Pihisen ja puhisen.
Olen kiukkuinen.
Pientä lastani on kohdeltu vääryydellä, enkä saa julkaisu kelpoista tekstiä aikaiseksi.

Tyttöjen suhteet ovat monesti monimutkaisia.
Me pidämmekin erittäin tärkeänä sitä, että lapset leikkisivät yhdessä. Että Pipa osaisi leikkiä porukalla, olisi reilu, ei kiusaisi ketään, ei jättäisi ketään porukan ulkopuolella. Opetetaan että aina otetaan halukkaat mukaan leikkeihin.

Tänään törmäsimme vähän toisenlaiseen ajatusmaailmaan.

Minä en saa leikkiä sinun kanssasi. En enää koskaan puistossa.
Aivan kuin Pipa olisi tehnyt jotain kovin väärää. Mutta kun ei edes ole.
Jos kaksi leikkivät yhdessä ja kolmas otettaisiin mukaan, mutta kolmas ei haluakaan. Silloin kielletään niiden kahden leikkiminen keskenään.
Jotta se kolmas ei jää yksin. Vaikka hän jäi yksin omasta halustaan.
Nyt on sitten Pipa yksin, vaikka hän haluaisi leikkiä kaikkien kanssa. Yhdessä.

Ei opeteta, ei keskustella.
Kielletään leikit kahdelta.
Ymmärtäisin ehkä, jos se kolmas jätettäisiin pois leikeistä. Mutta kun hän jää itse pois leikeistä sen tähden, että ei vaan osaa ja halua leikkiä kuin kahdestaan.
Näin toiset opettavat lapsille ryhmässä toimimista!

Pah! Olen ihan pöyristynyt!

Onneksi minun pieni lapseni on positiivisin ihminen mitä tunnen. Ja suhtautuu tälläisiin juttuihin hiukan rennommin kuin äitinsä.

Lauantai

Aamupuuroa tehdessä Raivo kiipeää keittiön pöydälle ja tanssii.
Kun tulee nälkä, kiipeää pöydän kautta omaan tuoliinsa istumaan.
Haluaa syödä itse, ei huolisi apua. Ruokalappua saati kourua ei suostu kaulassaan pitämään.
Lusikka kippaa juuri ennen suuta ylösalaisin. Mutta eksyy sinne suuhunkin aina jotain.
Ainakin sormin jos ei muuten.

Puuron jälkeen vaatteet heitetään pesuun ja Raivo saa kirmata nakuna ympäriinsä.
Sitä mahtavampaa ei olekaan!
Raivo juoksee ja kiljuu. Toinen käsi venyttelee samalla pippeliä. Sitä ihanaa aarretta, jonka löytyminen on parasta mitä pieni mies tietää.

Kun pitäisi pukea vaippa ja vaatteet, poika juoksee kiljuen ja nauraen pakoon.
Juostaan sitten monta kierrosta kodin ympäri. Ja nauretaan.
Innostuessaan poika kaatuilee juostessaan. On vähän hontelo nauraessaan.
Pakomatka päättyy verhon taakse piiloon. Eikä äiti meinaa löytää poikaa mistään!

Ulkona Raivo menee moikkamaan tutuille miehille. Nostaa käden pystyyn ja huutaa "Boi!"
Sitten menee tutkimaan miesten autot.

Mummin luona odottaa reipas yökyläläinen. Syö jo toista aamupalaa.
Pipa alkaa riisua veljeltä ulkovaatteita.
Voi miten mukavaa on taas nähdä.
Lopulta jäävät sinne molemmat. Niin reippaina.
Lähtevät pian puistoon mummin kanssa.

Kotona on niin hiljaista. Maalaan kaksi keittiöntuolia mustaksi.
Mietin mitä muuta voisin tehdä. Kun olen ihan yksin.
Juon rauhassa kahvit. Suunnittelen yhden seinän maalausta, mutta en viitsi aloittaa kun en tiedä saanko sen vietyä loppuun. Käyn kaupassa.

Alan odottaa. Ehkä ne tulevat jo kohta takaisin!

Rakastunut

Pipa haahuili ympäri asuntoa ja huokaili.
Lopulta tuli keittiöön ja kävi lattialle makuulle.


"Olen rakastunut!"
"Jos kerron keneen, niin lupaatko ettet kerro sitä kenellekään?!"

