Viikolta

Nautittiin helteistä.
Käytiin mökillä. Lapset juoksivat pihalla.
Syötiin marjoja aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi.
Poika söi ihan koko ajan. Kävi pöydästä kerjäämässä.
Söi myös ensimmäisen kerran makkaraa, siskolta pihisti.

Tyttö uskalsi mennä mökin pihaan yksin. Ja viihtyikin siellä hetkiä itsekseen.
Poika oppi kunnolla kiipeämään. Kiipesi tuolille ja tuolilta pöydälle. Sängylle. Taas tuolille ja tuolilta taas ylemmäs kukkapöydälle. Arkun päälle ja siitä hellalle. Kerran yllätin pojan istumassa isäni kannettavan tietokoneen päällä.
Ja kun se on salamannopea. Tulee ihan hiljaa, kuin varkain.
Ymmärtää vetää tuolin pois pöydän alta. Jotta siihen pääsee kiipeämään.
Ja juoksemaankin tuo on jo oppinut.
Hyppiä yrittää. Toisinaan näyttää kuin siinä vähän onnistuisikin.

Pestiin mattoja. Poimittiin marjoja.
Herkuteltiin lätyillä ja marjapiirakalla.
Saunottiin ja vilvoiteltiin pitkästi.

Kummasteltiin tätä kesää. Näitä helteitä. 

Kun tultiin kotiin, tyttöä odotti kirje. Ystävät olivat sen jättäneet. Toisella puolella oli piirretty kuva ja toiselle puolelle oli kirjoitettu "Pipa olet kiva". Tyttö nukkui seuraavan yön tuo kirje kädessään.

Tänään nuo samat ystävät leikkivät pihassa toisten, vieraiden tyttöjen kanssa. Pipa ei päässyt leikkiin mukaan. Näin kun tyttö kierteli yksin pihassa. Katseli toisten leikkejä. Ei ensin myöntänyt että harmittaa, mutta kasvoilta sen näki heti.

Nyt tyttö lähti mummin matkaan. Yökyläilemään.

Vieläkin on paha olo. Harmittaa tytön puolesta. Vaikka tiedän, että huomenna leikkivät taas sulassa sovussa.
Mutta silti se riipaisee sydämestä...

Mustikassa

Lapsena kävin joka kesä mustikassa.

Koko perhe lastattiin autoon ja ajettiin metsän reunaan.

Meillä tytöillä oli omat pienet korit mukana.

Asteltiin saappaat jalassa, pienet korit käsissä.

Mustikoita päätyi enemmän suihin kuin koreihin.

Jaksettiin poimia mustikoita ehkä juuri sen verran että korin pohja täyttyi.

Sitä ennen aina huudeltiin toisillemme vieläkö näkyy pohjaa.

Kun pohjaa ei enää näkynyt, jätettiin korit sivuun.

Ja leikit alkoivat.

Silloin ihan pienenä metsässä oli vaikea kulkea.

Ja monesti tulikin kompastuttua ja kori kaikkine mustikoineen meni pitkin maita ja mantuja.

Kuinka paljon se harmitti. Pienen ihmisen vaivalla keräämät mustikat!

Silloin äiti tai isä kaatoi omista mustikoistaan osan pieneen koriin.

Kaatuneiden mustikoiden tilalle.

Enää ei harmittanut!

Meillä oli aina eväät mukana.

Voileipiä. Ja mehua pullossa.

Äidillä ja isällä oli kahvia termospullossa.

Sokerinpalat kulkivat joka vuosi mukana siinä samassa pienessä muovirasiassa.

Muistan vieläkin sen leivän tuoksun. Enää leipä ei tuoksu samalle.

Tai ehkä se tuoksuisi. Siellä mustikkametsällä.

Tämä on yksi perinne, jota aion jatkaa omien lasteni kanssa.

Mökillä käytiin tytön kanssa pikipäin lähimetsässä. Pariin kertaan. Tyttö keskittyi vadelmiin ja metsämansikoihin.

Itse keräsin mustikoita. 

Joita sitten syötiin porukalla lusikoilla suoraan pienestä ämpäristä. Poikakin tuli kerta toisensa jälkeen hakemaan lisää.

