Karhunpoika sairastaa

Pieni mies parahtelee itkuun.
Ei herää, mutta uni on levotonta.

Pieni mies herää syömään.
Röhisee. Puhisee.
Ei saa kunnolla syödyksi kun nenä on niin tukossa.
Menee hermo.

Laitetaan nenään keittosuolatippoja oloa helpottamaan.
Hermo menee aivan täysin.
Pieni mies itkee keuhkojen täydeltä. Pienet kasvot tulipunaisena. Hetkittäin kuvittelen kasvojen jopa sinertävän kun pieni ei meinaa muistaa vetää henkeä välillä.

Pieni mies itkee ja kädet tärisevät. Koko vartalo on jäykkänä. Silmät kostuvat.
Kyyneleitä ei vielä kunnolla tule koska toinen on vielä niin pieni.
Yritän rauhoitella pientä. Mikään ei tunnu tehoavan.
Tarjoan rintaa useasti. Tästä pieni mies vain raivostuu kerta kerralta enemmän.
Yskittää. Oksennus meinaa tulla. Ääni on aivan käheä itkemisestä.

Pieni mies ei nyt halua syödä.
Syömisestä on kulunut jo pitkä aika. Liian pitkä.
Tiedän, että pienellä miehellä on nälkä. Tissit meinaavat räjähtää.
Tissille tuo rauhoittuisi.

Makaan sängyllä pienen punaisen kiukkuisen miehen kanssa.
Laulan hänelle. Hän suuttuu enemmän.
Hän haluaisi syliin, mutta en jaksa enää kantaa häntä.
Jatkan laulamista. Laulan "Piippolan vaarilla oli talo..." Tyttö yhtyy lauluun.
Laulamme yhdessä. Silitän molempia lapsia.
Lopulta pieni mies lopettaa itkemisen.
Salakavalasti käännän pojan kyljelleen ja painaudun häneen kiinni. Ja kuin huomaamatta pieni mies tarttuu rintaani. Ihan vahingossa.
Syö hetken ja nukahtaa.



Karhunpoika on siis sairastanut.
Ensimmäistä kertaa elämässään.
Onneksi meillä oli vain flunssaa.
Kuumetta selvittiin ja toivottavasti ilman mitään jälkitauteja.
Nyt olemme jo melkein terveitä.

Kirje Joulupukille

Joulupukki,

Minulla ei ole vielä luistimia.
Haluaisin luistimet. Olisi kiva mennä luistimilla jäällä. Luistella koko talvi.

Haluaisin myös pannan ja mekon.

Minulla on vain yksi vihko, olisi kiva saada toinen vihko.

Haluaisin myös jotain hyviä herkkuja joita voisin syödä herkkupäivinä.
Ja koripallon ja taulun.
Ja leikkisyötäviä. Niitä minä haluaisin.

Tuo myös Ukolle joku kiva lelu.

Terveisin Pipa


Juteltiin tänään Pipan kanssa luistelemisesta.
Tyttö mietti kuinka hän ei ole koskaan luistellut. Kyseli olenko minä luistellut. Hämmästyi sitä, että olen ja että osasinkin.
Mietittiin, että kirjoitetaan joulupukille kirje ja tyttö voi toivoa luistimia joulupukilta lahjaksi.
Pipa ryhtyi heti toimeen ja kirjoitti kirjeen.
Hymyissäsuin kuuntelin hänen toiveitaan.
Kysyi myös minun toiveitani, mutta koska en osannut mitään toivoa ei toiveitani kirjeeseen kirjattu.

Kun esitteli isälleen kirjettä, oli toivomuslistaan ilmestynyt vielä yksi toive lisää;
PEKONI!

Mitäs teillä toivotaan?