"Kerhon Joonakseen"


Luulen kyllä että tämä rakastuminen on tapahtunut olosuhteiden pakosta.
Ei sillä ettäkö Joonaksessa jotain vikaa olisi, mutta aiemmin Pipa on ollut rakastunut kerhon Vilhoon. Ja vielä ihan hetki sitten.

Mutta rakkaus Vilhoon ei käynytkään päinsä.
Koska Saara oli jo varannut Vilhon. Ja Laura oli varannut Aaron.
Ja muut kerhon pojat olivat ihan "huonoja".

Mutta sitten kerhoon tuli uusi poika. Joonas. Joka on jo viisi. Ja Pipaa vähän isompi.
Joten nyt Pipa on rakastunut.

Tosin aavistan että Vilho on vähän Pipaan ihastunut, mutta ei kerrota sitä Saaralle. Eihän. 
Kun Saara ehti kuitenkin varata Vilhon ensin!

Tänään

 

Heräsin väsyneenä. Yö oli ollut TAAS huono.
Näin kuitenkin vieressäni iloiset kasvot.
Ja sain monta märkää pusua tervehdyksesi.

Ilahduin kun näin keittiössä uuden pöydän.
Tai vanha se on. Artekin pöytä 70-luvulta. Mutta meille uusi. Mahtava löytö kuudella kympillä.
Keittöön paistoi aurinko. Ei sadetta!

Puistossa oli normaalia vähemmän lapsia.
Tytöllekään ei löytynyt sopivaa leikkikaveria.
Oli meillä kivaa kuitenkin. Potkittiin jalkapalloa ja leikittiin littaa. Tai hippaa niinkuin tyttö sanoo.
Poika vaelteli tapansa mukaan ympäri puistoa. Tutustui ja tutki.

Kotona lapset leikkivät tyynysotaa.
Pissa meinasi tulla housuun nauramisesta. Kaikille.

Tästähän tulikin ihan kelpo päivä!

Raivokasta menoa

Raivo vetää keittöntuolin pois pöydän alta ja kiipeää tuolille. Tuolilta pöydälle. Pöydällä nousee seisomaan ja tepastelee ympäri pöytää. Tai tanssii.
Raivo kiipeää sohvalle. Sohvalla hyppii ja nauraa.

Raivo tyhjentää äidin vaatteet lipastosta. Levittää ne ympäri asuntoa. Ikävän tullen nuuhkii äidin paitaa.
Raivo tyhjentää myös siskon vaatteet siskon lipastosta ja levittää ne ympäri asuntoa.

Keittiössä Raivo tutkii laatikoita. Ottaa laatikosta kauhan. Katsoo sitä hetken, paukuttaa muutaman kerran lattiaan ja siirtyy seuraavaan käteen osuvaan esineeseen. Pian laatikko on tyhjä.
Keittiön yhdestä kaapista Raivo löytää muovipurkit ja niiden kannet. Hupsista vaan ja niin ne ovat levällään lattialla.
Levittelee kattilat ja pannut keittiön lattialle. Paukuttaa kattilankantta lattiaan. Lyö kanteen lusikalla.

Siskon huoneessa Raivo menee lelulipastolle. Ottaa yhden lelulaatikon ja tutkii leluja huolella. Lopulta kippaa laatikon ympäri ja kaikki pienet lelut ovat lattialla.
Raivon puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että kehotuksesta alkaa nostella leluja takaisin laatikkoon. Sen parin lelun verran.

Raivo kiipeää tv-tasolle, läpsii telkkaria, painelee laitteiden nappuloita, heiluttelee tauluja.
Raivo kiipeää siskon sängylle, nousee sängynreunalle ja yrittää kiivetä siitä vielä lipastolle.
Raivo kiipeää siskon tuolille, tuolilta pöydälle. Pöydällä tanssii ja läpsyttelee ikkunaa.

Raivo piilottelee tavaroita. Ja kuljettelee tavaroita "vääriin" paikkoihin.
Tietokoneen hiiri saattaa löytyä isin kengästä. Herätyskello aamutossusta.
Aina on jotain hukassa.

Kun pitäisi vaihtaa vaippa tai pukea päälle, Raivo juoksee pakoon. Kiljuu ja kiirehtii verhon taakse piiloon.

