Paluu arkeen

Kotona.

Jokainen meistä aivan paukamilla.

Ehkä hieman päivettyneinäkin.

Reissusta rähjääntyneinä.

Yksi vuoden vanhentuneena. Ja hyvin lahjottuna.

Mukavaa oli.

Mutta sitäkin ihanampaa on olla taas kotona.

 

 

 

 

Valmiina seikkailuun

"Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle 

ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon.

Vielä tänään sinä tarraat kiinni käteeni

ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.

Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on jo lupaus huomisesta;

minä menen, minä juoksen, minä lennän eteenpäin!

Pysy äiti perässä, olen matkalla seikkailuun!"

Raivo kävelee valtavasti.
Kehitys on huimaa. Ei konttaa enää oikeastaan ollenkaan. 
Köpöttelee sinne ja köpöttelee tänne. 
Välillä pysähtyy ja nitkuttelee polviaan. "Tanssii".
Kun on  vaippasillaan taputtelee köpötellessään pulleaa masuaan. Ja nauraa.
Itse en ole vielä tottunut siihen, että minua vastaan kävelee tuollainen mini-ihminen.
Hämmästyn sitä useamman kerran päivässä.
En voi olla nauramatta kun pieni pellavainen pää ilmestyy pöydän takaa.
Se on niin liikuttava.
Niin pieni, mutta jo niin taitava! 

Saaressa

Lasten serkku sai tänään nimen.

Ihana pieni poika sai aivan ihanan nimen.

Minulla ja siskollani on kyllä ihan sama maku. Niin monessa asiassa, että olisin hämmästynyt jos en olisi pojan nimeen ihastunut.

Tyttö taas ihastui serkkunsa isään. Siskoni mieheen.

Ovat aina tulleet hyvin juttuun, mutta tänään tyttö otti hänet omakseen.

Leikkivät koko päivän ulkona. Tutkivat luontoa. Kahdestaan.
Hymyssä suin seurasin vierestä. Kuinka ihanasti aikuinen mies voi leikkiä pienen tytön kanssa.

Me olemme onnekkaita.
Tytöllä (ja tietysti myös pojalla) on monta upeaa aikuista, miestä ja naista, elämässään.
Opastamassa, ohjaamassa, pitämässä huolta.

Ihana päivä, hyvässä seurassa.

16.6

Pipalla on uusi ystävä.
Ystävän nimi on Leena.
Leenalla on tummatukka ja siniset silmät. Leenan tukka on letillä aivan kuten Pipankin ja Leenakin on neljän vanha.
Leena on kotoisin Englannista ja puhuu vain englantia. Mutta ei sitä englantia mitä me osaamme, vaan vähän toisenlaista. (Pipa antoi esimerkin ja äidin mielestä tuo kuulosti melkoisen paljon siansaksalta)
Leena oli ensin meillä vain yökylässä, mutta nyt hän on muuttanut meille.
Oikeastaan Leena ja Pipa ovat siskokset.

Leena on näkymätön. Ainoastaan Pipa näkee hänet.


 **********************************************

Raivo kävelee.
Nyt jo piedempiäkin matkoja vaikka toki vielä pääasiassa konttaa.
Mutta askeleita tulee helposti kaksikymentäkin peräkkäin. Ja kyllähän se jo kävelyksi lasketaan!

Ja Raivo kiipeää.
Kiipeää sohvalle ja nojatuoleihin. Siskon sänkyyn on kiivennyt jo pitkän aikaa.
Eilen mies yllätti pojan seisomasta tv-tasolla. Siinä tuo nökötti, kovin tyytyväisenä ja piti taulutelevisiosta kiinni.
Osaa siis sujuvasti kiipeillä, mutta järkeä ei ole yhtään. Eilen sukelsi sohvalta päälleen alas.

Raivo ymmärtää kun kielletään. Mutta ei tottele. Nauraa vain.
Ottaa kukkaruukusta multaa. Ja kun kiellän, niin ottaa varmasti enemmän. Paukuttaa lusikalla telkkaria. Ja kun kiellän, niin paukuttaa varmasti kovempaa.
Kun menen ottamaan poikaa pois tilanteesta, tuo lähtee nauraen pakoon.

Ja pieruhuumori on Raivosta parasta. Piereskelee ja nauraa.

On se melkoisen erilainen kuin siskonsa!
Meidän Äijä!

