenterista tuli uusi kuusenkoriste.

Tänä vuonna pieni lintu.

Merkkinä, että tämä oli se päivä.

Se mitä on odotettu koko joulukuu.

Tyttö koristelikin kuusen taas melkoisella innolla.

Luikautti pariin kertaan joulupuu on rakennettu koristeluita tehdessään.

Ja hetkeäkään ei ollut hiljaa.

Poika suhtautui koristeluihin vähän maltillisemmin.

Ihme kyllä!

Koristeita ihaili ja hipelöi. 

Vain pari kertaa kävi kuuseen kiinni ja irrotti jo tytön vaivalla kiinnittämät koristeet.

Odotin, että kuusi olisi jo vähintäänkin muutamaan kertaan kaatunut ensimmäisen päivän aikana.

Mutta toisaalta, ei me ihan kauheasti tänään ehditty kotona aikaa viettämäänkään.

On se hieno.

Vaikka muutaman kerran olen jo mielessäni kironnut tuota varisevien neulasten määrää.

19

Oltiin lauantai mummun ja papan luona.

Tyttö istui mummun kainalossa sohvalla.  
Miettivät millä kirjaimella mikäkin sana alkaa.

Sitten keksivät sanoja, jotka alkoivat ihan väärillä kirjaimilla. Hassuja sanoja.
Ja nauroivat niin että vedet tulivat silmistä.

Kun me emme mummun kanssa nauraneet tarpeeksi tytön keksimälle vitsille, tyttö meni papan luokse. 

Ja pappa onneksi ymmärsi nauraa tarpeeksi.

Olivat papan kanssa toisessa huoneessa ja tyttö ehdotti että keksisivät yhdessä tarinan.

Cowboysta ja prinsessasta. 
Kumpikin keksi pätkän tarinaa, muutaman lauseen kerrallaan. Aina vuorotellen.
Ja me kuuntelimme toisessa huonessa salaa.

Sunnuntaina tyttö meni kylään mummin ja ukin luo.

Leikkivät mummin kanssa paperinukeilla ja kävivät pitkiä keskusteluja.

Ukki oli ostanut tytölle oman kaulimen ja piparitaikinaa.

Leipoivat yhdessä pipareita. Ja katselivat kaukoputkella.

Toivat piparitaikinaa tuliaisiksi myös pojalle. Tosin se taikina taisi mennä kaikki lopulta tytön mahaan.

Meillä on onnea, kun lapsilla on neljää upeaa isovanhempaa.

18

Tytöllä oli eilen kerhon joulujuhla.

Tyttöä jännitti omien sanojensa mukaan hirvittävästi.

Esitykset menivät hienosti ja juhlissa oli tytön mukaan huippu kivaa.

Joulukuvaelmasta en tunnistanut tyttöä.

Sattuneesta syystä (mies oli myöhään töissä eikä päässyt ollenkaan osallistumaan juhlaan) jouduin koko kuvaelman ajan juoksemaan pojan perässä, eikä näytelmän seuraamisesta tullut oikein mitään.

Kotona kysyin tytöltä mitä hän kuvaelmassa esitti.

"Jotain paimenta" vastasi tyttö selvästi pettyneenä.

"Etkö olisi sitten halunnut olla paimen?"

"No en!"

"No mikä olisit sitten halunnut olla?

"Enkeli"

"No ehkä ensi kerralla sitten. Aina ei niitä halutuimpia rooleja riitä kaikille. 

Ja kyllä paimenellakin oli tärkeä rooli."

"Mutta meiltä kysyttiin mitä haluamme esittää, ja minä vastasin vahingossa että paimen! 

Vaikka en edes halunnut olla paimen! Vastasin sen ihan vahingossa"

"Ensi kerralla sanon kyllä että haluan olla enkeli!"

Voi mikä suuri pettymys pienelle prinsessalle. Kun joutui olemaan joku paimen. Ja vielä vähän omasta syystään.

13

"Äiti saanko laittaa tänään kerhoon balettipuvun ja balettitossut?!"

"Edes tämän yhden kerran?"

"Laitan alle sukkahousut ja paidan. Ei tule kylmä."

"Äiti tämän yhden kerran vaan!"

"Lupan siivota huoneeni joka päivä!"

"Ihan varmasti."

"Äiti kiltti."

"Pliis."

Ja niin tuo sitten meni.

Kerhoon balettipuvussaan.

Olihan se aikamoisen suloinen (ja iloinen) näky siellä muiden joukossa.

Keltaisessa puvussaan.