Tein myös vanhempieni kanssa tehoiskun metsään. 

En enää kaatunut ja marjatkin pysyivät ämpärissä. Silti vanhempani kaatoivat omaan saaliinsa minun ämpäriini!

Nyt on reilu kymmenen litraa mustikoita pakkasessa.

Ensi vuonna mennään tytön kanssa ja otetaan eväät mukaan. 

Poika taitaa olla silloin vielä vähän liian pieni seuraksi. Mutta lähimetsään pääsee tuokin jo silloin!

Huhuu!

Monen muun bloggaajan tavoin, olen jo pidemmän aikaa miettinyt kukahan täällä mahtaa vierailla?

Toivon, että jättäisit pienen merkin itsestäsi. Kuka olet? Miten tänne päädyit?
Tai vaikka vain moikkaat!

Ja jos olet ihminen oikeasta elämästäni, niin kerrohan toki! (En ole nimittäin blogistani kertonut kenellekään, ja jos joku minut/meidät on täällä tunnistanut niin saa kertoa rohkeasti :D)

Ja myös jos on kysyttävää, niin nyt on hyvä hetki kysyä. Vastaan mihin pystyn ja uskallan ;)

Sairastellaan

Kun poika alkoi paranemaan, tyttö sairastui.
Niin se kai aina menee. Kaikki vuorollaan.

Ihmeellisiä nuo lapset sairastaessaan. Vaikka ruumiinlämpö huitelee päälle 40 asteen, ei yhtäkään valittavaa sanaa pienen suusta kuule!

Eilen tyttö söi jo jätskiä balettipuvussa ja katseli elokuvaa.

Tänään on ollut maha sekaisin.
Kun oltiin oltu hereillä kaksi tuntia, pesussa oli jo kahdeksat pikkarit. Sitten menin laskuissa sekaisin.
Nyt tuntuisi rauhoittuneen.
Istuu keittiönpöydän ääressä muovikippo päässään ja muovailee muovailuvahalla.

Vielä tänäänkin on siis kotipäivä. Onneksi mies on vapaalla.
Pestään pyykkiä ja siivotaan.

Tukholman tuliainen

Pieni pyörii vieressä. Etsii hyvää asentoa. Mihin voisi nukahtaa.
Yrittää syödä, mutta nenä on aivan tukossa eikä pysty kunnolla imemään.
Juttelee. Silmät ovat kiinni.
Iho on kuuma.
Hengistys on raskasta. Ponnistavaa ja ähkivää.
Hyvää asentoa ei löydy. Nukahtaa hetkeksi syliin.

Makoillaan vierekkäin. Poika koskettaa kuumilla pienillä sormilla. Tarkistaa että olen vielä vieressä.
Työntää päänsä kainaloon. Valittelee. Olo on huono.
Lopulta nukahtaa.
Hetkeksi.

Haluaisin vain olla vieressä.
Valvoa pienen unta.

Pieni sairas lapsi, ja äidin halu suojella on valtava.
Se kumpuaa jostain syvältä ja on niin voimakas.
Vaikka sairaus oliskin vain "pieni", helposti hoidettava. Ei mitään vakavaa.
Tunne on silti niin suuri.

Hengitys muuttui lopulta niin hankalaksi, että lähdimme lääkärin kautta sairaalaan.
Aamulla pääsimme kotiin.
Ja poika on melkein oma itsensä.


Sellaisia Tukholman tuliaisia tällä kertaa.

Matkalla

 (Kuvia ei ole laivalta eikä Tukholmasta. Yksityisyyssyistä.)

Kesäloman ainoa matka (jos mummun ja papan luona mökkeilyä ei lasketa) suuntautui ensin Helsinkiin ja siitä laivalla Tukholmaan.

Viime vuonna oltiin maaliskuussa samanlaisella matkalla, ja siitä lähtien tyttö on puhunut ja kysellyt uuden laivamatkan perään. Ihanan upea "hyttihuone" teki silloin kolmivuotiaaseen matkustajaan suuren vaikutuksen.
Eikä hytti saati laiva ollut tälläkään kertaa, nyt jo pian viisivuotiaalle pettymys. Tällä kertaa "hyttihuone" ei ollut vanhempien mielestä ihan yhtä hieno kuin viime kerralla, mutta tytön mielestä sitäkin hienompi. Siellä oli yläsänky!