Sunnuntai

Päivä alkoi huonosti.
Ukko heräili yöllä tiheästi. Nukkui ehkä tunnin kerrallaan.
Neljältä mies pakeni sanaakaan sanomatta toiseen huoneeseen nukkumaan. Ymmärrän kyllä että meni. Mutta en sitä ettei sanonut mitään mennessään.
Tuolloin Ukko huusi ainakin tunnin levähtämättä. Ja todellakin huusi. Aivan hysteerisena. Kuin olisi paniikissa. Mutta toisaalta niinhän tuo aina huutaa kunnolla suuttuessaan. Yleensä hänet vaan saa jollain rauhoitettua. Nyt ei tepsinyt mikään.
Lopulta lähdin käymään pissalla ja jätin pojan huutamaan meidän sänkyymme. Kun tulin takaisin itku oli loppunut ja poika lussutti tyynyni kulmaa. Menin viereen makaamaan ja poika alkoi hymyillä. Nyt suostui syömäänkin, ja nukahti.

Loppuyö meni pieniä pätkiä nukkuessa. Mutta poika ei enää raivonnut samaan tapaan.

Aamulla tyttö huusi huoneessa äitiä. Ei uskaltanut tulla yksin huoneesta pois. Viime aikoina on pelännyt jotain. Pimeää ehkä.
Hain tytön vielä viereeni nukkumaan, mutta eihän tuo siihen enää nukahtanut.
Hetki sitten pötköteltiin kolmistaan isossa sängyssä; minä, Ukko ja Pipa.
Väsytti ihan kamalasti.

Noustiin aamupalalle ja pian mieskin heräsi.
Mies otti pojan mukaansa olohuoneeseen ja sain syödä aamupalan rauhassa.
Pian mies lähti töihin.

Laitoin telkkarin päälle ja Pipa alkoi katselemaan pikkukakkosta.
Tein Ukolle aamupuuhat ja hetken poika jaksoi touhuta lattialla kun itse siistin keittiön ja laitoin pyykit kuivumaan. Olisi pitänyt laittaa ne jo ilalla, mutta olin aivan liian väsynyt.

Vein väsyneen Ukon sänkyyn ja aloin syöttämään. Nukahdimme siihen molemmat.
Heräsin jonkin ajan kuluttua. Pipa oli hakenut muumit olohuoneeseen ja leikki niillä. Oli myös jo vaihtanut aamuvaatteet.


Leikimme Pipan kanssa muumeilla ja teimme pari palapeliä.
Kun Ukko heräsi tein ruokaa. Molemmat lapset vieressä touhuten; Ukko lelukaaren alla leikkien ja Pipa piirrellen.

Ruuan jälkeen tyttö halusi, että luen hänelle jotain. Oltiin kaikki kolme sohvalla ja luettiin muutama kirja.
Alettiin tehdä lähtöä kauppaan. Ukko nukahti jo ennenkuin sain ulkovaatteet puettua hänen päälleen.

Ulkona satoi. Oli satanut koko päivän. Kävelimme hissuksiin kauppaan.
Ulos emme muuten jaksaneet.
Pipalla on vuotanut nenä kolme päivää, ihan taukoamatta. Nenänalunen on poskia myöten punainen ja rohtunut. Oma kurkku tuntuu jo karhealta.

Kaupasta tultuamme, kannoin vaunut parvekkeelle ja poika sai jatkaa uniaan siellä.
Luettiin taas pari satua. Janoschin Suuresta Panama-kirjasta. Oi ihana Panama. Kuinka rakastan sitä tarinaa.
Välipalan jälkeen sain hetken omaa aikaa kun tyttö leikki jotain olohuoneessa ja Ukko nukkui vielä. Istuin keittiössä. Join kahvini rauhassa ja luin aamulehden sunnuntailiitteet.

Ukko heräsi. Tissiteltiin ja pojan unet jatkuivat meidän sängyssä. Viimeyö taisi verottaa.
Käperryimme tytön kanssa sohvan nurkkaan katsomaan tytön toiveesta barbapapa-elokuvaa. Herkuttelimme popcorneilla.
Maalasimme ja askartelimme isänpäiväkortteja.

