Illalla

Katson nukkuvaa poikaa.
Toisinaan kutsun häntä Raivoksi. Hellittelynimenä, leikkimielellä. Kun se on joskus niin osuva.
Nyt pojassa ei ole raivoa vähääkään. Hän on niin rauhassa, levollisena.

Pienet pulleat kädet ovat kauniisti päällekäin kasvojen edessä. Melkein ristittynä.
Alahuuli on ylähuulen imaisemana.
Leuka on ihanan pieni nykerö.

Katson paljaita varpaita. Miten somat ne ovat.
Ja jalkopohjan yhtä uurretta. Joka on niin syvä, että sinne jää aika nöyhtää sukista.

Poika maiskuttaa muutaman kerran.
Etsii unissaan harson käsiinsä ja nuuhkaisee siitä tuttua hajua. Sitten työntää sen poskensa alle.

Laitan peiton pojan päälle vaikka tiedän sen olevan turhaa.
Jalka alkaa heti vispaamaan ja poika potkii peiton pois.
Poika on kuin nukke. Niin kaunis.



Katson nukkuvaa tyttöä.

Pää on hionnut ja tukka on liimautunut kasvoihin kiinni.
Sipaisen tukan pois tytön silmiltä ja tyttö kääntyy.
Maiskuttaa suullaan kuten isänsä nukkuessaan.
Hieroo tärisevin käsin nenäänsä.

Tyttö on niin kaunis punaisine poskineen.
Ripset ovat tummat ja pitkät, kulmat selvät. Huulet ovat tulipunaiset.
Tyttö nukkuu pää sängynlaidassa kiinni. On nukkunut niin aina.
Nukkuu kyljellään, peitto mytättynä jalkojen väliin. Aivan kuten äitinsä.

Havahdun huomaamaan, että tyttö ei nuku enää selällä ollessaan jalat sammakkoasennossa. Kuten nukkui niin pitkään.
Koskahan se on loppunut?

Nuuhkaisen tytön tuoksua mukaani. Se on ihana tuoksu. Se leijailee huoneessa.
Samoin kuin pojan unituoksu leijailee meidän makuuhuoneessamme.
Lapset tuoksuvat jotenkin samalle.Niin ihanalle.
Sen tuoksun kun muistaisi vielä vuosien päästä. Pystyisi sen vielä haistamaan.


Talo on hiljainen. On aika mennä nukkumaan.

Hulinointia ja rauhoittumista

Poika on kukkunut öisin.
Olen ollut niin poikki, etten muista öistä juuri mitään.
Nyt parina yönä olen todennut, että poika heräilee toisinaan jopa viidentoista minuutin välein.
Ja mitä minä olen tehnyt kun poika on herännyt? Tuikannut tissin suuhun ja jatkanut uniani.
Mitä ilmeisemmin, sillä nyt poika vaatii öisin tissiä vähän väliä.

Pari viime yötä onkin mennyt sitten valvoskellessa. Olen edes vähän yrittänyt rajoittaa tuota tissillä roikkumista. Ja poika on ollut niin surkeana.
Pojan ääni ei ole mikään pieni ja heikko. Kun poika herää, se aloittaa huutamisen täysillä. Ja jatkaa sitä aikas pitkään. Toisinaan en edes jaksa tai kestä kuunnella kuinka pitkään huutaisi. Kun ei rauhoitu millään.
Se konttaa sängyssä. Huutaa silmät ummessa. Etsii tissiä. Yrittää päästä paidan alle.
On niin raasu pieni. Kuinka tuolle voi sanoa ei.

Kun se tietää, että on imetysaika, se hymyilee niin että suupielet ulottuvat korviin asti, taputtaa käsiään ja nauraa.
Ja kun se syö, se pitää samalla onnellista hyrinää.


Se on tissiholisti ja minä olen vielä liemessä sen kanssa.
Miten ikinä saan sen erotettua tissistä?!

Tytöllä on ollut vilkasta seuraelämää.
Tuntuu, että meidän päivät suunnitellaan tytön menojen mukaan.
Ne ovat nyt niin tärkeitä. Ystävät.

Tyttö on kuitenkin vanhempiinsa tullut. Tarvitsee myös omaa aikaa. Aikaa olla ihan yksin.
Yleensä kiireisten päivien jälkeen, kerhon jälkeen, ystävillä vierailujen jälkeen, tyttö menee omaan huoneeseen. Laittaa oven kiinni ja leikkii itsekseen. Tai istuu sängyllä ja lukee.
Rauhoittuu hetken.

