päivän unitaitelusta.
Äiti-Raivo 2-0
Selvisi syy viikon kestäneeseen kiukkuisuuteen, itkuisuuteen,
kärsimättömyyteen ja ihan loputtomaan tississä roikkumiseen.
Toinen yläkulmahammas on ihan juuri läpi!
Isompi vielä valvoo.
Ei nukahda millään.
Syy isomman kiukkuisuuteen ja räjähtelyyn ei ole vielä selvinnyt.
Taitaa kuulua vain ikään.
Lähes joka asiasta suuttuminen,
itkuun pillahtaminen ja kiljuen äidin jalassa roikkuminen ovat tulleet vain niin puun takaa.
Kun on aina ollut niin lauhkea.
On päiviä, jolloin odotan vain että olisi ilta. Ja saisin lapset nukkumaan.
Ei usein, mutta toisinaan.
Ja kun ne vihdoin nukkuvat, häpeän että olen odottanut sitä.
Ja pyydän hiljaa anteeksi.
Ne ovat niin kauniita. Siinä nukkuessaan.
2 kommenttia:
voi kuulostaa tutulle... taistelut ja tuo toive jota ei meinaa häpeämättä ja syyllistymättä edes itselleen myöntää... ja se nukkuvan lapsen kauneus, se on jotakin täysin käsittämätöntä, lähes pakahduttavaa.
Ei sitä tarvi pyytää anteeksi. Lapset ovat kyllä niin suloisia nukkuessaan (joskus muulloinkin hih). Meilläkin 4,5-vuotiaalla jotain uhmaa, kiljumista ja kiukuttelua yhtäkkiä. Musta tuntuu että se on tämä pimeä vuodenaikakin.
Toivottavasti Raivon hammas puhkeaa pian eikä vaivaisi kovin. Meillä nuorempi tekee poskihampaita. Välillä tuntuu että tämä on yhtä hampaiden aiheuttamaa kiukkua ekat kaksi vuotta pienen ihmisen elämästä.
Lähetä kommentti