23

Eilen vietettiin vielä viimeiset pikkujoulut.

Kahden ystäväperheen kanssa.

Ystävien lapset saivat meiltä pienet paketit; vauva sai virkatun pallon ja 2-vuotias leikkiruokia.

Kotona kuusi on vielä pystyssä.

Tosin ainakin viisi palloa ja yksi kynttilä on mennyt rikki.

Nyt lähes kaikki koristeet on nostettu lähelle latvaa.

Neulaset varisevat. Saa nähdä kuinka kauan kuusi pysyy sisällä.

Tunnelma on melko odottava.

Ainakin tuolla 5-vuotiaalla.

Nyt nukkuu sängyssään tonttulakki päässä ja joulupukki pehmolelu kainalossa.

Huomenna se on. Jouluaatto!

22

Eilen käytiin kuusiostoksilla.

Tytöllä oli ehdot kuuselle; "sellainen äidin kokoinen ja vihreä. Ei mikään punainen!"

Tuli sitten vähän äitiä isompi, mutta vihreä kuusi. Kelpasi.

Aamulla joulukalenterista tuli uusi kuusenkoriste.

Tänä vuonna pieni lintu.

Merkkinä, että tämä oli se päivä.

Se mitä on odotettu koko joulukuu.

Tyttö koristelikin kuusen taas melkoisella innolla.

Luikautti pariin kertaan joulupuu on rakennettu koristeluita tehdessään.

Ja hetkeäkään ei ollut hiljaa.

Poika suhtautui koristeluihin vähän maltillisemmin.

Ihme kyllä!

Koristeita ihaili ja hipelöi. 

Vain pari kertaa kävi kuuseen kiinni ja irrotti jo tytön vaivalla kiinnittämät koristeet.

Odotin, että kuusi olisi jo vähintäänkin muutamaan kertaan kaatunut ensimmäisen päivän aikana.

Mutta toisaalta, ei me ihan kauheasti tänään ehditty kotona aikaa viettämäänkään.

On se hieno.

Vaikka muutaman kerran olen jo mielessäni kironnut tuota varisevien neulasten määrää.

21

Poika itki perääni.

Tyttö lohdutti; "ei äiti noin söpöä poika hylkää. Ei äiti koskaan hylkää."

"Ei äiti hylkää. Ei noin söpöä poikaa eikä noin söpöä tyttökään!" vastasin.

"Eikä noin ihanaa miestäkään" lisäsi tyttö vielä.

Ei niin. Ei äiti hylkää noin ihanaa miestäkään.

Huomenna on joulun ehkä jopa paras päivä.

Silloin koristellaan kuusi.

Lasten ilo on suurimillaan ja kotiin tulee joulu.

10, 11 ja 12

Mentiin naimisiin.

Salaa. 

Paikalla vain me ja lapset.

Seuraavana päivänä pidettiin yllätysjuhlat sukulaisille ja illalla vielä ystäville.

Ihan kaikille (=mummuille) juhlien todellinen luonne ei tullut yllätyksenä. Tyttö kun ei malttanut olla ihan pikkuisen paljastamatta suurta salaisuutta.

Ystävät sen sijaan eivät osanneet aavistaa mitään.

Mukavat juhlat olivat. Vaikka vähän erilaiset.

Tyttö oli niin kaunis. Ja poikakin komea. Kauluspaita ja kravatti päällä ja geeliä tukassa!

Lapset olivat yökylässä. Poika ensimmäistä kertaa.

Ihan hyvin meni, vaikka äitiä hiukan pelottikin.

Jossain vaiheessa yötä poika tosin valtasi ison sängyn makaamalla siellä poikittain. 

Ja mummu joutui tekemään peitoista tiukan paketin ympärilleen kun poika niin kuumeisesti etsi "titiä" mummun yöpaidan sisältä.

Me miehen kanssa kävimme syömässä ravintolassa jossa tapasimme. Jossa olimme työkavereita.
Tai emme siinä ihan samassa, koska se ei ole tällä hetkellä auki. Mutta saman ketjun paikassa kuitenkin.
Illalla menimme ystävien kanssa baariin, jossa kävimme aina silloin melkein kymmenen vuotta sitten.
Paikka oli muuttunut ja ihmiset nuorentuneet.
Mutta mukavia muistoja tuli mieleen.

(Kuvia ei juhlista valitettavasti ole laittaa kun jostain syystä en kamaraan juuri ehtinyt tarttumaan)

9

Toisinaan on tuntuu, kuin varpaat eivät koskisi maahan ollenkaan.

Kuin leijailisi ilmassa.

Hymyilyttää.

Ja on onnellinen.

Silloin saattaa nähdä sydämiä joka paikassa.

Viime aikoina on ollut sellainen olo.

Oikein hyvä.