Aivan kuin minäkin. Tarvitsen illalla hetken itselleni. Joskus lähden juoksemaan. Joskus istun koneella tai tuijotan telkkaria.
Toisinaan toivoisin että saisin olla kotona ihan yksin. Koko illan. Ihan vain itsekseni.
Ja kuunnella hiljaisuutta.

Tänään

 lasten riemua

vesileikkejä

eväitä rannalla

kolme pois heitettyä talviturkkia (myös sen pienimmän ihan ensimmäistä kertaa!)

aurinkoa

naurua ja iloa

kurtistuneita varpaita

Illalla väsyneet lapset. Kylvyn jälkeen itkua ja kiukkua.

Nukahtivat lopulta tyytyväisinä.

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty?

Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.

Niistä on pienet tytöt tehty.

Vuosi 1984

Nimi; Kerttu

Ikä; 5 vuotta 3 kuukautta

Pituuteni; 118 cm

Painoni; 17 kg

Asioita, joista pidän; baletista, äidistä, isästä ja siskosta, tarhasta, nukkumisesta, kesästä

Asioita, joista en pidä; pojista, pimeästä, kuihtuneista kukista

Harrastukseni; baletti, tanssi, laulu, piirrustus

Lempieläimeni; koira, kissa, jänis

Haaveammattini; nuorallakävelijä

Mihin haluaisin matkustaa; suhmuraan (=mummun ja papan mökki), Italiaan, ulkomaille

Vuosi 2010

Nimi; Pipa

Ikä; 4 vuotta 7 kuukautta

Pituuteni; noin 116 cm

Painoni; noin 17 kg

Asioita, joista pidän; äiti, isä ja pikkuveli. Pikkuvelistä pidän eniten. Kesä, kukat, uiminen ja uimarannalla oleminen, kerho, leikkiminen, prinsessat ja keijut.

Asioita, joista en pidä; moottoripyörien ja mopojen ääni (yleensäkin kovat äänet), hämähäkit ja hyttyset (muurahaisista pidän!)

Harrastukseni; baletti, piirrustus, lukeminen

Lempieläimeni; hevonen ja poni. Hiiri ja marsu.

Haaveammattini; nuorallakävelijä, eläintenhoitaja

Mihin haluaisin matkustaa; ainakin muumimaailmaan. Ja molemmille mökeille.

Lempivärini; kulta, hopea, vaaleanpunainen, kirkkaan keltainen.

Lempisatuni; Prinsessa Ruusunen, Kaunotar ja Hirviö, pikku tiikeri ja pikku karhu- sadut...

Viikko

Kaikkien muiden tavoin, me olemme viettäneet viimeisen viikon pihalla.
Kotona on käyty lähinnä syömässä ja nukkumassa.
Kotityöt odottavat tekijäänsä.

Viikossa välikausivaatteet on vaihdettu kesävaatteisiin. 
Kengät on potkittu jaloista ja on menty paljainvarpain.
Nurmikko on muuttunut vihreäksi.
Puihin on kasvanut lehdet ihan yhdessä hujauksessa.
Kotoa on löytynyt itikoita ja tyttö on nähnyt jo 7 perhosta.

Se on kesä nyt!


Tyttö on saanut kavereita meidän pihapiirstä. Mikä on aivan ihanaa.
Pihassa ei ole aiemmin ollut tytölle ikäistään seuraa. Se on vähän surettanutkin. Mutta nyt niitä on useampikin.
Tämä lämpö on tuonut lapset pihalle. Nekin, joita ei talvisin ulkona näkynyt.

Tyttö on juoksennellut pihalla. Leikkinyt.
Olen saanut joka päivän ainakin yhden kukkakimpun. Keittiönpöytä on täynnä voikukkia erilaisissa lasipurkeissa ja pienissä maljakoissa.
Alkukesä on aina tätä. Kun pitkän talven jälkeen kukat ovat tulleet piiloistaan. Niinkuin tyttö sanoo.
Ja niitähän on pakko poimia.

Kun poika on nukkunut, minä olen makoillut nurmikolla viltillä tai istunut pihakeinussa.
Lukenut ja juonut kahvia termospullosta.
Ja tyttö on leikkinyt kavereidensa kanssa.

Toisinaan tyttö on myös makoillut vieressäni viltillä.
Silloin kun kavereita ei ole ollut pihassa.
Ja lukenut omia lehtiään. Syönyt hedelmiä välipalaksi.
Välillä käynyt kirmailemassa ympäri pihaa. Tai keinumassa.
Ja taas tullut hetkeksi viereeni levähtämään.