Iltaruokaa tehdessäni Ukko hermostui. En ollut älynnyt laittaa poikaa ajoissa nukkumaan. Tai olisin tajunnut, mutta en raaskinut kun lapsilla oli niin hauskaa kahdestaan; Pipa pelleili ja Ukko nauraa räkätti.
Sain sitten tehdä ruuan loppuun kiukkuinen pieni mies sylissäni.
Poika ei meinannut nukahtaa, ei suostunut syömään. Itki vain.
Lopulta poika rauhoittui, söi ja nukahti.
Kun syötin poikaa, tyttö tuli myös sängylle lepäilemään. Silitin tytön tukkaa. Tyttö kiitti. Ihmettelin mitä tyttö kiittää. Silittämistä, selitti tyttö. Tunsin kouraisun sydämessäni. Ei silittämistä tarvitse kiittää. Olenko silittänyt viimeaikoina liian vähän?

Pääsin lopulta itsekin syömään. Ruoka oli jo kylmää.

Siivosin keittiön ja tyttö muovaili keittiönpöydän ääressä.
Tyttö suuttui useamman kerran. Odottaa niin kovin paljon itseltään. Vessasi manasi kuinka kärsimätön on ja kuinka ei osaa mitään.
Tuntui niin surulliselta. Kun pieni tyttö sanoo, ettei osaa mitään.
Lohduttelin ja suukotin. Kerroin kuinka paljon tyttö oikeasti osaa.
Tyttö pyysi, että opettaisin häntä muovailemaan. Että hän osaisi paremmin.
Jatkoimme muovailua yhdessä. Teimme hienoja hahmoja. Ne jätettiin pöydälle odottamaan. Odottamaan isiä.

Pian Ukko heräsi ja mieskin tuli kotiin.

Mies touhusi tytön kanssa ja itse hellittelin poikaa.
Ukon nenä oli alkanut vuotaa. Siitä tuo kiukkuisuus siis johtui.

Mies laittoi tytölle iltapalan ja teki iltapesut. Minä tein samat pojalle.
Luin vielä tytölle iltasadun.
Ja mies laittoi sillävälin pojan nukkumaan.
Kumpikin nukahti kerrasta. Rauhassa omaan sänkyynsä.

4 vuotta

4 vuotta.

4 vuotta olen ollut äiti.

4 ihanaa vuotta.

Kuinka paljon noihin neljään vuoteen on mahtunutkaan.

Iloa, surua, huolta, kyyneleitä, oppimista, epävarmuutta, irti päästämistä, onnea, naurua.

Aivan ehdotonta rakkautta. Puolin ja toisin.

Kuinka paljon tyttö on kasvanut ja kehittynyt neljässä vuodessa.

Kuinka kaunis ja viisas hän on nyt.

Kuinka paljon olen itse kasvanut.

Kuinka paljon olen nähnyt ja oppinut.

Ja kuinka paljon olen saanut!!

Neljä ihanaa vuotta.

Elämäni parhaat.

Selailin vanhoja päiväkirjojani ja luin tarinoita noilta neljältä vuodelta.

Muistelin.

Välillä kyyneleet silmissä.

Onnellinen hymy kasvoilla.

Elin uudestaan ne monet onnen hetket.

Tytön syntymä teki minusta äidin.

Lujitti meidän suhdettamme.

Teki meistä perheen.

Sai minut tuntemaan niin voimakkaasti, etten kuvitellut sen olevan edes mahdollista.

(Tämä oli yhdessä päiväkirjassani;)

Jostain syystä ajauduin eilen nukkumaan mennessä muistelemaan Pipan synnytystä.

Muistelin sitä, kuinka en vielä raskausaikanakaan ymmärtänyt miten suuri ja mullistava tapahtuma se on.
En tajunnut miten rankka synnytys voi olla. Ja että siitä huolimatta ajattelen sitä tapahtumaa myöhemmin niin lämmöllä.
En tajunnut, että se on elämäni upein kokemus.
En voinut ymmärtää että tulisin jälkikäteenkin sitä kyyneleet silmissä muistelemaan.

