Me, siis minä ja työkaverini, yhdelle työkaverillemme.
Meitä on kuuden naisen porukka (osa meistä on tällä hetkellä töissä ja osa kotona lastensa kanssa). Näemme aina säännöllisesti, kuukauden tai kahden välein. Lasten kanssa tai ilman.
Ja me puhumme, puhumme ja puhumme. Ja syömme...
Puhumme pääasiassa työasioista. Puhumme niistä asioista mitkä mättää, missä olisi korjattavaa. Ja niitä tällä alalla valitettavasti riittää. Puhumme omista epävarmuuksista ja riittämättömyydentunteista. Huonoista päivistä ja hyvistä päivistä.
Nämä tapaamiset ovat terapiaa. On tärkeää, että saa purkaa omaa pahaaoloaan, saa purnata ja valittaa.
Ei meidän työ oikeasti niin kamalaa ole. Ei se oikeasti ole kamalaa ollenkaan. Mitään muuta en edes haluaisi tehdä.
Mutta toisinaan se on vain aivan hullua. Ja on ihanaa kun pääsee siitä muille samassa veneessä oleville puhumaan. Töissä kun ei ikinä puhumaan ehdi....
Tänään järjestimme siis vauvakutsut yhdelle meistä. Hänen vauvansa on määrä syntyä maaliskuussa.
Meillä oli pientä mukavaa ohjelmaa ja paljon herkullista syötävää. Sekä paljon pastillivärejä!
Tosi ihana ilta oli.
Tälläisen kakun leivon teemaan sopien.
(Tosin kovin tyytyväinen en tuohon koristeluun ole, mutta tuli niin kova kiire tuon kakun kanssa, että tähän oli tyydyttävä...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti