9 kuukautta 1 viikko 6 päivää

Poika osaa kontata, nousta istumaan, nousta seisomaan, laskeutua seisomasta takaisin istumaan, kävellä tukia pitkin, kävellä käsistä kiinni pitäen, mikä onkin muuten yksi pojan lempipuuhista.

Nappaa sormista kiinni aina kun mahdollisuus tarjoutuu. Oikein vaanii niitä tilaisuuksia. Ja kun jonkun sormista saa kiinni, ei aio päästä niistä irti. Puristaa kävelyttäjän sormet siniseksi ja harppoo kovaa vauhtia hirmuisessa etukenossa eteenpäin. Ja nauraa! Välillä tekisi mieli katsoa jotain vastaantulevaa ja saattaa vahingossa päästää sormista irti. Ihan vahingossa. Ja kun tajuaa mitä on tehnyt, tulee suuri itku. ”Haluan vielä kävellä!”

Poika rakastaa kylpemistä. Mikä on aivan mahtavaa, sillä pitkään silloin pienempänä vauvana ei siitä puuhasta todellakaan pitänyt. Silloin huusi kylvyssä kuollakseen ja jouduimmekin laittamaan kylpypuuhat joksikin aikaa tauolle. Koska poika huusi aivan hysteerisenä. Mutta tilanne on siis jo aivan toinen. Kylvyssä läträtään ja roiskitaan. Kukaan ei säily kuivana.
Kylpyhuoneessa tykkää noin ylipäänsäkin luuhata. Kurkkii ammeeseen (meillä on sellainen iso) josko siellä olisi vettä. Heittelee sinne ammeen reunalle jääneitä kylpyleluja. Seisoo aivan varpaan kärjillään. "Voisiko joku nostaa minut tuonne!?" Ja suuttuu jos hänet kannetaan sieltä pois ilman sitä kylvetystä.

Jos sisko pääsee kylpyyn, niin on päästävä pojankin. Yleensä kylpevätkin samaan aikaan. Tyttö isossa kylvyssä ja poika vielä pienessä vauva-ammeessaan.
Ja kylvystä pitäisi aina nousta yhtä aikaa pois. Muuten poika suuttuu. Jos hänet nostetaan jo kylvystä ja tyttö saa vielä jäädä. Tässä yhtenä päivänä huusi niin kauan kunnes tyttökin nousi pois omasta kylvystään.

Poika on sitkeä ja sisukas. Yrittää kerta toisensa jälkeen. Vaikka hänet nostetaan jostain kielletystä paikasta pois, hän menee sinne sitkeästi kerta toisensa jälkeen uudestaan. Monesti kestää jokusen tilanteesta pois siirtämistä, ennenkuin suuttuu. Toisinaan suuttuu heti kerrasta. Ja suuttuukin sitten kunnolla. Mutta siltikin yrittää. Huutaa ja yrittää. Ei lannistu.

Poika on kovin kärsivällinen. Esimerkiksi kun syö jotain sormiruokia niin ei koskaan hermostu vaikka ei saa jotain (vaikka liukasta banaanin palaa) heti sormiinsa tai suuhunsa. Yrittää vaikka kuinka kauan. On tarkkana ja keskittyy. Keskittyminen tosin herpaantuu todella helposti, mutta jatkaa puuhaansa heti kun muistaa mitä oli tekemässä. Hermojansa ei menetä.

Poika on kuitenkin temperamentikas. Tietää mitä haluaa. Pieni draamailija.

Suuttuessaan suuttuu kunnolla. Edelleenkin itkee kasvot punaisena, ilman ääntä. Unohtaa hetkeksi hengittää. Ja kun ääni tulee, se tulee kovana.

Poika on muutenkin kovaääninen ja poika osaa komentaa.

Poika huutaa, kiljuu, karjuu.

Kun ei haluaa enää syödä; kiljuu ja heittäytyy syöttötuolissa taaksepäin. Kun suuttuu; itkee, kiljuu ja karjuu. Kun pitäisi pukea ulkovaatteet; kiljuu, heittäytyy selälleen ja rimpuilee.

Muksahtelee, satuttaa itsensä, ei saa jotain haluamaansa, loukkaantuu…

Ääntä on. Monesti liiankin kanssa.

Poika rakastaa ihmisiä. Aikuisia ja lapsia. Ei ole missään vaiheessa vierastanut. Viihtyy sylissä kun sylissä. Siis sen hetken kun ylipäänsä sylissä viihtyy.

Viihtyy isänsä ja isovanhempiensa hoidossa. Kaikki on aivan hyvin, vaikka äiti ei olekaan paikalla.

Mutta kun tulen takaisin kotiin (esimerkiksi vaikka vain lenkiltä), ensin poika ilahtuu minut nähdessään. Sitten tajuaa mitä on tapahtunut. "Äiti ei olekaan ollut koko ajan kotona! Apua!" Ja poika alkaa lohduttoman itkun. On aivan surkeana. Loukkaantuneena. Konttaa lähelle ja nousee istumaan jalkojensa päälle. Hyppii siinä jalkojensa päällä ja nostaa kätensä. "Äiti miksi sinä jätit minut?! Ota minut syliin!" Ja äidiltä meinaa tulla itku joka kerta!

Yleisesti ottaen poika on hirmuisen hyväntuulinen. Aurinko. Aina hymyhuulilla. Välillä hymyilee ihanasti muikistellen. Vähän kuin pidätellen nauruaan.

Nauraa. Tulee lähelle ja puskee. Tulee halimaan ja pusuttelemaan. Kiehnää.

Illalla se käpertyy kainaloon ja hykertää.

Onnellisena.