Lämmin ja kiitollinen.

Huomennakin on onnellinen päivä.

Ja ylihuomenna.

6

Itsenäisyyspäivän perinteisiini on aina kuulunut linnanjuhlien katselu.

Pukujen ihailu. Arvostelukin.

Miehestä en ole koskaan seuraa saanut. Ei tuo ole jaksanut niistä kiinnostua.

Tänään sain tytön seurakseni.

"Tuo on kaunis puku!"

"Tuokin on kaunis puku"

"Onpa tuo violetti ihana puku!"

"Tuon mummon puku on aika kaunis"

"Joko nuo vieraat kohta loppuvat?"

"Olisit äiti itsekin mennyt tuonne juhliin. Sitten voisin katsella sinua telkkarista."

"Tykkään kaikista kauniista puvuista"

"Kuinka paljon noita vieraita oikein tulee?"

"Tuo kimaltava puku on kaunis"

"Harmi kun sinua äiti ei kutsuttu juhliin"

"Onko noita vieraita ainakin sata? Kuinka ne kaikki mahtuvat sisälle linnaan?"

"Eikö presidentti sitten tunne sinua?"

"Tykkään kaikista kauniista puvuista"

"Tuo valkoinen on kaunis. Se on kuin häämekko"

"Minä pukisin tuollaisen mekon päälleni. Tuollaisen joka näyttää häämekolta."

"Harmi kun sinä et äiti ole tuolla."

"Jos sinut olisi kutsuttu, olisit varmasti kaikista kaunein"

"Jos sinut olisi kutsuttu, olisinko saanut tulla sinne kanssasi?"

"Tuo on kaunis puku"

"Ja tuokin on kaunis puku"

"Tuolla on kanis kampaus"

"Ja kaunis puku"

Katseli ehkä viisitoista minuuttia. Eikä ollut hetkeäkään hiljaa. Jokainen puku oli kaunis.

Kaunein taisi tytön mielestä olla Laura Lepistön puku.

Itse en suosikkiani osaa vielä sanoa.

5

Tänään joulukalenterin luukusta tuli ihana uusi piparimuotti. Iso karhu.

Joten pipareiden leivontaa oli tänään ohjelmassa.

Taikina tehtiin heti aamupalan jälkeen ja sitten lähdettiin luistelemaan.

Kotiin kun tultiin, syötiin ja aletiin leipomaan.

Pienin apukokki tosin laitettiin ensin (julmasti) ulos nukkumaan.

Isompi apukokki valitsi sopivat muotit, söi hirvittävän läjän taikinaa (niinkuin itse pääkokkikin), teki muutamat piparit ja siirtyi taas melkoisen pian muihin hommiin.

Ja jätti pääkokin yksinään tuskailemaan 200 piparin takinan kanssa.

Mutta hyviä tuli.

Myöhemmin kysyin tytöltä kirjoitettaisiinko joulupukille kirje.
"No kirjoitetaan nyt sitten" totesi tyttö ei niin kauhean innostuneesti.
Alkoi heti luetella toiveitansa.
"Pitäisikö siihen alkuun kirjoittaa kuitenkin ensin jotain muuta?" kysyin.
"Kuten rakas joulupukki"

"No en minä sitä nyt niin kauheasti rakasta..." sanoi tyttö miettiliäästi.

Lopulta päädyimme kompromissiin ja kirjeestä tuli seuraavanlainen;


Joulupukki,


tykkään sinusta. Toivoisin joululahjaksi

sellaisen ponilinnan missä on mukana ponit,

Muodin taikaa elokuvasta se tyttö millä oli kaunein mekko,

sellainen vaalea koira jolla on mukana tuttipullo,

heppalinna missä on heppoja.

Toivoo Pipa

2

Ajattelin että tänä vuonna tyttö piirtäisi joulukortit.

Itse en jaksaisi askarrella, en jaksaisi valokuvata enkä haluaisi ostaa valmiita kortteja.

Tyttö piirsi lopulta yhden jouluisen kuvan. 

Ihanan kuusen, lahjoja ja itsensä juhlimassa kuusen vierellä.

Sitten piirsi äidin, joka meni ihan pieleen.

Lähti ovet paukkuen omaan huoneeseensa ja piirsi upean merenneidon jolla olivat kädet nyrkissä.

Poikakin osallistui piirtämiseen.

Tosin jaksoi vain pienen hetken keskittyä itse asiaan.

Sitten maisteli kyniä ja lopulta heitti joka ikisen kynän lattialle.

Ei tullut valmiita kortteja. 

Mutta onhan tässä vielä aikaa.

Kyllä minä jollain keinolla suostuttelen tytön niitä jouluisiakin kuvia piirtämään.

1

Joulukuu tuli kuin varkain.