Muistelin sitä, kuinka suurta se jännitys oli kun ajoimme taksilla sairaalaan.
Kuinka pääsimme heti synnytyssaliin ja kuinka miehen kanssa siellä pelleilimme. Olimme niin iloisia, tiesimme että pian näemme pienemme ensimmäistä kertaa. Kuvittelimme, että synnytys on nopeasti ohi. Ajattelimme, että eihän tämä nyt niin vaikeaa ole.
Emme tienneet mitä tulemaan piti. Emme osanneet edes aavistaa.

Muistelin sitä, kuinka se tapahtuma teki meistä perheen. Kuinka läheiseksi silloin miehen tunsin. Kuinka olimme yhtä. Olimme yhdessä.
Kuinka kaikki tunteet olivat niin aitoja. Onni. Jännitys. Pelko. Huoli. Epätoivo. Mutta ennen kaikkea Rakkaus.
Kuinka paljon miestäni silloin rakastin.
Kuinka kaunista kaikki oli.

Muistelin sitä, kuinka kiemurtelin sängyllä kivuissani, kerjäsin kipulääkettä. Kuinka oksensin ja oksensin. Palelin ja tärisin.
Muistelin sitä, kuinka olin silloin valmis luovuttamaan. En olisi jaksanut enää yhtään.
Kuinka itkin kun olin aivan poikki. Kuinka mies itki kanssani, kun ei pystynyt minua millään auttamaan.

Muistelin sitä, kuinka mies tuki minua ponnistusvaiheessa. Kuinka hän osasi sanoa juuri oikeat sanat. Hän antoi minulle ne viimeiset voimat, joilla sain tytön ponnistettua ulos. Ilman miestä en olisi jaksanut.
Muistelin sitä, kuinka itkimme yhdessä. Väsymyksestä. Helpotuksesta. Mutta ennen kaikkea Onnesta ja Rakkaudesta.
Muistelin sitä, kuinka mies kuiskasi korvaani ; ”Rakastan sinua. Olen sinusta niin ylpeä.”

Kuinka paljon silloin miestä rakastinkaan. Kuinka meistä oli tullut yhtäkkiä jotain niin paljon suurempaa.
Kuinka olin varma miehen rakkaudesta ja siitä että hän pitää meistä huolta. Tiesin että hän tekee kaikkensa meidän vuoksemme.

Muistelin sitä, kuinka sain lopulta tytön rintani päälle. Kuinka hän katsoi minua ja alkoi heti kivuta sylissäni ylöspäin.
Katselin häntä hetken ja laitoin silmäni kiinni. Nyt täytyy levätä. Ehdin tuota vielä ihastella myöhemminkin. Nyt on levättävä.
Olin siinä maailman kaunein lapsi sylissäni. Maailman kaunein mies rinnallani. Suljin silmäni ja hymyilin. Olimme perhe.
Olin onnellinen.

****************************

Synttäreitä juhlittiin jo sunnuntaina.

Tytön toiveena oli prinsessakakku.

Valmiista kakusta en saanut enää hyviä kuvia (koska olen onneton kermavaahdon kanssa ja pursotukset epäonnistuvat aina!)

Mutta kakun päällä oli tälläinen kuva ja pursotukset tuli vaaleanpunaisella kermavaahdolla.

Toinen kakku oli kahvijuustokakku.

Äiti rakas

"Sinulla on äiti vielä aika iso masu!" "Miksi se on vieläkin iso?
Tokaisi tyttäreni aamulla ja taputti mahaani. Hymyillen ja aidon vilpittömänä.

Totta joka sana. Maha on vielä iso. Tai ainakin pömpöllään.
Arka asia. Asia, jota ei haluaisi kenenkään suusta kuulevan.
Tai kenenkään muun.
Tytön sanomana se sai minut purskahtamaan nauruun.
Ja hymyn huulille vielä näin muistellessakin.


Ihania totuudenmukaisia kommentteja tulee päivittäin. Kun ne muistaisi aina kirjata ylös.
Muuten ne unohtaa.
Ja se on sääli, sillä ovat ne välillä niin mainioita.
Vaikka välillä laittavatkin äiti vähän halvalla. (Ainakin äidin mielestä!)


