6

Itsenäisyyspäivän perinteisiini on aina kuulunut linnanjuhlien katselu.

Pukujen ihailu. Arvostelukin.

Miehestä en ole koskaan seuraa saanut. Ei tuo ole jaksanut niistä kiinnostua.

Tänään sain tytön seurakseni.

"Tuo on kaunis puku!"

"Tuokin on kaunis puku"

"Onpa tuo violetti ihana puku!"

"Tuon mummon puku on aika kaunis"

"Joko nuo vieraat kohta loppuvat?"

"Olisit äiti itsekin mennyt tuonne juhliin. Sitten voisin katsella sinua telkkarista."

"Tykkään kaikista kauniista puvuista"

"Kuinka paljon noita vieraita oikein tulee?"

"Tuo kimaltava puku on kaunis"

"Harmi kun sinua äiti ei kutsuttu juhliin"

"Onko noita vieraita ainakin sata? Kuinka ne kaikki mahtuvat sisälle linnaan?"

"Eikö presidentti sitten tunne sinua?"

"Tykkään kaikista kauniista puvuista"

"Tuo valkoinen on kaunis. Se on kuin häämekko"

"Minä pukisin tuollaisen mekon päälleni. Tuollaisen joka näyttää häämekolta."

"Harmi kun sinä et äiti ole tuolla."

"Jos sinut olisi kutsuttu, olisit varmasti kaikista kaunein"

"Jos sinut olisi kutsuttu, olisinko saanut tulla sinne kanssasi?"

"Tuo on kaunis puku"

"Ja tuokin on kaunis puku"

"Tuolla on kanis kampaus"

"Ja kaunis puku"

Katseli ehkä viisitoista minuuttia. Eikä ollut hetkeäkään hiljaa. Jokainen puku oli kaunis.

Kaunein taisi tytön mielestä olla Laura Lepistön puku.

Itse en suosikkiani osaa vielä sanoa.

5

Tänään joulukalenterin luukusta tuli ihana uusi piparimuotti. Iso karhu.

Joten pipareiden leivontaa oli tänään ohjelmassa.

Taikina tehtiin heti aamupalan jälkeen ja sitten lähdettiin luistelemaan.

Kotiin kun tultiin, syötiin ja aletiin leipomaan.

Pienin apukokki tosin laitettiin ensin (julmasti) ulos nukkumaan.

Isompi apukokki valitsi sopivat muotit, söi hirvittävän läjän taikinaa (niinkuin itse pääkokkikin), teki muutamat piparit ja siirtyi taas melkoisen pian muihin hommiin.

Ja jätti pääkokin yksinään tuskailemaan 200 piparin takinan kanssa.

Mutta hyviä tuli.

Myöhemmin kysyin tytöltä kirjoitettaisiinko joulupukille kirje.
"No kirjoitetaan nyt sitten" totesi tyttö ei niin kauhean innostuneesti.
Alkoi heti luetella toiveitansa.
"Pitäisikö siihen alkuun kirjoittaa kuitenkin ensin jotain muuta?" kysyin.
"Kuten rakas joulupukki"

"No en minä sitä nyt niin kauheasti rakasta..." sanoi tyttö miettiliäästi.

Lopulta päädyimme kompromissiin ja kirjeestä tuli seuraavanlainen;


Joulupukki,


tykkään sinusta. Toivoisin joululahjaksi

sellaisen ponilinnan missä on mukana ponit,

Muodin taikaa elokuvasta se tyttö millä oli kaunein mekko,

sellainen vaalea koira jolla on mukana tuttipullo,

heppalinna missä on heppoja.

Toivoo Pipa

4

Tyttö isoäidilleen;

"Kun sinä mummi kuolet, niin minä kyllä käyn sinun haudallasi joka päivä.

Ja tuon kukkia.

Ja voin pyytää, että äiti tekee sellaisen nuken joka näyttää ihan sinulta.

Mumminuken."

Kauniita ajatuksia 5-vuotiaalta.

3

Käytiin luistelemassa. 

Ensimmäisen kerran tänä talvena.

Tyttö on arka opettelamaan uutta.

Itse olen huono opettamaan.

Huono ja liian lyhytpinnainen.

Viime talvena tyttö ei kunnolla tuota taitoa oppinut. Ei lopulta edes halunnut yrittää.

Tänään lähti innoissaan luistelemaan.

Tytön kaveri toi tytölle oman potkukelkkansa.

Oli itse oppinut sen avulla viime talvena luistelemaan.

Ajatteli, että nyt siitä voisi olla apua ystävälle.

Mikä ihana ajatus.

Sen avulla tyttö potki menemään.

Kulkivat myös käsi kädessä ja kaveri neuvoi kuinka on helpoin jarruttaa.

Taitaa siinä olla paras opettaja.

2

Ajattelin että tänä vuonna tyttö piirtäisi joulukortit.

Itse en jaksaisi askarrella, en jaksaisi valokuvata enkä haluaisi ostaa valmiita kortteja.

Tyttö piirsi lopulta yhden jouluisen kuvan. 