Joulukalenterikin valmistui (tai melkein valmistui) ihan hiukan viime tingassa. 

Pääsinhän nukkumaan jo kolmen aikaan yöllä. 

Jälkikin on sen näköistä, eikä me muutenkaan olla koskaan tultu kovin hyvin toimeen tuon ompelukoneen kanssa.

Mutta tyttö sai kuitenkin avata ensimmäisen luukun ajallaan.

Kyläiltiin siskon luona. Ja vielä mummun ja papankin luona.

Tultiin myöhään kotiin.

Oltiin kaikki kolme aivan poikki.

Iltasatua luettaessa ihmettelin kun sängyn päällä oleva lamppu ei syttynyt.

"Ei se syty kun en saanut STÖPPELIÄ seinään" sanoi tyttö.

Ja sitten me nauroimme niin että meinasi tulla pissat housuun eikä iltasadun lukemisesta tullut mitään.

Kotipäivä

Viikonloppu oli täynnä suunnitelmia.

Mies töissä ja meillä muilla kaikkea kivaa ohjelmaa.

Mutta pojan hengitys ritisee ja pihisee.

Nyt nukkuu. Toivottavasti vältytään lääkärireissulta.

Mutta viikonlopun suunnitelmat taitavat mennä joka tapauksessa uusiksi.

Isompi leikkii olohuoneessa koiraa.

Sillä on päällä vain paita ja pikkuhousut. Ja sukat käsissään.

En enää edes ihmettele kuinka tarkenee. Aina se on tarjennut.

Itse istun ja juon kahvia. 

Päälläni on paksut sukkahousut, housut, polviin ulottuvat villasukat, toppi, pitkähihainen paita ja villatakki.

Toisissa asioissa olemme niin samanlaisia. Toisissa taas toistemme vastakohdat.

 

Harmittaa tämän päivän ohjelman peruuntuminen.

Tyttö sen sijaan näytti peukkuja kun kerroin, että tänään ollaankin vaan kotosalla.

"Halusinkin että tänään on kotipäivä!"

Joten nyt kotipäivää jatkamaan ja tytön kanssa leikkimään.

Toinen erä

päivän unitaitelusta.

Äiti-Raivo 2-0

Selvisi syy viikon kestäneeseen kiukkuisuuteen, itkuisuuteen, 

kärsimättömyyteen ja ihan loputtomaan tississä roikkumiseen. 

Toinen yläkulmahammas on ihan juuri läpi!

Isompi vielä valvoo.

Ei nukahda millään.

Syy isomman kiukkuisuuteen ja räjähtelyyn ei ole vielä selvinnyt.

Taitaa kuulua vain ikään.

Lähes joka asiasta suuttuminen,

itkuun pillahtaminen ja kiljuen äidin jalassa roikkuminen ovat tulleet vain niin puun takaa.

Kun on aina ollut niin lauhkea.

On päiviä, jolloin odotan vain että olisi ilta. Ja saisin lapset nukkumaan.

Ei usein, mutta toisinaan.

Ja kun ne vihdoin nukkuvat, häpeän että olen odottanut sitä.

Ja pyydän hiljaa anteeksi.

Ne ovat niin kauniita. Siinä nukkuessaan.

Sairastelua

Tämän päivän suunnitelmat menivät uusiksi, kun tytöllä nousi aamulla kuume.

Paljon odotettu kirjaston satutunti, leikit puistossa ja vierailu siskoni ja lasten ihanan pienen serkun luona vaihtuivat kotona sairastamiseen.

Tytöllä tuli asiasta suuri suru. Pitkään yritti vakuuttaa, ettei ole kipeä. Mutta kalpeat kasvot ja tulikuuma iho kertoivat kyllä muuta.

Päivästä tuli kuitenkin ihan kiva. Kun tyttö ei ollut mitenkään kauhean kipeä.
Jaksoi leikkiä ja söikin suhteellisen hyvin.

Pojan nukkuessa pelasimme suklaapeliä ja muistipeliä.
Luimme ison kasan prinsessa- ja muumilehtiä.
Katselimme vähän piirrettyjä.

Pojan herättyä leikimme Pet Shopeilla.
Poika loukkaantui verisesti kun hänelle ei annettu omia hahmoja.
Tyttö antoi pojalle lopulta kolme ötökkää joilla leikkiä.
Poika oli onnessaan. Piti ihanaa vikinää leuilla leikkiessään. Vei jopa omat Pet Shoppinsa nukkekotiin ja leikki niillä siellä. Välillä ötökät tulivat äidin pään päälle tanssimaan.

Aikansa poika leikkikin meidän kanssamme, kunnes alkoi tehdä ruokaa.
Kasasi kattilaan leikkiruokia ja sitten oli syövinään niitä. Ja maiskutti päälle.