****************

Kun Ukko syntyi, mies jäi isyyslomalle ja pian sen jälkeen kuukaudeksi kesälomalle. Mies hoiti tuolloin oikeastaan kaiken ruuanlaiton. Yleensä kun ruuanlaitto on ollut minun vastuullani.
Kun sitten pitkästä aikaa tein ruuan itse, tyttö tuli keittiön ja riemastui; "sinähän osasit äiti tehdä sen ruuan ihan itse alusta loppuun!"
Enää puuttuivat hurraa huudot ja aplodit!

***************

Mies luki Pipalle iltasatua. Iltasatuna oli Minttu harrastaa-kirja. Sadun jälkeen jäivät vielä sänkyyn pötköttelemään ja juttelemaan harrastuksista. Siitä mitä kukakin harrastaa ja mitä haluaisivat harrastaa.
Miettivät, että Pipa harrastaa balettia ja isi harrastaa koripalloa. Mutta mitä äiti harrastaa?
Pitkään miettivät ja isi yritti jo jotain ehdottaakin.
Lopulta Pipa keksi; "Äiti harrastaa ainakin sairaala-sarjan katsomista!"

***************

Olin laittamassa ruokaa ja tyttö tuli keittiöön kirjan kanssa. Kirja oli kirjastosta lainaamamme Miina ja Manu Pajassa-kirja. Kirjassa oli myös harakka joka oli aikamoinen räkättäjä.
Pipa kysyi voisimmeko lukea kirjan. "Minä pidän tästä kirjasta. Minä olen se Miina ja sinä äiti olet se harakka!"

****************

On se niin ihana. Vaikka onkin saanut äidikseen tälläisen harakan ;)

Sisarukset

Ukko herää päiväunilta ja itkee sängyssä.
Pipa ehtii sängyn viereen ennenkuin minä.

En pidä mitään kiirettä.

Pipa juttelee ja silittelee. "Heräsitkö?" "Älä itke kaikki on hyvin. Äiti tulee pian."

Ukko lopettaa samantien itkemisen kun näkee siskon.
Hymyilee ja naureskelee. Juttelee siskolle omalla kielellään.

Annan heidän vielä seurustella ennenkuin menen nostamaan Ukon pois sängystä.



On ihanaa nähdä kuinka paljon lapset pitävät toisistaan.
Pipa pitää huolta.
Juttelee, pussailee ja halailee alituiseen.

Ukko innostuu siskon nähdessään.
Seuraa kiinnostuneena siskon touhuja.
Juttelee ja naureskelee siskolle.

Sisko antaa välillä vähän rajustikin rakkautta. Halaa ehkä vähän turhan lujasti. Ei ihan aina muista kuinka pieni Ukko vielä on ja kuinka voimakkaasti voi halata.
Mutta Ukko ei välitä. Kertaakaan ei ole itkenyt Pipan antaman hellyyden vuoksi.
Kädet vain viuhtovat ja silmät räpsyvät.
Ja sitten tuo jo nauraa!

Olen yllättynyt siitä kuinka luja side noiden kahden välille on jo muodostunut.
Ukkohan on vasta parin päivän päästä kolme kuukautta, ja nyt jo näkee kuinka tärkeitä ovat toinen toiselleen.

Ukko on niin kiintynyt kuin pieni vauva vain voi olla. Itku loppuu kun sisko lohduttaa. Tuntuu kuin jo katsoisi siskoaan ihailevasti.
Pipa pitää huolta. Rakastaa. Ikävöi.
Pipa miettii mitä kaikkea opettaa pikkuveljelle; keinumista, kävelemistä, piirtämistä...

En tiedä tuleeko noista kahdesta parhaita kavereita.
Onko heistä paljoakaan leikkiseuraa toisilleen.
Ikäeroa kun on melkein neljä vuotta.