Joka paikka on sikin sokin. Melua niin että korvissa soi!

Illalla vähän hengästyttää.
Äitiä. Ei poikaa.

Yksi vuosi ja kaksi kuukautta

Edellistä kirjoitusta täytyy kyllä vähän korjata.
Ei Raivo ole lähes mykkä.
Puhuu omaa kieltänsä sujuvasti. Ja paljon.
Pitää kovaa meteliä.

Mutta niitä ihan oikeita sanoja ei kyllä ole.
Mutta jotain tunnistettavia silti.
Tissi on titii.
Äiti tulee ainakin toisinaan.
Napa on Papa. Tisuttelun jälkeen pojalla onkin tapana aina työntää sormi äidin napaan ja todeta että siinä se napa on. Moneen kertaan. Ja sen jälkeen muiskauttaa iso pusu äidin masuun.
Poika tervehtii ihmisiä iloisesti nostamalla kätensä ylös huutamalla kovaan ääneen Boi! Eli moi. Tosin tuosta Boista on nyt viime päivinä tullut yleistermi lähes kaikelle. Ja sitä poika hokeekin alvariinsa.
Eläimiä matkii.
Jokunen päivä sitten mummu leikki että patakinnas oli koira. Raivo sitä hetken katselin ihmeissään ja sitten lähinnä pelkäsi tuota hassua koiraa. Tänään kaivoi itse patakintaan esiin ja alkoi haukkumaan.
Pieniä lelueläimiä kuljettaa (hyppyyttää) maassa ja haukkuu. Oli sitten kyseessä koira, karhu tai tiikeri.

Lähinnä tuon pojan energia taitaa mennä paikasta toiseen juoksemiseen. Kiipeilyyn. Tutkimiseen ja touhuamiseen.

Mutta musiikkia Raivo rakastaa.
Kun jotain edes vähän musiikkiin viittaavaa kuuluu, Raivo alkaa tanssimaan. Useimmiten ihan tosissaan. Kasvot vakavana hytkyy ihan hillittömästi.
Jopa äidin hampaiden pesu on pojan mielestä niin rytmikästä, että silloin pitää laittaa tanssiksi.
Siskon soittimia (kosketinsoitinta, xylofonia, tamburiinia) soittaa mielellään.
Ja uusimpana juttuna on oppinut soittamaan nokkahuilua.
Pieni pillipiipari kulkeekin usein ympäri asuntoa ja musisoi.

Lähes mykkä

Poika tepsuttelee lattialla. 
Seuraa perässä  ja alkaa levottomaksi. 
Kitisee ja haluaa syliin.
Sylissä painaa nenänsä kaulaani. Taputtelee rintaani.

Kurkistaa paidan sisään ja halaa.
Kysyn pojalta sitäkö hän haluaa.
Pojan kasvoille leviää suuri hymy ja poika nauraa hörsköttää.
Hän kurkistaa vielä paidan sisään ja sanoo nauraen "titiii!"

Ei se paljon puhu, mutta tulee kyllä ymmärretyksi.

Pieni jännittäjä

Tyttö aloitti uuden harrastuksen.
Uusi tilanne jännitti niin paljon, että istui koko jumppatunnin isänsä sylissä. Katsellen muiden jumppaamista.

Muistan kuinka tytön ollessa vajaa kaksi vuotias, tyttö jännitti yhtä paljon. Muskarin juhlassa.
Väkeä oli ihan hirvittävästi, paljon lapsia ja melua.
Tyttöä pelotti eikä suostunut sylistäni poistumaan. Takertui kiinni. Katseli siitä kun muut esiintyivät. Itse ei uskaltanut mennä mukaan. Takertui kiinni

Noin kovaa jännitystä ei ole muulloin ollutkaan. Toisinaan tuntuu, ettei juuri jännitä.
Kun taas tällä hetkellä jännittää uusia tilanteita enemmän.

Koko illan tyttö mietti jumppaa. Häntä selvästi harmitti ettei mukaan uskaltanut.
Tytöstä näki jo silloin alle kaksivuotiaana sen kamppailun mitä kävi. Kun halusi mennä mukaan, mutta kun ei uskaltanut. Kun joku pidättelee vaikka mieli niin tekisi.
Sen tuskaisen olon jotenkin tuntee itsekin äitinä. Sen tuntee sisällään. Sen saman ahdistuksen.