Ihanan kuusen, lahjoja ja itsensä juhlimassa kuusen vierellä.

Sitten piirsi äidin, joka meni ihan pieleen.

Lähti ovet paukkuen omaan huoneeseensa ja piirsi upean merenneidon jolla olivat kädet nyrkissä.

Poikakin osallistui piirtämiseen.

Tosin jaksoi vain pienen hetken keskittyä itse asiaan.

Sitten maisteli kyniä ja lopulta heitti joka ikisen kynän lattialle.

Ei tullut valmiita kortteja. 

Mutta onhan tässä vielä aikaa.

Kyllä minä jollain keinolla suostuttelen tytön niitä jouluisiakin kuvia piirtämään.

1

Joulukuu tuli kuin varkain.

Joulukalenterikin valmistui (tai melkein valmistui) ihan hiukan viime tingassa. 

Pääsinhän nukkumaan jo kolmen aikaan yöllä. 

Jälkikin on sen näköistä, eikä me muutenkaan olla koskaan tultu kovin hyvin toimeen tuon ompelukoneen kanssa.

Mutta tyttö sai kuitenkin avata ensimmäisen luukun ajallaan.

Kyläiltiin siskon luona. Ja vielä mummun ja papankin luona.

Tultiin myöhään kotiin.

Oltiin kaikki kolme aivan poikki.

Iltasatua luettaessa ihmettelin kun sängyn päällä oleva lamppu ei syttynyt.

"Ei se syty kun en saanut STÖPPELIÄ seinään" sanoi tyttö.

Ja sitten me nauroimme niin että meinasi tulla pissat housuun eikä iltasadun lukemisesta tullut mitään.

Kiukun jälkeen

Vaatteiden pukeminen ja kotoa lähteminen päätyi taas riitaan.

"Minä en enää pidä sinusta!!" tyttö huusi heittäytyessään lattialle.

"Ei tarvitsekaan!" sain sanottua. Meinasin ensin sanoa jotain ihan muuta.

Rapussa halasin kiukkuista tyttöä ja kerroin, että vaikka tyttö ei pitäisikään äidistä, äiti silti pitää aina tytöstä. Vaikka kuinka huudettaisiin ja kiukuteltaisiin, niin siitä huolimatta äiti aina rakastaa.

Se ei muutu.
Mikään, mitä tyttö tekisi tai sanoisi ei sitä muuttaisi.

Illalla, oltuaan koko päivän kotoa pois, tyttö tuli halaamaan.

"Rakastan äiti sinua vaikka välillä sinulle huudankin". "Rakastan, vaikka en sinusta aina pidäkään. " hän sanoi.

"Voi kulta. Kyllä minä sen tiedän."

Kotipäivä

Viikonloppu oli täynnä suunnitelmia.

Mies töissä ja meillä muilla kaikkea kivaa ohjelmaa.

Mutta pojan hengitys ritisee ja pihisee.

Nyt nukkuu. Toivottavasti vältytään lääkärireissulta.

Mutta viikonlopun suunnitelmat taitavat mennä joka tapauksessa uusiksi.

Isompi leikkii olohuoneessa koiraa.

Sillä on päällä vain paita ja pikkuhousut. Ja sukat käsissään.

En enää edes ihmettele kuinka tarkenee. Aina se on tarjennut.

Itse istun ja juon kahvia. 

Päälläni on paksut sukkahousut, housut, polviin ulottuvat villasukat, toppi, pitkähihainen paita ja villatakki.

Toisissa asioissa olemme niin samanlaisia. Toisissa taas toistemme vastakohdat.

 

Harmittaa tämän päivän ohjelman peruuntuminen.

Tyttö sen sijaan näytti peukkuja kun kerroin, että tänään ollaankin vaan kotosalla.

"Halusinkin että tänään on kotipäivä!"

Joten nyt kotipäivää jatkamaan ja tytön kanssa leikkimään.

Toinen erä

päivän unitaitelusta.

Äiti-Raivo 2-0

Selvisi syy viikon kestäneeseen kiukkuisuuteen, itkuisuuteen, 

kärsimättömyyteen ja ihan loputtomaan tississä roikkumiseen. 

Toinen yläkulmahammas on ihan juuri läpi!

Isompi vielä valvoo.

Ei nukahda millään.

Syy isomman kiukkuisuuteen ja räjähtelyyn ei ole vielä selvinnyt.

Taitaa kuulua vain ikään.

Lähes joka asiasta suuttuminen,

itkuun pillahtaminen ja kiljuen äidin jalassa roikkuminen ovat tulleet vain niin puun takaa.

Kun on aina ollut niin lauhkea.

On päiviä, jolloin odotan vain että olisi ilta. Ja saisin lapset nukkumaan.

Ei usein, mutta toisinaan.

Ja kun ne vihdoin nukkuvat, häpeän että olen odottanut sitä.

Ja pyydän hiljaa anteeksi.

Ne ovat niin kauniita. Siinä nukkuessaan.

Ensimmäinen erä

päivän unitaistelusta.

Äiti-Raivo 1-0