Mutta toivon ja uskonkin, että heistä tulee toisilleen todella tärkeät.
Pipa pitää huolta veljestään, opettaa ja neuvoo. Veli arvostaa siskoaan, ottaa mallia.
Turvaavat toisiinsa. Pitävät huolta toisistaan.
Ovat läheisiä.
Vielä aikuisinakin.



Ukko on aivan väsynyt.

Vien pojan sänkyynsä nukkumaan.
Jää sinne mytystelemään uniharsoaan.
Juttelee. Pitää sellaista "univalitustaan".

Tyttö kiirehtii sängyn viereen.
Alkaa jutella pojalle;
"jättikö se äiti sinut tänne ihan yksin?" "Ei mitään hätää, sisko on tässä!"

Poika piristyy ja alkaa hymyillä ja jutella tytölle.

Eikä enää ole toivoakaan, että poika nukahtaisi itsekseen sänkyynsä.

Kauneinta maailmassa

Ukko nauroi toissa päivänä ensimmäisen kerran kunnolla ääneen.
En tiedä mikä sen aiheutti.
Juuri sillä hetkellä roikotin ja raapotin yltäpäältä kakassa olevaan poikaa kylpyhuoneeseen ja yritin samalla riuhtoa kakkaista bodya pois pojan päältä. Ja tuo nauroi!

Toisen kerran nauroi eilen.
En tiedä mikä senkään sai aikaiseksi.
Taisi olla pojalla jotain omaa kivaa, tai sitten naureskeli äidin hassuille (erittäin väsyneille) kasvoille.
Nauraa hörötti useamman kerran. Ja minä nauroin ja melkein itkinkin.

Oli se niin ihanan kuuloista.
Tottakai muistin että nuo ensimmäiset naurut ovat aivan ihania.
Mutta en silti muistanut, että ne ovat noin ihania!

Muuten Ukko kasvaa ja kehittyy. Hirmuista vauhtia, niinkuin pienillä vauvoilla on tapana.

Viihtyy leluja tuijotellen lattialla vaikka kuinka pitkään.
Käy pitkiä tuijotuskilpailuja lelukaaresta roikkuvien eläinten kanssa. Etenkin sammakko on aivan ihana tuijotuskaveri.
Huitoo käsillään leluja ja tarttuu kiinni.
Tosin ihan aina nuo kädet eivät vielä ymmärrä avautua nyrkistä ja silloin leluun tarttuminen on hieman haastavampaa ;)

Omat kädet ovat kyllä aivan ihanat.
Niitä Ukko rakastaa maiskuttaa ja välillä niitä on vain pysähdyttävä ihailemaan.

Ukko on kova höpöttämään. Höpöttelee leluilleen. Höpöttelee itsekseen.
Ja voi sitä reimua, kun saa höpötellä äidin, isin tai siskon kanssa.
Välillä tuo höpöttää niin, etteivät muut saa suunvuoroa.
Ja hymyilee, kujertelee ja kiljahtelee.

Pippuriprinsessa

Pippuriprinsessa
purppuraviitta
keittiön pöydän alla
istuu kieli kippuralla.
Leimusilmät,
roihuhuulet,
villin parahduksen kuulet,
viheltävät
hurjat tuulet
tässä salissa.

Pippuri purppura
prinsessa istuu
keittiön pöydän alla
~ Hannele Huovi ~


Jostain se alkoi.
Kiukku. Itku. Raivo.
En edes muista mistä.
Niin tavallinen ja arkinen asia se oli.
Pienelle tytölle jotain suurempaa.
Se sai tavarat kädestä lentämään ja ovet paukkumaan.
Se sai pienen tytön heittäytymään itkien sänkyynsä.
"Ei saa tulla! Haluan olla yksin!"

Itkua, kiukuttelua ja huutoa kuului huoneesta.
Kunnes tuli aivan hiljaista.

Tyttö oli nukahtanut.
Kokonaan peiton alle. Kesken suurten tunteiden.