11

Äiti kutsuu sitä Raivoksi ja sisko Nunnuksi.

Sillä on silkkinen tukka joka kostuessaan kihartuu niskasta.

Sen iho on samettinen. Sileä ja pehmeä.

Se rakastaa nappeja.

Se kerää lattialta murusia suuhunsa ja maiskuttelee niitä kuin ne olisivat suurinta herkkua.

Kun se on onnellinen, se hihkuu. 

Silloin se nyrpistää pientä nenäänsä ja siihen pieneen nenään tulee paljon pieniä ryppyjä.

Se on lähes aina onnellinen.

Se ulottuu joka paikkaan. Sen pienet sormet löytävät kaiken.

Kurkotellessaan se seisoo aivan varpaidensa kärjillä. Kuin pieni ballerina.

Se on salamannopea.

Sen nauru on kauneinta maailmassa.

Se on aurinko.

Suuttuessaan se on pieni raivopää.

 Tasan kuukauden päästä se on yksivuotias!

10.6

Meidän piha on aivan ihana. Vihreä. Puistomainen.
Harmittavan vähän tuolla on vain koskaan muita lapsia.
Tänään ei jaksettu lähteä leikkipuistoon vaan jäätiin taas omaan pihaan.

Luettiin kirjaston kirjoja viltillä ja syötiin eväitä.
Kesässä on ehkä parhaita asioita se kun voi pitää piknikkiä omassa pihassa. Kun on kahvia termarissa ja hedelmiä eväänä.

Poika nukkui ulkona kovan nukuttamisen jälkeen puoli tuntia.
Ei nuku oikein yöllä eikä päivälläkään. Ruokakaan ei ole tänään maistunut ollenkaan.

Jaksaa kuitenkin touhuta normaaliin tapaan.
Hiekkaa lappaa suuhun kaksi käsin. Kiviä pistelee poskeensa kuin suurinta herkkua. Tänään tosin huomasin, että poika on oppinut sylkemään kivet pois suustaan. Joten maistaa ja sylkee.

Tyttö teki soppaa. Ämpäri keikkui puun oksalla ja tyttö hämmesi sitä kuin pieni noita-akka. "Sitten joukkoon vähän ruohoa ja kukkia. Pölyä ja hiekkaa!"


Kotona laitoin pojan nukkumaan parvekkeelle.
Tyttö tuli ilmehtimään lasin taakse.
Oli vaihtanut hiekkaiset vaatteet puhtaisiin.
Tyttö valitsee aina itse vaatteet mitä päälleen laittaa.
Aika hyvin valitseekin yhteensopivat. Ei tietenkään aina, joskus yhdistelmät ovat aika mielenkiintosia, mutta olen oppinut katsomaan niitä sormien läpi. Yleensä. Kunhan vaatteet ovat vain puhtaita.
Mutta sukat pistävät monesti silmään. Jos kaikki vaatteet ovat sävy sävyyn, niin monesti sukat ovat sitten jotain ihan muuta.
Tänään tytöllä oli jotkut arpajaisista voitetut sukat. Mustat joissa oli kirkkaan keltainen lintu. Ja kaiken värisiä pieniä sydämiä. Ja sukat oli tietysti vedettynä polviin asti.
Pienempänä tyttö halusi laittaa aina eripari sukat. Päiväkodissa tädit ihmettelivät tätä. Jouduin kertomaan, että tyttö käy aina vaihtamassa sukat mieluisikseen. Kyllä minä laittaisin samanlaiset sukat, mutta tyttö käy ne vaihtamassa. Se on hänen juttunsa.
Toisinaan tekee sitä vieläkin.


Poika nukkuikin parvekkeella vähän paremmin.
Illalla katselin pitkään pojan leikkejä.
Leikki puisilla palikoilla ja Jukan Askare-laatikolla. Ne ovat ihan lempilelut. Avaa ja sulkee laatikkoa ja laittaa palikoita laatikkoon. Kuljettelee palikoita myös ympäri asuntoa ja tiputtelee nitä milloin minnekin; keittiön kaappeihin, roskiksiin, koreihin ja kukkaruukkuihin.
Tänään rakensi palikoista kahden palan tornin. Niin fiksu lapsi :D
Mielenkiintoista puuhaa löytäessään pojalla riittää malttia. Yhtenä päivän mummulassa sai yllätysmunan auki ja vaikka kuinka pitkään yritti saada munan puolikkaita taas yhteen.
Noiden palikoidenkin kanssa jaksaa yllättävän kauan puuhastella.

