Pikku kukkuja

Juurikin sain tytön nukkumaan.
Eihän kello ole kuin vasta yksitoista!!!

No ehkä niillä kolmen tunnin päiväunilla on jotain tekemistä asian kanssa.
En vaan raaskinut neitiä herättää kesken unien, kun edellisyö meni miten meni tuon häiritsevän yskän kanssa.
Ja toisekseen, olin itsekin niiden pitkien päiväunien tarpeessa ;D

Laitoin tytön nukkumaan ensimmäisen kerran vähän kahdeksan jälkeen.
Pitkään neiti tuolloin viihtyikin huoneessa; oli leikkinyt palapeleillä ja lukenut kirjoja.
Mutta sitten piti tulla vielä halaamaan äitiä, käydä pissalla, antaa vielä halit ja pusut uudestaan, tehdä töitä äidin kanssa, käydä uudestaan pissalla jne.

Lopulta neiti tosiaan teki hetken kanssani töitä. Minulla oli kankaat levällään pitkin lattioita, kun olin tekemässä tytölle paria uutta pussilakanaa.
Tuo oli tytöstä niin mielenkiintoista, ettei sitä voinut ohittaa. Annoin neidin siinä sitten touhuta hetken.

Kun ompelin lakanoita, tyttö katseli haltioituneena vieressä.
Puhui koko ajan ja kyseli. Selitti ääneen kaiken mitä tein.
Jopa se piti selostaa, kun otin villatakin pois päältäni. Kuin olisi urheilulähetystä kuunnellut.

Itsellä alkoi olla jo loppuvaiheessa pinna kireällä ja muutaman kerran murahdinkin tytölle.
Kun komensin neitiä, tyttö otti kasvoilleen oikein surkean ilmeen, laittoi huulet mutrulle ja vielä sormellaan näytti mutruhuultaan.
Sitten tuli lähelle ja sanoi; äiti havaa! Ja halasi ja antoi pusun.
Ovela mukula. Tietää kuinka sulattaa äidin sydämen ja saa äidin vihaisenakin hymyilemään.

Eihän tuota voi muutakun rakastaa!