Viikolta

Nautittiin helteistä.
Käytiin mökillä. Lapset juoksivat pihalla.
Syötiin marjoja aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi.
Poika söi ihan koko ajan. Kävi pöydästä kerjäämässä.
Söi myös ensimmäisen kerran makkaraa, siskolta pihisti.

Tyttö uskalsi mennä mökin pihaan yksin. Ja viihtyikin siellä hetkiä itsekseen.
Poika oppi kunnolla kiipeämään. Kiipesi tuolille ja tuolilta pöydälle. Sängylle. Taas tuolille ja tuolilta taas ylemmäs kukkapöydälle. Arkun päälle ja siitä hellalle. Kerran yllätin pojan istumassa isäni kannettavan tietokoneen päällä.
Ja kun se on salamannopea. Tulee ihan hiljaa, kuin varkain.
Ymmärtää vetää tuolin pois pöydän alta. Jotta siihen pääsee kiipeämään.
Ja juoksemaankin tuo on jo oppinut.
Hyppiä yrittää. Toisinaan näyttää kuin siinä vähän onnistuisikin.

Pestiin mattoja. Poimittiin marjoja.
Herkuteltiin lätyillä ja marjapiirakalla.
Saunottiin ja vilvoiteltiin pitkästi.

Kummasteltiin tätä kesää. Näitä helteitä. 

Kun tultiin kotiin, tyttöä odotti kirje. Ystävät olivat sen jättäneet. Toisella puolella oli piirretty kuva ja toiselle puolelle oli kirjoitettu "Pipa olet kiva". Tyttö nukkui seuraavan yön tuo kirje kädessään.

Tänään nuo samat ystävät leikkivät pihassa toisten, vieraiden tyttöjen kanssa. Pipa ei päässyt leikkiin mukaan. Näin kun tyttö kierteli yksin pihassa. Katseli toisten leikkejä. Ei ensin myöntänyt että harmittaa, mutta kasvoilta sen näki heti.

Nyt tyttö lähti mummin matkaan. Yökyläilemään.

Vieläkin on paha olo. Harmittaa tytön puolesta. Vaikka tiedän, että huomenna leikkivät taas sulassa sovussa.
Mutta silti se riipaisee sydämestä...