Aikansa palikoiden kanssa touhuttuaan lähti eteiseen ja  yritti laittaa sandaalejani omiin jalkoihinsa. Ähersi ja puuhasi. Meni kenkäkaapille ja alkoi tutkia muitakin kenkiä. Ja toki vähän piti maisteli myös kenkien pohjia ja kengännauhoja.
Ihana pieni puuhailija.

"Minä pidän itsestäni!"

Pipa kyseli minulta eilen kuka on maailman kivoin. Vastasin, että tietysti Pipa ja Raivo.
Vastattuani kysyin saman kysymyksen Pipalta; "kuka on Pipan mielestä kivoin?"
"Minä itse" oli tytön vastaus.

Monesti tyttö on sanonut, että tykkää itsestään paljon. Peiliin katsoessaan toteaa näyttävänsä kivalta.
Itsetunto on kohdillaan.
Olenkin puhunut Pipalle, että se on ihan oikein. Itsestään pitääkin tykätä. On oltava itsensä paras ystävä.

Tytön oleminen on jotenkin niin ihanaa. Aitoa.
Kun Pipa on mitä on. On tyytyväinen itseensä. Ei haaveile mistään muusta.
Paras kaveri osaa kiivetä korkeammalle puuhun ja ottaa keinussa kovemmat vauhdit. Jollakin toisella on hienompi barbi kuin mitä tytöllä. Yksi osaa jo lukea. Toinen rakentaa korkeamman linnan hiekasta. Yhdellä on pidempi tukka ja ihanan kaunis mekko.
Mutta eivät ne Pipaa haittaa. Hän on aidosti iloinen toisen puolesta. Eihän ole kateellinen tai murjota jos ei jotain osaa. Hän ymmärtää, että jokainen on erilainen. Jokaisella on omat vahvuutensa.
Hän antaa kaverin kiivetä sinne korkeammalle puuhun ja jää itse vähän alemmas. Leikki onnistuu siinäkin. Pipa ajattelee, että onpa hienoa että toinen osaa jo lukea! Hänkin oppii sitten koulussa. Toisen kaunista tukkaa ihastellaan ja siitä kerrotaan muillekin. Mutta oma tukkakin on niin hieno. Se on erilainen, mutta hieno!

Elämänasenne on niin kadehdittava. Ja se asenne ja suhde omaan itseensä.

Missä vaiheessa se muuttuu?
Koska alkaa se itsensä vähätteleminen? Kun löydetään itsestä vikoja. Ei osata kehua enää itseä eikä oikein ottaa kehuja vastaan. Tullaan niin vaatimattomiksi. Kadehditaan. Tullaan sellaisiksi kuin aikuiset.

Kun enneminkin meidän aikuisten tulisi tulla lasten kaltaisiksi. Rehellisiksi. Konstailemattomiksi. Tyytyväisiksi ja onnellisiksi.
Meidän pitäisi osata rakastaa itseämme ja toisiamme samalla tavalla kuin lapset.
Elämä olisi varmasti paljon helpompaa. Kun hyväksyisi itsensä lapsen tavoin. Kun me kuitenkin olemme mitä olemme. Emmekä muuksi voi tulla.

Illalla

Katson nukkuvaa poikaa.
Toisinaan kutsun häntä Raivoksi. Hellittelynimenä, leikkimielellä. Kun se on joskus niin osuva.
Nyt pojassa ei ole raivoa vähääkään. Hän on niin rauhassa, levollisena.

Pienet pulleat kädet ovat kauniisti päällekäin kasvojen edessä. Melkein ristittynä.
Alahuuli on ylähuulen imaisemana.
Leuka on ihanan pieni nykerö.

Katson paljaita varpaita. Miten somat ne ovat.
Ja jalkopohjan yhtä uurretta. Joka on niin syvä, että sinne jää aika nöyhtää sukista.

Poika maiskuttaa muutaman kerran.
Etsii unissaan harson käsiinsä ja nuuhkaisee siitä tuttua hajua. Sitten työntää sen poskensa alle.

