"Hyvät vanhemmat, Lapseltanne synnytyksen yhteydessä otettu verinäyte osoitti, että hän kuuluu ns. perinnöllisesti diabetesalttiiden ryhmään. Lapsenne riski sairastua diabetekseen on siten suurempi kuin lapsilla yleensä ja on noin 4 %...."Pari päivää sitten avasin kirjeen joka alkoi edellä olevilla sanoilla.
Luin ensimmäiset lauseet monta kertaa, ennenkuin ymmärsin mitä siinä sanottiin.
Tiesin, että vauvalta otettiin kyseinen verinäyte.
Sairaalassa ollessamme täytin vaadittavat paperit rutiininomaisesti. Olinhan ne ennenkin (tytön synnyttyä) täyttänyt.
En kuvitellutkaan, että saisimme tuollaisen kirjeen kotiin.
Odotin samaa kirjettä, mitä tytöstä.
Sitä kirjettä, jossa sanottaisiin että lapsenne EI kuulu perinnöllisesti diabetesalttiiden ryhmään.
Eihän tuo alttius vielä mitään tarkoita.
96 % näistä alttiista lapsista ei sairastu diabetekseen.
Mutta pysäytti tuo kirje silti. Ja sai kyyneleet silmiini.
Katselin pientä poikaani ja mietin tuleeko hän sairastumaan.
Hän on vasta kolmiviikkoinen pieni vauva. Pitääkö tälläistä nyt miettiä. Tässä vaiheessa.
Kun toinen on niin pieni ja viaton.
2 kommenttia:
Niin. Ajattele, minäkin joskus OIKEASTI mietin, että kamalaa jos minun lapseni joskus saisi silmälasti. Oikeasti. Noh, tuon downin (kylläkin terveen) äitinä on kyllä mennyt tuo äärettömän tyhmä pinnallisuus pois.
Isoja asioita nuo on äidistä ja aina se on suru ja murhe, kun miettii, että sairastaako se oma pikku muru joskus.
Pusut <3
Tuon kirjeen luettuna ajattelin ensin, että miksi edes pitää tietää tuosta riskistä kun se kuitenkin on niin pieni.
Pian taas ajatus muuttui siihen, että onhan se hyvä että seurataan. Kun sillä kerran on mahdollista siirtää sitä mahdollista sairastumista tai jopa ehkäistä se sairastuminen kokonaan.
Eihän sitä koskaan haluaisi lapsensa sairastuvan. Ei edes siihen korvatulehdukseen saati sitten mihinkään vakavampaan.
Mutta turhapa näitä on miettiä etukäteen. Koskaan ei voi tietää mitä eteen tulee.
Kenellekään meistä.
Kiva kun kävit!
Lähetä kommentti