Tyttö heräsi ja edelleen kiukutti.
Pakeni olohuoneen sohvalle.
Pakoon äidin juttelua ja vauvan itkua.
Ja nukahti uudelleen.



Sohvalta herättyään oli edelleen kiukkuinen.

Syötiin.
Käytiin läpi tytön koko vaatevarasto.
Vaihdettiin vaatteita kunnes se mieluisa mekko löytyi.
Laitettiin Fröbelin palikat soimaan.
Ja tanssittiin niin kauan kun musiikki soi.

Ja kiukku oli tipotiessään.

Viikonloppuna

Viikonloppuna;

Äiti kanteli lähes koko ajan pientä kasvot punaisena kiljuvaa poikaa sylissään. Kantoi, hyssytteli, tepasteli, tanssi, lauleskeli, halasi, suukotti. Käveli ympäri asuntoa. Pieni kasvot punaisena kiljuva poika sylissään.

Poika itki, itki ja itki. Välillä söi ja vähän nukkui. Nukahti vain äidin syliin. Äidin pitäessä tiukasti kiinni, kävellessä, hytkyttäessä, heijatessa. Poika itki niin kovin, että meinasi monesti oksentaa. Itki niin, ettei meinannut muistaa hengittää välissä. Jokusen kerran pojalla oli myös hyvä olla. Silloin hymyili ja naureskeli. Kunnes taas alkoi itkemään.

Tyttö leikki itsekseen. Katseli lastenohjelmia. Kinusi leikkiseuraa ja pakeni toiseen huoneeseen pikkuveljen kovaa ääntä.

Tyttö kiukutteli, kiukutteli ja kiukutteli. Kiukutteli kun ei saanut leikkiseuraa eikä huomiota. Ja tyttö itki.

Äiti lohdutteli ja lohdutteli. Hyssytteli ja halasi. Paijasi ja suukotti. Äiti lohdutteli itkevää poikaa. Ja äiti lohdutteli itkevää tyttöä.

Äiti huusi. Ja äiti itki.

Isi oli töissä.



Maanantaina;

Isi oli edelleen töissä.

Mutta rauha palautui.

Poika oli hyväntuulinen oma itsensä. Hymyili ja naureskeli. Oli tyytyväinen. Ei juuri itkeskellyt. Viihtyi muuallakin kuin sylissä. Nukahti toisinaan itsekseen sänkyynsä.

Tyttö leikki itsekseen, kiukuttelikin. Mutta oli myös iloinen. Äitikin saattoi vähän huutaa. Mutta leikittiin yhdessä.
Leikittiin muumeilla lähes koko päivä. Pelattiin kimbleä. Luettiin. Piirrettiin. Leivottiin pipareita.
Käytiin kylvyssä. Luettiin lisää.
Naurettiin. Oltiin vähän kainalokkain. Kaikki kolme.

Ulos ei jaksettu lähteä. Oltiin vielä niin väsyneitä viikonlopun jäljiltä.

Iloinen sydän

Pipa piirteli pöydän ääressä. Sanoi piirtävänsä sydämen.

Pipa; "minä piirrään äiti tämän sydämen sinulle. Tämä ei ole särkynyt sydän vaan iloinen sydän."

Äiti; " no voi kun kiva. Onko äidillä sellainen iloinen sydän?"

Pipa; "sinä aina haluat sellaisen iloisen sydämen."

Äiti; "No se on kyllä ihan totta. Tuleepa siitä hieno"

Pipa; "Minä piirränkin tämän sydämen sinulle ja isille. Koska te olette rakastuneita. Te menette naimisiin ja otatte tämän sinne mukaan."


Kyllä. Äidillä on iloinen sydän.


(Me emme siis ole miehen kanssa naimisissa. Emme edes kihloissa. Jos joskus menemme naimisiin, en tiedä kuinka suuri pettymys häät tulevat olemaan meidän prinsessajuttuihin ja kaikenmaailman hörhelöihin ja rimpsuihin ihastuneelle tytölle. Meidän häämme kun tulevat olemaan jotain niin paljon pelkistetympää.)