6

Itsenäisyyspäivän perinteisiini on aina kuulunut linnanjuhlien katselu.

Pukujen ihailu. Arvostelukin.

Miehestä en ole koskaan seuraa saanut. Ei tuo ole jaksanut niistä kiinnostua.

Tänään sain tytön seurakseni.

"Tuo on kaunis puku!"

"Tuokin on kaunis puku"

"Onpa tuo violetti ihana puku!"

"Tuon mummon puku on aika kaunis"

"Joko nuo vieraat kohta loppuvat?"

"Olisit äiti itsekin mennyt tuonne juhliin. Sitten voisin katsella sinua telkkarista."

"Tykkään kaikista kauniista puvuista"

"Kuinka paljon noita vieraita oikein tulee?"

"Tuo kimaltava puku on kaunis"

"Harmi kun sinua äiti ei kutsuttu juhliin"

"Onko noita vieraita ainakin sata? Kuinka ne kaikki mahtuvat sisälle linnaan?"

"Eikö presidentti sitten tunne sinua?"

"Tykkään kaikista kauniista puvuista"

"Tuo valkoinen on kaunis. Se on kuin häämekko"

"Minä pukisin tuollaisen mekon päälleni. Tuollaisen joka näyttää häämekolta."

"Harmi kun sinä et äiti ole tuolla."

"Jos sinut olisi kutsuttu, olisit varmasti kaikista kaunein"

"Jos sinut olisi kutsuttu, olisinko saanut tulla sinne kanssasi?"

"Tuo on kaunis puku"

"Ja tuokin on kaunis puku"

"Tuolla on kanis kampaus"

"Ja kaunis puku"

Katseli ehkä viisitoista minuuttia. Eikä ollut hetkeäkään hiljaa. Jokainen puku oli kaunis.

Kaunein taisi tytön mielestä olla Laura Lepistön puku.

Itse en suosikkiani osaa vielä sanoa.

5

Tänään joulukalenterin luukusta tuli ihana uusi piparimuotti. Iso karhu.

Joten pipareiden leivontaa oli tänään ohjelmassa.

Taikina tehtiin heti aamupalan jälkeen ja sitten lähdettiin luistelemaan.

Kotiin kun tultiin, syötiin ja aletiin leipomaan.

Pienin apukokki tosin laitettiin ensin (julmasti) ulos nukkumaan.

Isompi apukokki valitsi sopivat muotit, söi hirvittävän läjän taikinaa (niinkuin itse pääkokkikin), teki muutamat piparit ja siirtyi taas melkoisen pian muihin hommiin.

Ja jätti pääkokin yksinään tuskailemaan 200 piparin takinan kanssa.

Mutta hyviä tuli.

Myöhemmin kysyin tytöltä kirjoitettaisiinko joulupukille kirje.
"No kirjoitetaan nyt sitten" totesi tyttö ei niin kauhean innostuneesti.
Alkoi heti luetella toiveitansa.
"Pitäisikö siihen alkuun kirjoittaa kuitenkin ensin jotain muuta?" kysyin.
"Kuten rakas joulupukki"

"No en minä sitä nyt niin kauheasti rakasta..." sanoi tyttö miettiliäästi.

Lopulta päädyimme kompromissiin ja kirjeestä tuli seuraavanlainen;


Joulupukki,


tykkään sinusta. Toivoisin joululahjaksi

sellaisen ponilinnan missä on mukana ponit,

Muodin taikaa elokuvasta se tyttö millä oli kaunein mekko,

sellainen vaalea koira jolla on mukana tuttipullo,

heppalinna missä on heppoja.

Toivoo Pipa

4

Tyttö isoäidilleen;

"Kun sinä mummi kuolet, niin minä kyllä käyn sinun haudallasi joka päivä.

Ja tuon kukkia.

Ja voin pyytää, että äiti tekee sellaisen nuken joka näyttää ihan sinulta.

Mumminuken."

Kauniita ajatuksia 5-vuotiaalta.

3

Käytiin luistelemassa. 

Ensimmäisen kerran tänä talvena.

Tyttö on arka opettelamaan uutta.

Itse olen huono opettamaan.

Huono ja liian lyhytpinnainen.

Viime talvena tyttö ei kunnolla tuota taitoa oppinut. Ei lopulta edes halunnut yrittää.

Tänään lähti innoissaan luistelemaan.

Tytön kaveri toi tytölle oman potkukelkkansa.

Oli itse oppinut sen avulla viime talvena luistelemaan.

