Mikä pesänrakennusvietti?

Pesänrakennusvietti.
Mitä se on? Pitäisikö sitä jo olla?

Pitäisikö laittaa kotia kuntoon ennen vauvan syntymää.
Putsata ja puunata.
Järjestellä ja siivota.
Pestä vaatteita ja vaihtaa huonekalujen paikkaa.

Tänne tuo vietti ei ole vielä saapunut.
Toivottavasti on kuitenkin jossain vaiheessa (ja mielellään pian) tulossa.
Olen jo joskus raskauden puolessa välissä kirjoittanut itselleni pitkän listan asioista mitä pitää tehdä ennen vauvan syntymää.
Nyt ei kiinnostaisi tippaakaan... Perussiivouskin on jo kidutusta. Ja se pitäisi kuitenkin tehdä joka viikko.
Pyykit pesen, mutta niiden kuivumaan laittaminen tuntuu ylivoimaiselta.
Pakkohan tästä on vielä intoutua.
Pakko!


To Do;

- vaatehuoneen siivous
- keittiön kaapin siivous
- eteisen kaappien siivous
- tytön huoneen uudelleen sisustaminen (uudet verhot, sohva kierrätykseen ja tilalle pöytä ja tuoli)
- vauvan tulevan huoneen kaapin ja lipaston siivous
- makuuhuoneen uudelleen järjestäminen ja pinnasängyn kokoaminen
- omien vaatteiden lajittelu (turhat kierrätykseen)
- tytön vauvakirjan tekeminen loppuun
- albumiin tulevien valokuvien valitseminen, teettäminen ja albumiin laittaminen (viimeisen melkein neljän vuoden ajalta!!)
+ tietysti kaikki vauvaan liittyvä; vaatteiden, petivaatteiden, harsojen pesu. Kaikki ostokset jne...

Kaikki kaapit on oikeasti kuin pommin jäljiltä. Vaatehuoneessa on aivan liikaa tavaraa, joten se on käytävä läpi. Oikeastaan pitäisi vielä vinttikomerokin käydä läpi ja heittää turhat roskiin tai viedä kierrätykseen.

Tytön huone on odottanut jo jonkun aikaa uutta ilmettä. Verhot on hankittuna, mutta ne kaipaavat ompelua. Pimennysverho pitäisi hankkia sälekaihtimien tilalle ja tosiaan sohvan tilalle hankkia pöytä.

Vauva tulee nukkumaan meidän makuuhuoneessa ensimmäisen vuotensa, mutta jonnekin tuon pienen kaverin vaatteet on sijoitettava.
Pinnasänky on jossain vintillä ja ne kaksi irtoavaa pinnaa on toivotavasti samassa paketissa.
Pinnasängyn suhteen tein juuri päätöksen, että en puutu sen kokoamiseen ollenkaan. Jos se ei ennen synnytystä ole koottuna ilmestynyt sänkyni viereen, saa mies ja tyttö koota sen sitten silloin kun olen vielä sairaalassa.

Kaikkein pelottavin urakka on kuitenkin tuo valokuvien laittaminen albumiin.
Tai kyllähän ne valokuvat laittaa albumiin, mutta kuinka valita ne parhaat kuvat noiden tuhansien kuvien joukosta! Kun tytöstä on niin paljon ihania kuvia.
Jos teettäisin kaikki kuvat mitä haluaisin, tulisi albumeita jo ainakin 10 viimeisen kolmen vuoden ajalta!
Siinäpä digikuvaukset huonopuoli.

Joten tässäpä olisi tuleville viikoille pientä puuhaa.

Kun vain se vietti löytäisi minutkin.
Nyt haluaisin vain lorvailla.
Nauttia vapaasta. Touhuilla tytön kanssa.
Käyttää ne harvat omat hetkeni vain itselleni.
Ja omistaa ne harvat kahdenkeskeiset hetket vain miehelleni.

No onhan tässä vielä aikaa.
Ehkä tässä lorvaillessa iskee se kipinä minuunkin.
Toivon ainakin.