Karhunpoika sairastaa

Pieni mies parahtelee itkuun.
Ei herää, mutta uni on levotonta.

Pieni mies herää syömään.
Röhisee. Puhisee.
Ei saa kunnolla syödyksi kun nenä on niin tukossa.
Menee hermo.

Laitetaan nenään keittosuolatippoja oloa helpottamaan.
Hermo menee aivan täysin.
Pieni mies itkee keuhkojen täydeltä. Pienet kasvot tulipunaisena. Hetkittäin kuvittelen kasvojen jopa sinertävän kun pieni ei meinaa muistaa vetää henkeä välillä.

Pieni mies itkee ja kädet tärisevät. Koko vartalo on jäykkänä. Silmät kostuvat.
Kyyneleitä ei vielä kunnolla tule koska toinen on vielä niin pieni.
Yritän rauhoitella pientä. Mikään ei tunnu tehoavan.
Tarjoan rintaa useasti. Tästä pieni mies vain raivostuu kerta kerralta enemmän.
Yskittää. Oksennus meinaa tulla. Ääni on aivan käheä itkemisestä.

Pieni mies ei nyt halua syödä.
Syömisestä on kulunut jo pitkä aika. Liian pitkä.
Tiedän, että pienellä miehellä on nälkä. Tissit meinaavat räjähtää.
Tissille tuo rauhoittuisi.

Makaan sängyllä pienen punaisen kiukkuisen miehen kanssa.
Laulan hänelle. Hän suuttuu enemmän.
Hän haluaisi syliin, mutta en jaksa enää kantaa häntä.
Jatkan laulamista. Laulan "Piippolan vaarilla oli talo..." Tyttö yhtyy lauluun.
Laulamme yhdessä. Silitän molempia lapsia.
Lopulta pieni mies lopettaa itkemisen.
Salakavalasti käännän pojan kyljelleen ja painaudun häneen kiinni. Ja kuin huomaamatta pieni mies tarttuu rintaani. Ihan vahingossa.
Syö hetken ja nukahtaa.



Karhunpoika on siis sairastanut.
Ensimmäistä kertaa elämässään.
Onneksi meillä oli vain flunssaa.
Kuumetta selvittiin ja toivottavasti ilman mitään jälkitauteja.
Nyt olemme jo melkein terveitä.