Ajatteli, että nyt siitä voisi olla apua ystävälle.

Mikä ihana ajatus.

Sen avulla tyttö potki menemään.

Kulkivat myös käsi kädessä ja kaveri neuvoi kuinka on helpoin jarruttaa.

Taitaa siinä olla paras opettaja.

2

Ajattelin että tänä vuonna tyttö piirtäisi joulukortit.

Itse en jaksaisi askarrella, en jaksaisi valokuvata enkä haluaisi ostaa valmiita kortteja.

Tyttö piirsi lopulta yhden jouluisen kuvan. 

Ihanan kuusen, lahjoja ja itsensä juhlimassa kuusen vierellä.

Sitten piirsi äidin, joka meni ihan pieleen.

Lähti ovet paukkuen omaan huoneeseensa ja piirsi upean merenneidon jolla olivat kädet nyrkissä.

Poikakin osallistui piirtämiseen.

Tosin jaksoi vain pienen hetken keskittyä itse asiaan.

Sitten maisteli kyniä ja lopulta heitti joka ikisen kynän lattialle.

Ei tullut valmiita kortteja. 

Mutta onhan tässä vielä aikaa.

Kyllä minä jollain keinolla suostuttelen tytön niitä jouluisiakin kuvia piirtämään.

1

Joulukuu tuli kuin varkain.

Joulukalenterikin valmistui (tai melkein valmistui) ihan hiukan viime tingassa. 

Pääsinhän nukkumaan jo kolmen aikaan yöllä. 

Jälkikin on sen näköistä, eikä me muutenkaan olla koskaan tultu kovin hyvin toimeen tuon ompelukoneen kanssa.

Mutta tyttö sai kuitenkin avata ensimmäisen luukun ajallaan.

Kyläiltiin siskon luona. Ja vielä mummun ja papankin luona.

Tultiin myöhään kotiin.

Oltiin kaikki kolme aivan poikki.

Iltasatua luettaessa ihmettelin kun sängyn päällä oleva lamppu ei syttynyt.

"Ei se syty kun en saanut STÖPPELIÄ seinään" sanoi tyttö.

Ja sitten me nauroimme niin että meinasi tulla pissat housuun eikä iltasadun lukemisesta tullut mitään.

Kiukun jälkeen

Vaatteiden pukeminen ja kotoa lähteminen päätyi taas riitaan.

"Minä en enää pidä sinusta!!" tyttö huusi heittäytyessään lattialle.

"Ei tarvitsekaan!" sain sanottua. Meinasin ensin sanoa jotain ihan muuta.

Rapussa halasin kiukkuista tyttöä ja kerroin, että vaikka tyttö ei pitäisikään äidistä, äiti silti pitää aina tytöstä. Vaikka kuinka huudettaisiin ja kiukuteltaisiin, niin siitä huolimatta äiti aina rakastaa.

Se ei muutu.
Mikään, mitä tyttö tekisi tai sanoisi ei sitä muuttaisi.

Illalla, oltuaan koko päivän kotoa pois, tyttö tuli halaamaan.

"Rakastan äiti sinua vaikka välillä sinulle huudankin". "Rakastan, vaikka en sinusta aina pidäkään. " hän sanoi.

"Voi kulta. Kyllä minä sen tiedän."

Kotipäivä

Viikonloppu oli täynnä suunnitelmia.

Mies töissä ja meillä muilla kaikkea kivaa ohjelmaa.

Mutta pojan hengitys ritisee ja pihisee.

Nyt nukkuu. Toivottavasti vältytään lääkärireissulta.

Mutta viikonlopun suunnitelmat taitavat mennä joka tapauksessa uusiksi.

Isompi leikkii olohuoneessa koiraa.

Sillä on päällä vain paita ja pikkuhousut. Ja sukat käsissään.

En enää edes ihmettele kuinka tarkenee. Aina se on tarjennut.

Itse istun ja juon kahvia. 

Päälläni on paksut sukkahousut, housut, polviin ulottuvat villasukat, toppi, pitkähihainen paita ja villatakki.

Toisissa asioissa olemme niin samanlaisia. Toisissa taas toistemme vastakohdat.

 

Harmittaa tämän päivän ohjelman peruuntuminen.

Tyttö sen sijaan näytti peukkuja kun kerroin, että tänään ollaankin vaan kotosalla.

"Halusinkin että tänään on kotipäivä!"

Joten nyt kotipäivää jatkamaan ja tytön kanssa leikkimään.

Toinen erä

päivän unitaitelusta.

