Vaatteiden pukeminen ja kotoa lähteminen päätyi taas riitaan.
"Minä en enää pidä sinusta!!" tyttö huusi heittäytyessään lattialle.
"Ei tarvitsekaan!" sain sanottua. Meinasin ensin sanoa jotain ihan muuta.
Rapussa halasin kiukkuista tyttöä ja kerroin, että vaikka tyttö ei pitäisikään äidistä, äiti silti pitää aina tytöstä. Vaikka kuinka huudettaisiin ja kiukuteltaisiin, niin siitä huolimatta äiti aina rakastaa.
Se ei muutu.
Mikään, mitä tyttö tekisi tai sanoisi ei sitä muuttaisi.
Mikään, mitä tyttö tekisi tai sanoisi ei sitä muuttaisi.
Illalla, oltuaan koko päivän kotoa pois, tyttö tuli halaamaan.
"Rakastan äiti sinua vaikka välillä sinulle huudankin". "Rakastan, vaikka en sinusta aina pidäkään. " hän sanoi.
"Voi kulta. Kyllä minä sen tiedän."
2 kommenttia:
Olen ensimmäistä kertaa blogissasi kyläilemässä :) Pakko jättää kehuja, blogisi on aivan ihana lämminhenkinen ja elämänläheinen, juuri sellainen joita tykkään seurailla, pakko siis liittyä lukijaksi :)
Kiitos kauniista sanoistasi! Vaikka lähinnä blogia kirjoitan omaksi iloksi, meille muistoksi, on aina mukavaa kuulla kivoja kommentteja. Ja tietää että muutkin lukevat.
Joten tervetuloa lukijaksi :)
Lähetä kommentti