Sateen jälkeen

Eilen satoi lähes koko päivän.
Illalla käytiin pihassa loiskuttelemassa vesilätäköissä.

Miten se on vaan aina niin hauskaa lapsista.

Pipa hyppi lätäkössä ja Raivo istui vieressä.
Kun Pipa hyppäsi lätäkköön, vedet lensivät Raivon päälle ja poika nauroi katketakseen!

Raivo myös yritti itsekin hyppiä lätäköissä ja loiskutteli vettä käsillään.

Vieressä isommat tytöt katselivat lasten touhuja.
Kuiskivat kauhistellen kuinka likainen poika on. Ja märkä.
Suukin oli ihan hiekassa. Raivokun pistelee hiekkaa suuhunsa kuin suurinta herkkua ja juo lätäköstä vielä vettä päälle.
Aikansa katseltuaan tytötkin päättivät hypätä muutaman kerran lätäkköön. Ja kuinka hauskaa se oli heistäkin!
Pian kuitenkin isoin tyttö lopetti. Housut olivat kastuneet ja kurastuneet. Ja niillä pitäisi mennä vielä huomenna kouluunkin!

Jäivät kuitenkin vielä katselemaan Pipan Ja Raivon ilakointia.
Kysyivät Pipalta, eikö hän huomaa kuinka märät ja likaiset hänen huosunsa ovat?!

Todettiin Pipan kanssa yhteenääneen, että ei haittaa! Vesi ei mene läpi ja lian saa pestyä!


Kotona mietin vielä tyttöjä. Kuinka heistä näki, että olisivat halunneet riemuita ja hyppiä lätäköissä. Ilman huolta vaatteiden likaantumisesta.

Koska leikit sitten muuttuvat. Koska ulkoilusta tulee vain ulkona seisoskelua tai istuskelua.
Minkäikäisenä pitää miettiä etteivät vaatteet voi ulkoillessa likastua.
Ettei ole enää sopivaa loiskutella vesilätäköissä, tehdä hiekkalaatikolla mutavelliä tai piirtää lapiolla puroja hiekkaan.

Ei yksi NIISTÄ aamuista

Herättiin aamulla kaikki samasta sängystä. Me kolme siis. Yksi oli jo lähtenyt töihin.

Olisin halunnut heräillä rauhassa. Lapset kainalossa. Jutellen ja halaillen. Nuuhkien unituoksuja. Odottaen koska auringonsäteet pilkahtaisivat verhojen välistä.
Olla vain pitkään peittojen alla. Lämpimässä.

Mutta lapset halusivat heti paeta sängystä.

Jäin siis yksinäni loikoilemaan.
Ummistin silmäni ja vedin peiton korviin.
Kuuntelin lasten ääniä.
Hyväntuulista juttelua. Ilon kiljahduksia. Naurua. Onnen ääniä.

Kuuntelkin kuinka tyttö komensi poikaa. Aivan samoin sanoin ja ääneenpainoin kuin minä teen.
Kuin pieni kopio äidistään.
Hetken päästä kutsui kullaksi. Hellitteli. Opasti ja ohjasi.

Kun olin nukahtaa, päätin vihdoin nousta ylös sängystä.
Keittiössä näin tytön voitelevan leipää. Katsoin kun hän höyläsi leivän päälle juustoa ja antoi yhden juuston siivun vieressä odottavalle pojalle.
Kun leipä oli valmis, tyttö laittoi sen eteeni pöydälle. "Tein sinulle voileivän!"
Huomasin että tyttö oli hakenut huoneestaan pienen tarjottimen.  Olisi ilmeisesti tuonut leivän minulle sänkyyn, ellen olisi ehtinyt nousta ensin.
Oli hakenut aamulehdenkin. Nostanut sen pöydälle. Minun paikalleni.

Liikutukseltani en tahtonut saada sanaa suustani.

Tyttö hymyili onnellisena edessäni ja poika hihkui vieressä aivan kuin ymmärtäisi miksi äiti nieleskelee kyyneleitään.

Tauolla

Tietokone on rikki. On ollut nyt pari viikkoa.

Blogi on tästä syystä tauolla.
Kunnes joku korjaa koneen tai vie sen korjattavaksi.

Hyviä vointeja kaikille! :)

Elokuu

Tyttö oli ulkona kun alkoi sataa. Juoksi puun alle suojaan.
Kun kuuli ensimmäisen jyrähdyksen, muisti ettei ukkosella saa olla puun alla ja juoksi pikasesti kotiin.
Kotona vielä huolehti että eihän vaan äiti mene puun alle sateelta suojaan!

Olin pojan kanssa pyöräilemässä kun taivas tummeni. Vettä tuli kuin saavista ja tuuli oli hirmuinen.
Onneksi oltiin melko lähellä kotia.
Pihassa mies nosti pyörän kyydistä litimärän, pelosta ja kylmästä tärisevän pojan. Pienet hampaat ihan kalisivat yhteen.

Sitä viime viikko on ollut. Ukkosta ja myskyä. Mutta myös hellettä.
Kiirettä kun on juostu paikasta toiseen.

Tämä viikko alkoi rauhoittumisella. Pakostakin.

Rakastan kesää, mutta ihanaa kun tulee syksy. Ja ilmat viilenevät.
Tytön kerho alkaa ja elämä rytmittyy taas eritavalla.
Pihan tytöillä alkaa esikoulut ja koulut.
Saan taas oman tytön kotiin. Muutakin kuin vain pikaisesti syömään.