Tyttö aloitti uuden harrastuksen.
Uusi tilanne jännitti niin paljon, että istui koko jumppatunnin isänsä sylissä. Katsellen muiden jumppaamista.
Muistan kuinka tytön ollessa vajaa kaksi vuotias, tyttö jännitti yhtä paljon. Muskarin juhlassa.
Väkeä oli ihan hirvittävästi, paljon lapsia ja melua.
Tyttöä pelotti eikä suostunut sylistäni poistumaan. Takertui kiinni. Katseli siitä kun muut esiintyivät. Itse ei uskaltanut mennä mukaan. Takertui kiinni
Noin kovaa jännitystä ei ole muulloin ollutkaan. Toisinaan tuntuu, ettei juuri jännitä.
Kun taas tällä hetkellä jännittää uusia tilanteita enemmän.
Koko illan tyttö mietti jumppaa. Häntä selvästi harmitti ettei mukaan uskaltanut.
Tytöstä näki jo silloin alle kaksivuotiaana sen kamppailun mitä kävi. Kun halusi mennä mukaan, mutta kun ei uskaltanut. Kun joku pidättelee vaikka mieli niin tekisi.
Sen tuskaisen olon jotenkin tuntee itsekin äitinä. Sen tuntee sisällään. Sen saman ahdistuksen.
Illalla juteltiin sängyssä pitkään.
Kuinka pieneltä tyttö taas silloin tuntui. Siinä sylissä. Jotenkin haavoittuvaisena.
Ja niin mahdottoman rakkaana.
Mietin kuinka vikaan voi mennä. Aran lapsen kanssa.
Jos ei anna lapsen mennä omaan tahtiinsa. Liikaa työntämättä ja tuputtamatta.
Jos vahingossa moittiikin kun pitäisi hyväksyä.
Mutta että osaisi kuitenkin vähän tuupata eteenpäin. Juuri sopivasti. Oikealla tavalla rohkaista.
Niin että lapsi itse uskaltaisi. Ja saisi niitä hyviä onnistumisen tunteita.
Pelottaa ja jännittää saa. Mutta kun uskaltaa, niin sitten voikin olla tosi hauskaa.
3 kommenttia:
♥ Se on pieni raja, joka ylittyy helposti. Omassa suvussa myös yksi erittäin arka tyttö. Mutta niin kovin ihana ♥
Meidän 4-vuotias ei juuri ujostele, missä olemmekin hän jää suustansa kiinni kaiken maailman tätien kanssa ja juttelee ummet lammet. Siksi olinkin viime talvena aika yllättynyt kun veimme hänet temppukouluun eikä ollenkaan tottunut sinne jäämään. Alussa tietenkin olimme mukana mutta koko talvena ei halunnut jäädä sinne yksin vaikka muut jo jäivät. Tuntuu että silloin oli ohjaajissa vika. Eivät osanneet huomioida jokaista lasta erikseen vaan aremmat (siis ne jotka ei riehuneet) jätettiin sivuille norkoilemaan. Päätimme jonkun ajan kuluttua lopettaa harrastuksen kesken ja olen tyytyväinen ettemme pakottaneet lasta sinne. Tuo juuri on vaikeaa, missä menee liian rohkaisun ja sopivan suostuttelun raja...? Että antaa lapsen olla ujo mutta auttaa vähän uskaltamaankin.
Suvi; meillä menee kausissa tuo ujostelu. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kuitenkaan ei mikään erityisen arka ole, monissa asioissa ei ole ollenkaan... Mutta sellainen ihanan herkkä :)
Riikka; Meilläkään nuo ohjaajat eivät edes yrittäneet saada tyttöä mukaan! Sanoivat vaan että tyttö voi sitten katsella sivussa. Vähän huonoa toimintaa minusta! Mutta ohjaajat olivat ilmeisesti kovin nuoria vielä itsekin. Varmaan ei ole kovin paljon kokemusta lapsista. Täytyy meidänkin katsoa miten tuo jumppa lähtee nyt liikkeelle. pakoteta ei missään nimessä. Tyttö kävi pari vuotta baletissa, mutta ei siitä enää ollut niin innostunut. Itsekin toivoin tytölle jotain vähän vauhdikkaampaa harrastusta. Kun luulen että tyttö sellaisesta innostusi.
Lähetä kommentti