Viikonloppuna

Yhtenä päivänä ruokapöydässä tyttö kysyi minulta voiko kutsua minua mamaksi. Kun hän on ulkona ja huutaa minua parvekkeelle. Kun ystävätkin (sisarukset jotka eivät ole syntyjään suomalaisia) tekevät niin.
Sovimme, että tyttö kuitenkin kutsuu minua äidiksi.
Hetken päästä tyttö kysyi voisiko sitten kutsua minua äitsykäksi.
"No jos niin haluat" vastasin tytölle nauraen.

Hetken päästä parvekkeen alta kuuluikin iloinen huuto; "Äitsykkää!!"


Katselen kuinka tyttö nauttii kesästä.
Mieleeni tulee oma lapsuuteni. Ja ne ihanat kesät.
Kun oltiin kaikki päivät ulkona. Juostiin paljain varpain. Käytiin kotona vain syömässä.
Kuinka tärkeitä ystävät olivat. Kuinka kamala se; "tytöt, syömään!" huuto oli, joka kaikui meidän parvekkeelta. Kun ei olisi malttanut mennä kotiin syömään. Kaikki muut saivat jäädä vielä pihaan. Ja itse mietti vain odottavatko kaverit vielä ulkona kun olen syönyt. Kun olin lapsena niin kamalan hidas syömään. 

Pelasimme isolla revohkalla pelejä. Jalkapalloa, pesäpalloa. Menimme pistettä, poliisia ja rosvoa, keinumattia ja penkkimattia, tervapataa. Yleensä sovussa, toisinaan tappelimmekin.
Mietin kuinka pitää nuo pelit ja leikit opettaa tytöllekin.

Nyt tyttö tulee illalla kotiin kasvot hiekkaisina ja posket punaisina.
Komennan tytön ensimmäisenä pesemään kädet ja jalat saippualla.
Teen ihan samoin kuin äitini teki kun olin lapsi. Kuinka se silloin tuntui turhalta ja kurjalta.
Nyt taas niin itsestäänselvältä. Eihän valkoisille matoille tai valkoiselle sohvalle voi mennä niillä likaisilla jaloilla!

Kun huudan tytön kotiin, alkaa se sama lisäajan pyytäminen, kuin mitä itse tein lapsena. "Ihan pieni hetki vielä!?" "Ihan kohta"
Ruoka hotkitaan hetkessä, kun kaverit kerran odottavat ja kivat leikit jäivät kesken.

Illalla ennen nukkumaan menoa, tyttö kysyy voiko huomennakin mennä tyttöjen kanssa ulos.

Omat muistot ovat yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Mutta mikään ei ole muuttunut.
Näen tytössä niin paljon itseäni. Lasten leikeissä niin paljon samaa. Se on sitä samaa onnea, malttamattomuutta ja iloa.
En voi kun hymyillä. Ja olla onnellinen.
Ihana kesä.

**************************

Viikonloppuna mies oli töissä.
Me muut kävimme puistoissa, leikimme omassa pihassa, kävimme uimarannalla, näimme ystäviä, leivoimme, piirtelimme, askartelimme, luimme kirjoja, kävimme piknikillä...
Miten sitä kesäpäivinä ehtiikin niin paljon?!

Tänään jäimme lomalle. Suunnitelmia ei vielä ole. Paitsi että sunnuntaina juhlimme ainakin yhden ihanan ensimmäistä syntymäpäivää!