Aina poika ei ole suostunut nukahtamaan vaunuihinsa. Ei edes normaaliin päiväuniaikaan. Monena päivänä toiset päiväunet ovatkin jääneet nukkumatta. Nukahtaminen on ollut niin vaikeaa.
Mutta hyvin poika on silti jaksanut touhuta.
Poika on tutustunut ympäristöönsä innolla. Nauttii selvästi kun pääsee laajentamaan reviiriään. Pieni tutkimusmatkailija on elementissään.
On lapannut kaksin käsin hiekkaa suuhunsa ja nauttinut siitä täysin rinnoin.
Suusta on saanut kaivaa milloin mitäkin; sitä hiekkaa, nyrkinkokoisia kivenmurikoita, keppejä, lehtiä...
Poika konttailee ja kävelee (toki siis tuettuna) sujuvasti niin nurmikolla kuin hiekallakin. Ruohoakaan ei hämmästellyt yhtään. Toisinkuin siskonsa, jota pienenä ensikosketus ruohoon hieman hirvitti.

Olen ottanut kuvia. Neulonut. Lukenut.
Paistatellut auringossa.
Nauttinut lasten riemusta.
Iloinnut kesästä.
Ollut vain.

Kyllä tätä on odotettukin!

Kastematojen hoitaja

Seisoimme bussipysäkillä ja odotimme bussia. Kyytiä kotiin.
Tyttö huomasi katoksen alla kastemadon.
Suri kastemadon kärsinyttä olemusta.
Tahtoi hoitaa sitä.
Tyttö haki lehtiä kastemadon alle. Jotta madon olisi mukavampi nukkua ja parantua.
Kyhäsi madon ympärille pesän heinistä ja laittoi vielä lehden kastemadon päälle peitoksi.
Kävi aina välillä kurkistamassa peiton alle. Oliko madolla vielä kaikki hyvin.
Siihen tuli madon koti ja sairastupa. Siellä madolla oli hyvä olla.
En tohtinut kertoa madon jo kuolleen.

Kun bussi tuli, tyttö nosti madon pesineen päivineen syliinsä. Oli ottamassa sen mukaansa.
Suostui kuitenkin jättämään pesän paikoilleen ja madon sinne parantumaan.
Eihän me voitu sitä kotiin ottaa. Tässä oli madolla hyvä paikka asua.

Bussiin noustessaan tyttö totesi, että hänestä taitaakin tulla isona kastematojen hoitaja.

Myöhemmin, jonain toisena päivänä, kuljimme pysäkin ohi.
Tyttö huomasi pesän kadonneen.
Iloitsi että mato oli parantunut ja lähtenyt maailmalle.
Sitten pysähtyi ja mietti mihin pesä on oikein kadonnut.

"Ehkä tuuli on vienyt sen mukanaan. Kun se on ollut ihan tyhjillään" sanoin.

"Niin varmaan" totesi tyttö ja jatkoi iloisena matkaa.
"Minusta tulee kyllä isona kastematojen hoitaja!"

Kymmenen kuukautta

Poika heräsi aamulla vierestäni. Taas ihan liian aikaisin.
Yritin vielä tissittellä pojan uneen niinkuin yritän jokaikinen aamu. Oikeastaan koskaan siinä onnistumatta. (Aamu-unisen äidin epätoivoinen yritys saada vielä pieni hetki unta.)

Poika oli väsynyt, mutta ei enää nukahtanut.
Kiehnäsi vieressäni.
Painoi vähän väliä päänsä patjaan.
Kiepsahti kainaloon.
Tuli lähelle silitettäväksi ja paijattavaksi.
Välillä halattiin lujasti.
Torkuttelin poika vieressäni.
Kyljessä kiinni.
Poika painoi päänsä rinnalleni.
Työnsi nenäänsä kainalooni.
Juttelin ja silitin. Poika pysähtyi liikkumattomaksi ja katsoi syvälle silmiin. Niinkuin tekee aina kun nauttii.
Melkein pystyin kuulemaan sen kehräyksen.

Näin kului 40 minuuttia.
Voi kun jokainen aamu voisi alkaa näin.


Viime viikolla oli neuvola.
Poika on niin kovin pieni siskoonsa verrattuna. Mitat olivat 8 890 g ja 75.5 cm. Pieni kirppu.
"Aktiivinen touhukas tutkija. Virtaa löytyy vaikka toisille jakaa. Saa rintaa ja kiinteitä. Hampaita 3/3, pari tulossa" kirjoitti terveydenhoitaja neuvolakorttiin.