Laivalla matkusti myös Pikkumyy, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ja siellä oli kaksi eri leikkipaikkaa. Oli myös ihana kauppa, josta tyttö osti ihanan pinkkiä kynsilakkaa ja  sai lakatut kynnet ensimmäistä kertaa elämässään! Ja äidinkin kynnet lakattiin vuosien tauon jälkeen. Keltaisella!

Tyttö löysi ennätysvauhtia kavereita. Söi lähes kaiken mitä eteensä sai. Juoksi aamusta iltaan. Puhui kuin papupata niinkuin tekee aina kun on innoissaan.

Poikakin viihtyi.
Helsingissä torilla ennen laivan lähtöä kävi "juttelemassa" jokaiselle vastaantulijalle. Esitteli hienoja maasta löytämiään kiviä. Sai paljon juttuseuraa ja sitäkin enemmän ihailevia katseita. Turistit tarjoilivat pojalle mansikoita.
Laivassa oli kuin kotonaan. Niinkuin on joka paikassa. Hytti oli pojastakin aivan upea. Vaatekaapissa vietti ison osan hytissä oloajasta. Leikkipaikoissa leikki kuin vanha tekijä. Ja kävi taas juttelemassa ja esittelemässä pallomeren palloja jokaiselle johon sai vähänkin katsekontaktia. Ja äitiä ja isiä juoksi pakoon.
Illalla muumit tanssittivat lapsia ja poika hytkyi muiden mukana. Menoa ei haitannut se, että muut olivat vuosia vanhempia ja ainakin kolme päätä pidempiä. Poika tanssi siinä missä muutkin. Oli melko ihana näky!
Aamupalalla todettiin, että jos maustamaton viili on pojan suurinta herkkua, niin maustamaton jogurtti on melkein yhtä hyvää. Kun puuro taas jostain syytä syljettiin samantien suusta pois.

Tytön piti nukkua toisessa yläsängyssä, mutta pian nukkumaan menon jälkeen kömpi kuitenkin parisänkyyn. Lopulta vain mies nukkui yhdessä yläsängyssä ja me muut pari sängyssä. Tai kuka nukkui ja kuka ei.
Toisena yönä heräsin siihen kun poika seisoi lattialla sängyn vieressä ja halusi sänkyyn. Ei väsyneenä jaksanut itse sinne kivuta. Aamulla kun katseltiin paikkoja ja ihmeteltiin miten poika oli joutunut yöllä pois sängystä, todettiin, että hän oli keskellä yötä käynyt vähän leikkimässä ainakin äidin puhelimella ja vesipullolla!

Tukholmassa kierreltiin ja katseltiin. Ihmeteltiin paikkoja. Käytiin kaupoissa ja syömässä. Kun palattiin laivaan oltiin aivan poikki, mutta silti tuntui ettei aikaa ollut tarpeeksi.

Helsinkiin palattuamme matkasimme vielä Korkeasaareen.
Missä äidin ehdottomat suosikit olivat pienet apinat ja karhut, isin suosikit taas olivat karhut ja hassu nenäinen pullea hiiri ja tytön taas puput ja riikinkukko.
Poika taisi pitää myös riikinkukosta kun sen perässä ainakin kovasti yritti pysyä.. Muuten ei juuri eläimistä perustanut. Alkumatkan nukkui ja loppumatkan taisteli unta vastaan.

Mahtavampaa matkaseuraa saa kyllä hakea.
Vaikka ensi kerralla mennään miehen kanssa ihan kahdestaan. Ehkä...

Aasta Ööhön

A - Aamupala. 

Ilman aamupalaa ja aamukahvia ei päivä lähde liikkeelle. Ennen aamupalaa olen kiukkuinen.

B - Banaani. 

Rakastan banaaneja. Harvemmin niitä enää ostan, koska muuten syön niitä vaikka tertullisen päivässä!