Äiti-Raivo 2-0

Selvisi syy viikon kestäneeseen kiukkuisuuteen, itkuisuuteen, 

kärsimättömyyteen ja ihan loputtomaan tississä roikkumiseen. 

Toinen yläkulmahammas on ihan juuri läpi!

Isompi vielä valvoo.

Ei nukahda millään.

Syy isomman kiukkuisuuteen ja räjähtelyyn ei ole vielä selvinnyt.

Taitaa kuulua vain ikään.

Lähes joka asiasta suuttuminen,

itkuun pillahtaminen ja kiljuen äidin jalassa roikkuminen ovat tulleet vain niin puun takaa.

Kun on aina ollut niin lauhkea.

On päiviä, jolloin odotan vain että olisi ilta. Ja saisin lapset nukkumaan.

Ei usein, mutta toisinaan.

Ja kun ne vihdoin nukkuvat, häpeän että olen odottanut sitä.

Ja pyydän hiljaa anteeksi.

Ne ovat niin kauniita. Siinä nukkuessaan.

Majakka ja perävaunu

Ei ollut riemulla rajaa, kun toinen kaksikosta palasi kotiin yökyläreissultaan.

Pienempi ei osaa ikävöidä puuttuvaa. Ihmettelee ehkä.

Mutta kun se puuttuvaa palaa, ymmärtää mitä on puuttunut.

Illan aikana poika ei päästänyt tyttöä silmistään.

Kulki perässä kuin pieni perävaunu.

Sairastelua

Tämän päivän suunnitelmat menivät uusiksi, kun tytöllä nousi aamulla kuume.

Paljon odotettu kirjaston satutunti, leikit puistossa ja vierailu siskoni ja lasten ihanan pienen serkun luona vaihtuivat kotona sairastamiseen.

Tytöllä tuli asiasta suuri suru. Pitkään yritti vakuuttaa, ettei ole kipeä. Mutta kalpeat kasvot ja tulikuuma iho kertoivat kyllä muuta.

Päivästä tuli kuitenkin ihan kiva. Kun tyttö ei ollut mitenkään kauhean kipeä.
Jaksoi leikkiä ja söikin suhteellisen hyvin.

Pojan nukkuessa pelasimme suklaapeliä ja muistipeliä.
Luimme ison kasan prinsessa- ja muumilehtiä.
Katselimme vähän piirrettyjä.

Pojan herättyä leikimme Pet Shopeilla.
Poika loukkaantui verisesti kun hänelle ei annettu omia hahmoja.
Tyttö antoi pojalle lopulta kolme ötökkää joilla leikkiä.
Poika oli onnessaan. Piti ihanaa vikinää leuilla leikkiessään. Vei jopa omat Pet Shoppinsa nukkekotiin ja leikki niillä siellä. Välillä ötökät tulivat äidin pään päälle tanssimaan.

Aikansa poika leikkikin meidän kanssamme, kunnes alkoi tehdä ruokaa.
Kasasi kattilaan leikkiruokia ja sitten oli syövinään niitä. Ja maiskutti päälle.

Huomaan joka päivä hämmästyväni sitä, kuinka paljon poika ymmärtää ja osaa.

Iltaruuan söimme pojan kanssa kahdestaan kun tyttö oli nukahtanut hetkeksi sänkyynsä.

Illan olimme kanalokkain sohvalla. Ja pötköttelimme olohuoneen lattialla.

Poikakin oli tänään yllättävän rauhallinen. En ollut koko ajan kieltämässä.
Tuo touhusi nätisti. Puuhaisi omiaan meidän lähellemämme. Kiipesi aina välillä syliin. Ei tainnut montaa itkupotkuraivariakaan saada. Ehkä ymmärsi siskon olevan kipeä...

Molemmat olivat unessa jo kahdeksalta!

Kauneinta taidetta

Kun tyttö häviää johonkin, hän on yleensä mennyt piirtämään.
Kun hän haluaa olla hetken rauhassa, hän ottaa esiin kynät ja paperia.

Yleensä piirrustukset ovat prinsessoja, merenneitoja, tyttöjä. Mutta joskus aina jotain muutakin.

Toisinaan piirrustukset eivät onnistu. Tyttö purskahtaa itkuun ja kynät lentelevät lattialla ja paperit rypistyvät.
On niin kovin itsekriittinen.

Useimmiten on kuitenkin tyytyväinen piirrustuksiinsa.

Äidistä piirrustukset ovat aina upeita. Ihania ja täydellisiä.
Kauneinta taidetta!