Neuvolan piti olla ryhmäneuvola, mutta muita lapsia ja äitejä ei paikalle tullut.
Poika seikkaili ympäri neuvolaa, kiipeili, leikki leluilla, tutki paikkoja, jäi jumiin ihmeellisiin paikkoihin, hymyili, nauroi, komensi, esitteli kaikki taitonsa, kiipesi terveydenhoitajan syliin, pääsi kirjoittelemaan tietokoneella.
Katselin pojan touhuja ja kuuntelin terveydenhoitajan kehuja. Olin niin ylpeä.

Pidän meidän terveydenhoitajasta. Jotenkin kemiat kohtaavat. Neuvolaan on aina kiva mennä. Ihan vaan juttelemaan.
Hän ei lässytä, ei holhoa, ei valista. Mutta puhuu suoraan. Kaunistelematta. Pidän siitä tyylistä.
Luottaa maalaisjärkeen ja luottaa minuun.

Puuhuttiin tapaturmien ehkäisystä.
Esikoinen ei ollut pienenä tapaturma-altis. Ei sitten tippaakaan. Eikä ole sitä toki tänä päivänäkään.
Tyttö oli jo pienenä "järkevä". Tiesi rajansa. Tunsi itsensä ja taitonsa. Jo ihan pienestä asti.
Pojan kanssa pitää olla varovaisempi. Silmät pitäisi olla selässäkin.
Sillä ei vaikuttaisi olevan samanlainen kuin siskonsa.

Mutta on sillä vähän järkeäkin. Otti pari päivää sitten vahingossa ensimmäiset askeleensa. Kolme tai neljä. Pelästyi sitä itsekin, eikä ole sen jälkeen sitä tehnyt vahingossakaan.
Mikä on ehkä ihan hyväkin. Kun on muutenkin vähän koheli.

(Ei me muuten yleensä pukeuduta samanlaisiin vaatteisiin ;))

Tänäänhän on äitienpäivä!

Läpsäytys poskelle ja nipistys nenästä.
Äiti on herännyt äitienpäivään.

Ensimmäisenä vastassa olivat pienen pojan hymyilevät kasvot. Sen, joka äidin niin hellästi herätti.
Seuraavaksi kaulaan kapsahti vähän isompi tyttö. Halasi lujasti ja antoi pusun poskelle. Ja juoksi samantien keittiöön valmistamaan äidille aamiaista.

Mutta tyttö myöhästyi. Isä oli jo ehtinyt tehdä aamupalan valmiiksi.
Tyttö ei siitä harmistunut vaan toi äidille itsetekemänsä lahjan. Keltaisessa paketissa ja kaksi hienoa korttia.
Oli malttanut pitää paketin sisällön salaisuutena, vaikka se oli varmasti ollut niin kovin vaikeaa.

Mies lähti töihin ja me menimme keittiöön aamupalalle.
Poika roikkui lahkeessa kiinni. Ei antanut äidin syödä aamupalaa rauhassa. Aamulehden lukemisesta sai tänä aamuna vain haaveilla. Pieni rakas mammanpoika.

Kun poika oli saatu parvekkeelle nukkumaan, leivoimme tytön kanssa pullia.
Tyttö yllätti äidin tekemällä kaksi pientä pullapitkoa. Miten se on oppinut letittämään?
Kuorrutimme myös eilen tekemämme epäonnisen suklaakakun. Ja tyttö sai sen koristella mieleisekseen.

Kesken leipomisen ulko-ovi aukesi. Mies toi kesken työpäivän ihanan kukkakimpun äidille.
Tyttö sanoi topakasti;  "niin kyllä pitikin tehdä. Tänäänhän on äitienpäivä!"

Lounaan jälkeen  lähdimme viemään itseleivottuja pullia, äitienpäiväruusun ja tytön tekemän kortin mummille. Tyttö oli piirtänyt korttiin hienon mustapukuisen luudalla lentävän noita-akan. Ei välttämättä ihan sopivin aihe äitienpäiväkorttiin, mutta onneksi mummi ymmärtää.

Myöhemmin mummu ja pappa tulivat meille kakulle ja kahville ja mummu sai myös ruusun sekä tytön tekemän hienon kortin.

Illalla kylvimme samettiruusunsiemeniä lahjaksi saamaani upeaan kukkaruukkuun. Tytön tekemään.