Illalla

Katson nukkuvaa poikaa.
Toisinaan kutsun häntä Raivoksi. Hellittelynimenä, leikkimielellä. Kun se on joskus niin osuva.
Nyt pojassa ei ole raivoa vähääkään. Hän on niin rauhassa, levollisena.

Pienet pulleat kädet ovat kauniisti päällekäin kasvojen edessä. Melkein ristittynä.
Alahuuli on ylähuulen imaisemana.
Leuka on ihanan pieni nykerö.

Katson paljaita varpaita. Miten somat ne ovat.
Ja jalkopohjan yhtä uurretta. Joka on niin syvä, että sinne jää aika nöyhtää sukista.

Poika maiskuttaa muutaman kerran.
Etsii unissaan harson käsiinsä ja nuuhkaisee siitä tuttua hajua. Sitten työntää sen poskensa alle.

Laitan peiton pojan päälle vaikka tiedän sen olevan turhaa.
Jalka alkaa heti vispaamaan ja poika potkii peiton pois.
Poika on kuin nukke. Niin kaunis.



Katson nukkuvaa tyttöä.

Pää on hionnut ja tukka on liimautunut kasvoihin kiinni.
Sipaisen tukan pois tytön silmiltä ja tyttö kääntyy.
Maiskuttaa suullaan kuten isänsä nukkuessaan.
Hieroo tärisevin käsin nenäänsä.

Tyttö on niin kaunis punaisine poskineen.
Ripset ovat tummat ja pitkät, kulmat selvät. Huulet ovat tulipunaiset.
Tyttö nukkuu pää sängynlaidassa kiinni. On nukkunut niin aina.
Nukkuu kyljellään, peitto mytättynä jalkojen väliin. Aivan kuten äitinsä.

Havahdun huomaamaan, että tyttö ei nuku enää selällä ollessaan jalat sammakkoasennossa. Kuten nukkui niin pitkään.
Koskahan se on loppunut?

Nuuhkaisen tytön tuoksua mukaani. Se on ihana tuoksu. Se leijailee huoneessa.
Samoin kuin pojan unituoksu leijailee meidän makuuhuoneessamme.
Lapset tuoksuvat jotenkin samalle.Niin ihanalle.
Sen tuoksun kun muistaisi vielä vuosien päästä. Pystyisi sen vielä haistamaan.


Talo on hiljainen. On aika mennä nukkumaan.