Laitan peiton pojan päälle vaikka tiedän sen olevan turhaa.
Jalka alkaa heti vispaamaan ja poika potkii peiton pois.
Poika on kuin nukke. Niin kaunis.



Katson nukkuvaa tyttöä.

Pää on hionnut ja tukka on liimautunut kasvoihin kiinni.
Sipaisen tukan pois tytön silmiltä ja tyttö kääntyy.
Maiskuttaa suullaan kuten isänsä nukkuessaan.
Hieroo tärisevin käsin nenäänsä.

Tyttö on niin kaunis punaisine poskineen.
Ripset ovat tummat ja pitkät, kulmat selvät. Huulet ovat tulipunaiset.
Tyttö nukkuu pää sängynlaidassa kiinni. On nukkunut niin aina.
Nukkuu kyljellään, peitto mytättynä jalkojen väliin. Aivan kuten äitinsä.

Havahdun huomaamaan, että tyttö ei nuku enää selällä ollessaan jalat sammakkoasennossa. Kuten nukkui niin pitkään.
Koskahan se on loppunut?

Nuuhkaisen tytön tuoksua mukaani. Se on ihana tuoksu. Se leijailee huoneessa.
Samoin kuin pojan unituoksu leijailee meidän makuuhuoneessamme.
Lapset tuoksuvat jotenkin samalle.Niin ihanalle.
Sen tuoksun kun muistaisi vielä vuosien päästä. Pystyisi sen vielä haistamaan.


Talo on hiljainen. On aika mennä nukkumaan.

Hulinointia ja rauhoittumista

Poika on kukkunut öisin.
Olen ollut niin poikki, etten muista öistä juuri mitään.
Nyt parina yönä olen todennut, että poika heräilee toisinaan jopa viidentoista minuutin välein.
Ja mitä minä olen tehnyt kun poika on herännyt? Tuikannut tissin suuhun ja jatkanut uniani.
Mitä ilmeisemmin, sillä nyt poika vaatii öisin tissiä vähän väliä.

Pari viime yötä onkin mennyt sitten valvoskellessa. Olen edes vähän yrittänyt rajoittaa tuota tissillä roikkumista. Ja poika on ollut niin surkeana.
Pojan ääni ei ole mikään pieni ja heikko. Kun poika herää, se aloittaa huutamisen täysillä. Ja jatkaa sitä aikas pitkään. Toisinaan en edes jaksa tai kestä kuunnella kuinka pitkään huutaisi. Kun ei rauhoitu millään.
Se konttaa sängyssä. Huutaa silmät ummessa. Etsii tissiä. Yrittää päästä paidan alle.
On niin raasu pieni. Kuinka tuolle voi sanoa ei.

Kun se tietää, että on imetysaika, se hymyilee niin että suupielet ulottuvat korviin asti, taputtaa käsiään ja nauraa.
Ja kun se syö, se pitää samalla onnellista hyrinää.


Se on tissiholisti ja minä olen vielä liemessä sen kanssa.
Miten ikinä saan sen erotettua tissistä?!

Tytöllä on ollut vilkasta seuraelämää.
Tuntuu, että meidän päivät suunnitellaan tytön menojen mukaan.
Ne ovat nyt niin tärkeitä. Ystävät.

Tyttö on kuitenkin vanhempiinsa tullut. Tarvitsee myös omaa aikaa. Aikaa olla ihan yksin.
Yleensä kiireisten päivien jälkeen, kerhon jälkeen, ystävillä vierailujen jälkeen, tyttö menee omaan huoneeseen. Laittaa oven kiinni ja leikkii itsekseen. Tai istuu sängyllä ja lukee.
Rauhoittuu hetken.

Aivan kuin minäkin. Tarvitsen illalla hetken itselleni. Joskus lähden juoksemaan. Joskus istun koneella tai tuijotan telkkaria.
Toisinaan toivoisin että saisin olla kotona ihan yksin. Koko illan. Ihan vain itsekseni.
Ja kuunnella hiljaisuutta.

Tänään

 lasten riemua

vesileikkejä

eväitä rannalla

kolme pois heitettyä talviturkkia (myös sen pienimmän ihan ensimmäistä kertaa!)

aurinkoa

naurua ja iloa

kurtistuneita varpaita

Illalla väsyneet lapset. Kylvyn jälkeen itkua ja kiukkua.

Nukahtivat lopulta tyytyväisinä.