Ne alkoivat ihan pienillä askeleilla.
Kun tyttö kiersi kauppareissulla eripuolelta kukkapuskaa kuin minä. Omaa polkuaan.
Kun oltiin ulos lähdössä, meni jo etukäteen rappuun oven viereen odottamaan.
Seuraavaksi etupihalle, ihan ulko-oven viereen.
Mummunkin luona meni jo etupihalle yksin odottamaan. Istui kiltisti kannon päällä ja odotti. Ikkunan alla.
Tänä kesänä on mennyt takapihalle parvekkeen alle odottamaan kun me muut olemme vielä pukeneet kenkiä ja takkeja päällemme.
Tällä viikolla on harjoiteltu yksin ulkona olemista.
Vain tietyllä alueella, ihan siinä meidän pihassa. Parvekkeen alla. Koko ajan näkyvillä. Valvovan silmän alla.
Tyttö noudattaa rajoja. Tietää mihin saa mennä ja mihin ei.
Tytön kavereilla on samat rajat ja he leikkivät nätisti yhdessä.
Tyttö on ollut onnellinen ja ylpeä itsestään. Ja pienestä vapaudestaan.
Luotan tyttöön. Tunnen hänet.
Joskus on löysättävä narua.
Hiukan kuitenkin pelottaa. Eikä vähiten muut ihmiset. Mitä jos joku tekeekin pahaa.
6 kommenttia:
Ihanasti taas kerrot tämänkin asian :)
Isoja nämä meidän esikoiset jo <3
Haleja!
Ihan samoja juttuja käydään meilläkin läpi parhaillaan - kovin ovat esikoisemme isoja jo kuten Jennikin totesi.
Teillä on kyllä Pipa niin ihanan rauhallisen kuuloinen tapaus :)
Pitkästä aikaa voisin jättää merkkiä että lukemassa käydään edelleen :)
Samat meiningit ja huolen aiheet täälläkin mutta kuten sanoit; narua on joskus löysättävä ja pienin askelin mennään..
Koska lapset on tarpeeksi isoja olemaan ilman vanhempiaan ulkona, niin mielestäni heille voi kertoa jo pieniä asioita siitä kuinka vieraiden matkaan ei lähdetä tai jos joku kiusaa / häiritsee niin täytyy tulla heti kotiin kertomaan aikuiselle tai vaikka huutaa kovasti että äiti kotona kuulee..
Eihän sitä voi pelotella lapsia mutta nykyään nämä on tosiasioita ja lapselle olisi annettava joku malli, jonka mukaan toimia jos hämmentävä tilanne tulee.
Olen kertonut Siirille että kaikki aikuiset eivät ole kivoja, en sen kummemmin eritellyt mutta sanoin että siksi kenellekään vieraille ei aleta juttelemaan jne.
Siiri onkin yltiösosiaalinen, joka kertoo kaikki asiat ihan kenelle vaan, vaikka tästä on nyt useaan otteeseen keskusteltu.
Kesäisiä päiviä teille sinne <3
Jenni; Viime aikoina olen kyllä usemman kerran pysähtynyt miettimään miten tuoonkin jo niin iso. Ihan hetkessä kasvanut!
Sonja; Pipa on kyllä rauhallinen. Tai siis on toki touhukas, koko ajan puuhaamassa ja tekemässä. Juoksemassa paikasta toiseen jne.
Mutta on "kiltti" ja varovainen. Järkevä. On aina ollut!
Dinsku; Itselle tuo narun löysääminen on kyllä vaikeaa. Onneksi mies osaa ottaa vähän rennommin.
Me on myös puhutta samalla tavalla tytölle. Että kaikki ihmiset eivät ole kilttejä lapsille.
Pipa arastelee aikuisia (lapsia ei) eikä kyllä vieraille puhu! Mikä onkin varmaan tässä mielessä ihan hyvä...
Olen miettinyt samoja asioita mielessäni. Ehkä tämä mun trauma on jotenkin aiheuttanut minulle turvattomuuden tunteen; tuntuu, että mitä tahansa voi sattua kelle tahansa. Mutta ikuisesti ei lapsia voi pitää luonaan, vaan on osattava luottaa. Toisaalta kerrottava, toisaalta oltava hiljaa ja seurattava taustalta. Tekee varmasti lapselle niin hyvää, että saa lisää vapautta; tunnetta juurikin siitä, että häneen luotetaan ja on luottamisen arvoinen.
Mitenkä tämä ihana äitiys tuokin aina tullessaan uusia huolenaiheita? :-)
Ps. ihania oli noi tämänpäiväiset kuvat!
Satu; itselläni on tämä äitiyis tehnyt kyllä sen että pelkään noiden rakastamieni puolesta. Koko ajan olen huolissani. Ihan hiukan paremmin ymmärrän nyt äitiäni joka on yöllä valvonut huolissaan kun en ole ajallaan kotiin tullut!
Voi niitä teiniaikoja. Kuinkahan tulen niistä selviämään hengissä tämän huolehtimiseni kanssa!!
Lähetä kommentti