Ihan kahdestaan

Tänään on ollut erilainen päivä.

Mies oli töissä yhdeksästä seitsemään. Vei töihin mennessään tytön mummulaan ja haki tytön kotiin töistä tullessaan.

Olimme siis pojan kanssa koko päivän kahdestaan.

Päivä oli rauhallinen. Hiljainen. Erilainen.
Kuinka ihanaa oli keskittyä vain pieneen mieheen.

Loikoilimme pitkiä aikoja sängyllä.
Korvatulehduksesta parannuttuaan poika on viihtynyt erittäin hyvin rinnalla.
Tänään saattoi olla rinnalla tunninkin kerrallaan. Meillä ei ollut kiire minnekään. Kukaan ei keskeyttänyt.
Oltiin kainalokkain. Pieni söi ja samalla hymisi tyytyväisenä omaan tapaansa. Välillä keskeytti syömisen, katsoi silmiin ja jutteli jotain. Ja sitten taas jatkoi syömistä.
Syömisen jälkeen jäätiin vielä makoilemaan lähekkäin.
Juteltiin ja minä silittelin.

Keskityin pojan kanssa leikkimiseen.
Leikittiin yhdessä.
Kutittelin. Naurettiin.
Pidin sylissä tai kainalossa.

Kun poika nukkui, sain kahvitella kaikessa rauhassa.
Tein joululahjoja, askartelin joulukortit loppuun.
Eikä kukaan keskettänyt.

Kävimme pojan kanssa vaunuilemassa. Ulkona oli ihanan kirpeä pakkanen.
Mutta kylmä ei tullut, koska ulkona ei tarvinut seisoskella.

Oli ihana päivä. Nautin täysin rinnoin pojasta, ja poika minusta.

Oli rauhallista ja niin hiljaista.

Mutta kuinka ihanaa olikaan illalla kun tyttö tuli kotiin.
Kun sain ottaa hänet syliin ja nuuhkaista hänen tukkaansa.
Tuntui kuin hän olisi ollut pois pidempäänkin.
Kuinka ihanalta tuntuu kun hän on taas kotona. Kun hän kulkee perässäni huoneesta toiseen. Höpöttää alituiseen. Eikä anna hetkenkään rauhaa.
Voi kuinka ikävä oli!