C - Canon. 

Kamerani. Rakastan ottaa kuvia ja rakastan katsella kuvia.

D -Draama. 
Perheessämme on kolme jotka hallitsevat hyvin draamailun. Mies ei ole yksi heistä.

E - Esimerkki.
Yritän olla hyvä sellainen lapsilleni. Joskus olen loistava, joskus en niinkään.

F - Football. 

Jalkapalloa tuli seurattua viimeisen kuukauden aikana aika paljon. Kuningaslaji!

G - Google. 

Asiat selviävät aina googlettamalla ;)

H - Hetki. 

Ne pienet hetket. Kun pysähtyy ja näkee niin paljon kauneutta ympärillä.

I - Ilta. 

Olen iltaihminen. Jos vain voisin, kukkuisin yömyöhään hereillä ja nukkuisin aamulla pitkään. Tosin kukun kyllä nytkin yömyöhään ja herään aamulla aikaisin kovin väsyneenä...

J - Juoksu.

Puran paineita, haastan itseäni. Otan omaa aikaa. Juoksen ihan yksin ja ajattelen.

K - Kahvi. 

Olen koukussa. Paheeni.

L - Lapset. 

Tärkeintä elämässäni.

M - Mies. 

Tukipilarini. Luottohenkilö. Turva.

N - Nyt. 

Pitäisi muistaa elää aina niin. Nyt eikä huomenna.

O - Oma koti. 

Oma koti on oma koti. Ei ole paikkaa parempaa.

P - Puma. 

Urheiluvaatemerkeistä ehdoton suosikki.

Q -
En kyllä keksi yhtään mitään...

R - Raidat.

Rakastan raitoja. Vaatteissa ja kankaissa. Erityisesti mustavalkoraidallisia.

S - Sisu. 

Sisulla selviää. Pienen kiukun kanssa mennään vaikka läpi harmaan kiven.

T - Tampere. 

Koti. 

U - Unelmat. 

Pienet tai isot.

V - Valo. 

Luonnonvalo. Aurinko. Keväällä "herään henkiin" ja kesällä jaksan vaikka ilman unia. Se johtuu valoisuudesta.

Pimeään aikaan pidän kotona aina kaikki lamput päällä. En siedä ympärivuorokautista pimeää.

W - Wii. 

Ainoa "tietokone peli" jota osaan edes hiukan pelata!

X - Xylofoni. 

Raivo viihdyttää meitä joka päivä soittamalla siskon xylofonia. Ihana!

Y - Yksinäisyys. 

Sanan hyvässä merkityksessä. Tarvitsen yksinoloa. Aina en jaksa ihmisiä ympärilläni.

Z - Zzzzz. 

Rakastan nukkumista!

Å - Åbo. 

Sellainen kaupunki jossa voisin kuvitella asuvani, jos jostain syystä en voisi täällä kotikaupungissani asua.

Ä -  Äitiys.

Parasta mitä minulle on tapahtunut. Äidiksi tulo on muuttanut minua eniten. Tehnyt minusta vahvemman, viisaammaan, onnellisemman. Mutta msamaan aikaan myös heikomman ja haavoittuvamman. 

En olisi mitään mielummin kuin äiti. Olen äiti ennenkaikkea.

Ö - Öljy. 

Kylmäpuristettu oliiviöljy ja kylmäpuristettu rypsiöljy. Ruuanlaittoon ja leivontaan.

Sankari

Se on kivimies.
Ulkona ollessaan se keräilee kiviä. Kulkee kivi kummassakin kädessä. Maistelee niitä. Ihailee. Esittelee muillekin ylpeänä.

Se rakastaa palloja, palikoita, pulloja. Ja kaikkea siskon pientä tilpehööriä.

Se ei jaksa keskittyä kirjoihin. Tosin niitä joskus itsekseen selailee. Tai repii.

Sillä on kamalasti asiaa, mutta muutamaa satunnaista sanaa lukuun ottamatta puhuu yleensä hassusti suhisemalla.

Eilen sen "kummisetä" kutsui sitä apinapojaksi.

Se on kaikesta ihanan aidosti yllättynyt.

Se on äidin poika ja sisko on sen paras kaveri.

Se on lähes aina iloinen ja sen nauru on ihanan herisevää.

Se kiipeilee, ja juoksee nauraen pakoon.

Se työntää autoa lattialla ja pärisee. Tosin se työntää kaikkea muutakin pitkin lattiaa ja toisinaan pärisee silloinkin.

Se hoitaa nätisti vauvanukkeja ja puhuu niille ihanan pienellä hellällä äänellä.

Muutenkin helliessään se pitää ihanaa pientä piipitystä.

Se on sisukas ja nopea.

Se on juuri löytänyt pippelinsä, eikä tahdo saada käsiään irti siitä.
Kurkistelee vaipan sisään ja ihailee sitä.

Se rakastaa vettä ja vedellä leikkimistä.

Se on peloton.

Suuttuessaan se heittäytyy lattialle makuulleen. Ja huutaa lujaa.

Sen ääni on niin luja, että toisinaan se sattuu päähän.

Se on nuuskamuikkunen. Omantiensäkulkija.

Illalla se käpertyy äidin kainaloon. Ja mieluiten se nukkuu kiinni äidin kyljessä.



Voi kuinka onnellinen olen, että saimme hänet elämäämme.

Juhlat oli eilen.
Paljon oli ihmisiä. Oli kuuma ja kova melu.
Sankari seurusteli vuorotellen jokaisen vieraan kanssa.
Meni muiden lasten mukana kuin isompikin poika, kunnes ei enää pysynyt perässä.
Nautti jokaisesta hetkestä. Oli ihan elementissään.
Rakas 1-vuotias!

1 vuotta

Sunnuntaiaamuna
käveli rakkaus
minua eteisessä vastaan.
Sillä oli pylly paljaana
se tahtoi syliin.
Painoi poskensa omaani
vasten ja sanoi "äiti"
Oili Kangasniemi

Se rakkaus on tänään kokonaisen vuoden!

Mökillä

"Tuossa on särkynyt sydän ja tuossa pikkusydän" tyttö tietää.

Mummu on kertonut.
Katselevat kukkia, kasveja, eläimiä. Nauttivat luonnosta.
Tyttö jaksaa kuunnella. On kiinnostunut. Mummu tietää ja kertoo mielellään.
Kastelevat kukat. Käyvät poimimassa jo kypsyneet mansikat.

Papan kanssa tyttö käy sytyttämässä saunan. Paistavat makkaroita. Pesevät perunat. Käyvät katsomassa läheisessä metsässä joko mustikat ovat kypsyneet. Palaavat takaisin ja mukin pohja on täyttynyt mustikoista.
Paistavat lättyjä. Juttelevat.

Aamulla pappa käy hakemassa heränneen pojan mukaansa. Pian tyttökin herää ja häipyy vähin äänin.
Syövät aamupalat, tekevät aamupesut. Leikkivät. Mummun ja papan kanssa.
Vasta paljon myöhemmin tulevat herättämään. Poika kahdella märällä pusulla. Toinen osui keskelle nenää ja toinen suulle.

Pelloilla kasvaa tänä vuonna rypsiä. Kaikkialla on ihanan keltaista.
Hyttysiä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Tai en ainakaan muista vastaavaa.
Ilma on hiostava. Kuuma ja kostea. Hikinen.

Me miehen kanssa lepäämme.
Mummu ja pappa touhuavat lasten kanssa. Ja pitävät meidät ruoissa.

Viikonloppuna

Yhtenä päivänä ruokapöydässä tyttö kysyi minulta voiko kutsua minua mamaksi. Kun hän on ulkona ja huutaa minua parvekkeelle. Kun ystävätkin (sisarukset jotka eivät ole syntyjään suomalaisia) tekevät niin.
Sovimme, että tyttö kuitenkin kutsuu minua äidiksi.
Hetken päästä tyttö kysyi voisiko sitten kutsua minua äitsykäksi.
"No jos niin haluat" vastasin tytölle nauraen.

Hetken päästä parvekkeen alta kuuluikin iloinen huuto; "Äitsykkää!!"