Huomaan joka päivä hämmästyväni sitä, kuinka paljon poika ymmärtää ja osaa.

Iltaruuan söimme pojan kanssa kahdestaan kun tyttö oli nukahtanut hetkeksi sänkyynsä.

Illan olimme kanalokkain sohvalla. Ja pötköttelimme olohuoneen lattialla.

Poikakin oli tänään yllättävän rauhallinen. En ollut koko ajan kieltämässä.
Tuo touhusi nätisti. Puuhaisi omiaan meidän lähellemämme. Kiipesi aina välillä syliin. Ei tainnut montaa itkupotkuraivariakaan saada. Ehkä ymmärsi siskon olevan kipeä...

Molemmat olivat unessa jo kahdeksalta!

Pihisen ja puhisen.
Olen kiukkuinen.
Pientä lastani on kohdeltu vääryydellä, enkä saa julkaisu kelpoista tekstiä aikaiseksi.

Tyttöjen suhteet ovat monesti monimutkaisia.
Me pidämmekin erittäin tärkeänä sitä, että lapset leikkisivät yhdessä. Että Pipa osaisi leikkiä porukalla, olisi reilu, ei kiusaisi ketään, ei jättäisi ketään porukan ulkopuolella. Opetetaan että aina otetaan halukkaat mukaan leikkeihin.

Tänään törmäsimme vähän toisenlaiseen ajatusmaailmaan.

Minä en saa leikkiä sinun kanssasi. En enää koskaan puistossa.
Aivan kuin Pipa olisi tehnyt jotain kovin väärää. Mutta kun ei edes ole.
Jos kaksi leikkivät yhdessä ja kolmas otettaisiin mukaan, mutta kolmas ei haluakaan. Silloin kielletään niiden kahden leikkiminen keskenään.
Jotta se kolmas ei jää yksin. Vaikka hän jäi yksin omasta halustaan.
Nyt on sitten Pipa yksin, vaikka hän haluaisi leikkiä kaikkien kanssa. Yhdessä.

Ei opeteta, ei keskustella.
Kielletään leikit kahdelta.
Ymmärtäisin ehkä, jos se kolmas jätettäisiin pois leikeistä. Mutta kun hän jää itse pois leikeistä sen tähden, että ei vaan osaa ja halua leikkiä kuin kahdestaan.
Näin toiset opettavat lapsille ryhmässä toimimista!

Pah! Olen ihan pöyristynyt!

Onneksi minun pieni lapseni on positiivisin ihminen mitä tunnen. Ja suhtautuu tälläisiin juttuihin hiukan rennommin kuin äitinsä.

Lauantai

Aamupuuroa tehdessä Raivo kiipeää keittiön pöydälle ja tanssii.
Kun tulee nälkä, kiipeää pöydän kautta omaan tuoliinsa istumaan.
Haluaa syödä itse, ei huolisi apua. Ruokalappua saati kourua ei suostu kaulassaan pitämään.
Lusikka kippaa juuri ennen suuta ylösalaisin. Mutta eksyy sinne suuhunkin aina jotain.
Ainakin sormin jos ei muuten.

Puuron jälkeen vaatteet heitetään pesuun ja Raivo saa kirmata nakuna ympäriinsä.
Sitä mahtavampaa ei olekaan!
Raivo juoksee ja kiljuu. Toinen käsi venyttelee samalla pippeliä. Sitä ihanaa aarretta, jonka löytyminen on parasta mitä pieni mies tietää.

Kun pitäisi pukea vaippa ja vaatteet, poika juoksee kiljuen ja nauraen pakoon.
Juostaan sitten monta kierrosta kodin ympäri. Ja nauretaan.
Innostuessaan poika kaatuilee juostessaan. On vähän hontelo nauraessaan.
Pakomatka päättyy verhon taakse piiloon. Eikä äiti meinaa löytää poikaa mistään!

Ulkona Raivo menee moikkamaan tutuille miehille. Nostaa käden pystyyn ja huutaa "Boi!"
Sitten menee tutkimaan miesten autot.

Mummin luona odottaa reipas yökyläläinen. Syö jo toista aamupalaa.
Pipa alkaa riisua veljeltä ulkovaatteita.
Voi miten mukavaa on taas nähdä.
Lopulta jäävät sinne molemmat. Niin reippaina.
Lähtevät pian puistoon mummin kanssa.

Kotona on niin hiljaista. Maalaan kaksi keittiöntuolia mustaksi.
Mietin mitä muuta voisin tehdä. Kun olen ihan yksin.
Juon rauhassa kahvit. Suunnittelen yhden seinän maalausta, mutta en viitsi aloittaa kun en tiedä saanko sen vietyä loppuun. Käyn kaupassa.

Alan odottaa. Ehkä ne tulevat jo kohta takaisin!