Illalla juteltiin sängyssä pitkään.

Kuinka pieneltä tyttö taas silloin tuntui. Siinä sylissä. Jotenkin haavoittuvaisena.
Ja niin mahdottoman rakkaana.

Mietin kuinka vikaan voi mennä. Aran lapsen kanssa.
Jos ei anna lapsen mennä omaan tahtiinsa. Liikaa työntämättä ja tuputtamatta.
Jos vahingossa moittiikin kun pitäisi hyväksyä.

Mutta että osaisi kuitenkin vähän tuupata eteenpäin. Juuri sopivasti. Oikealla tavalla rohkaista.
Niin että lapsi itse uskaltaisi. Ja saisi niitä hyviä onnistumisen tunteita.
Pelottaa ja jännittää saa. Mutta kun uskaltaa, niin sitten voikin olla tosi hauskaa.

Tänään

Herätys.
Aamupalaa kaikille.
Pyykit koneeseen ja kone pesemään.
Pesut ja vaatteiden vaihto.
Pojan jälkien siivousta.
Pojan pelastaminen pois tytön pöydältä ja kerran keittiön lavuaarista.
Puistoon.
Puistosta kauppaan.
Kaupasta kotiin.
Kotona pienemmän pyllynpesu.
Ruokaa jokaisen napaan.
Pienemmän pyllyn pesu uudestaan.
Puhtaat astiat tiskikoneesta kaappiin ja likaiset tilalle.
Pojan nostaminen pois tiskikoneesta viisi kertaa, kunnes hermostun ja laitan keittiön oven kiinni (ja jätän pojan eteiseen huutamaan).
Tytön eväät reppuun.
Lasten jälkien siivoilua.
Tytön tukan letittäminen uudestaan.
Vaatteet niskaan.
Tyttö kerhoon.
Kerhosta kotiin.
Poika tissille.
Ja parvekkeelle nukkumaan.
Pyykit kuivamaan.
Paikkojen oikomista.
Pikainen nurkkien imurointi rikkaimurilla.

Kahvi tippumaan.
Kotiäidin kahvitunti.

Sateen jälkeen

Eilen satoi lähes koko päivän.
Illalla käytiin pihassa loiskuttelemassa vesilätäköissä.

Miten se on vaan aina niin hauskaa lapsista.

Pipa hyppi lätäkössä ja Raivo istui vieressä.
Kun Pipa hyppäsi lätäkköön, vedet lensivät Raivon päälle ja poika nauroi katketakseen!

Raivo myös yritti itsekin hyppiä lätäköissä ja loiskutteli vettä käsillään.

Vieressä isommat tytöt katselivat lasten touhuja.
Kuiskivat kauhistellen kuinka likainen poika on. Ja märkä.
Suukin oli ihan hiekassa. Raivokun pistelee hiekkaa suuhunsa kuin suurinta herkkua ja juo lätäköstä vielä vettä päälle.
Aikansa katseltuaan tytötkin päättivät hypätä muutaman kerran lätäkköön. Ja kuinka hauskaa se oli heistäkin!
Pian kuitenkin isoin tyttö lopetti. Housut olivat kastuneet ja kurastuneet. Ja niillä pitäisi mennä vielä huomenna kouluunkin!

Jäivät kuitenkin vielä katselemaan Pipan Ja Raivon ilakointia.
Kysyivät Pipalta, eikö hän huomaa kuinka märät ja likaiset hänen huosunsa ovat?!

Todettiin Pipan kanssa yhteenääneen, että ei haittaa! Vesi ei mene läpi ja lian saa pestyä!


Kotona mietin vielä tyttöjä. Kuinka heistä näki, että olisivat halunneet riemuita ja hyppiä lätäköissä. Ilman huolta vaatteiden likaantumisesta.

Koska leikit sitten muuttuvat. Koska ulkoilusta tulee vain ulkona seisoskelua tai istuskelua.
Minkäikäisenä pitää miettiä etteivät vaatteet voi ulkoillessa likastua.
Ettei ole enää sopivaa loiskutella vesilätäköissä, tehdä hiekkalaatikolla mutavelliä tai piirtää lapiolla puroja hiekkaan.