Katselen kuinka tyttö nauttii kesästä.
Mieleeni tulee oma lapsuuteni. Ja ne ihanat kesät.
Kun oltiin kaikki päivät ulkona. Juostiin paljain varpain. Käytiin kotona vain syömässä.
Kuinka tärkeitä ystävät olivat. Kuinka kamala se; "tytöt, syömään!" huuto oli, joka kaikui meidän parvekkeelta. Kun ei olisi malttanut mennä kotiin syömään. Kaikki muut saivat jäädä vielä pihaan. Ja itse mietti vain odottavatko kaverit vielä ulkona kun olen syönyt. Kun olin lapsena niin kamalan hidas syömään. 

Pelasimme isolla revohkalla pelejä. Jalkapalloa, pesäpalloa. Menimme pistettä, poliisia ja rosvoa, keinumattia ja penkkimattia, tervapataa. Yleensä sovussa, toisinaan tappelimmekin.
Mietin kuinka pitää nuo pelit ja leikit opettaa tytöllekin.

Nyt tyttö tulee illalla kotiin kasvot hiekkaisina ja posket punaisina.
Komennan tytön ensimmäisenä pesemään kädet ja jalat saippualla.
Teen ihan samoin kuin äitini teki kun olin lapsi. Kuinka se silloin tuntui turhalta ja kurjalta.
Nyt taas niin itsestäänselvältä. Eihän valkoisille matoille tai valkoiselle sohvalle voi mennä niillä likaisilla jaloilla!

Kun huudan tytön kotiin, alkaa se sama lisäajan pyytäminen, kuin mitä itse tein lapsena. "Ihan pieni hetki vielä!?" "Ihan kohta"
Ruoka hotkitaan hetkessä, kun kaverit kerran odottavat ja kivat leikit jäivät kesken.

Illalla ennen nukkumaan menoa, tyttö kysyy voiko huomennakin mennä tyttöjen kanssa ulos.

Omat muistot ovat yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Mutta mikään ei ole muuttunut.
Näen tytössä niin paljon itseäni. Lasten leikeissä niin paljon samaa. Se on sitä samaa onnea, malttamattomuutta ja iloa.
En voi kun hymyillä. Ja olla onnellinen.
Ihana kesä.

**************************

Viikonloppuna mies oli töissä.
Me muut kävimme puistoissa, leikimme omassa pihassa, kävimme uimarannalla, näimme ystäviä, leivoimme, piirtelimme, askartelimme, luimme kirjoja, kävimme piknikillä...
Miten sitä kesäpäivinä ehtiikin niin paljon?!

Tänään jäimme lomalle. Suunnitelmia ei vielä ole. Paitsi että sunnuntaina juhlimme ainakin yhden ihanan ensimmäistä syntymäpäivää!

Itsenäistymisiä

Ne alkoivat ihan pienillä askeleilla.

Kun tyttö kiersi kauppareissulla eripuolelta kukkapuskaa kuin minä. Omaa polkuaan.

Kun oltiin ulos lähdössä, meni jo etukäteen rappuun oven viereen odottamaan.
Seuraavaksi etupihalle, ihan ulko-oven viereen.

Mummunkin luona meni jo etupihalle yksin odottamaan. Istui kiltisti kannon päällä ja odotti. Ikkunan alla.

Tänä kesänä on mennyt takapihalle parvekkeen alle odottamaan kun me muut olemme vielä pukeneet kenkiä ja takkeja päällemme.

Tällä viikolla on harjoiteltu yksin ulkona olemista.
Vain tietyllä alueella, ihan siinä meidän pihassa. Parvekkeen alla. Koko ajan näkyvillä. Valvovan silmän alla.
Tyttö noudattaa rajoja. Tietää mihin saa mennä ja mihin ei.
Tytön kavereilla on samat rajat ja he leikkivät nätisti yhdessä.

Tyttö on ollut onnellinen ja ylpeä itsestään. Ja pienestä vapaudestaan.

Luotan tyttöön. Tunnen hänet.
Joskus on löysättävä narua.

Hiukan kuitenkin pelottaa. Eikä vähiten muut ihmiset. Mitä jos joku tekeekin pahaa.