Mönkijä

Poika on pieni mittarimato. Ryömii pitkin lattioita. Kerää kaiken pölyn ja pienet roskat vaatteisiinsa.
Vetää käsillään ja potkaisee oikealla jalallaan. Vasen jalka tulee liikkumattomana mukana.
Kun näkee jotain mielenkiintoista ottaa oikein päättäväisen katseen, puhaltelee jännästi suullaan ja lähtee liikkeelle. Oikein keskittyneenä.
Pieni läiske vaan kuuluu kädestä. Ja se ihana pieni puhaltelu.

Tuon liikkumisen oppimisen myötä poika on kasvanut jotenkin hirvittävästi.
Tullut isommaksi. Itsenäistynyt jollain tavalla.
Poika on löytänyt nyt aivan uuden maailman. Ja tutkii sitä nyt onnellisena, uteliaana ja innokkaana.

Ennen poika oli siinä mihin hänet laitettiin.
Katseli niitä leluja, mitä hänen eteensä oli asetettu.
Toki jonkun verran pääsi liikkumaan napansa ympäri pyörimällä ja jo silloin saattoi löytää itsensä kummallisista paikoista. Mutta aina oli kuitenkin siinä samassa huoneessa. Muutaman metrin säteellä laskupaikasta.

Nyt poika saa tutkia maailmaa omilla ehdoillaan. (Tai ainakin melkein)
Mennä sinne huoneeseen mihin haluaa. Katsoa niitä leluja ja tavaroita mitä itse valitsee.

Pojasta näkee miten innoissaan hän on tästä maailman avautumisesta.
Ei pysy paikoillaan.
Kiertää asuntoa ympäri. Kaikki huoneet tutkii. Käy kaikki nurkat läpi. Tutustuu kotiinsa ihan uudella tavalla.
Ei arastele, vaan etenee rohkeasti. Ihan uusiinkiin paikkoihin, kuten vaatehuoneeseen.

Ei haittaa vaikka muut jäisivät toiseen huoneeseen. Vaikka muita ei näykyisi missään.
Poika menee sinne minne haluaa!
Kun puuhailen keittiössä, poika kyllästyy siellä olemiseen nopeasti. Menee vain hetki ja pieni on jo matkalla mielenkiintoisempaan paikkaan.
Olohuoneessa ei viihtyisi ollenkaan. Koska siellä on eniten aikaa vietetty. Se huone on jo niin tuttu. Liian tuttu. Tylsä.

Kaiken eniten puoleensa vetää siskon huone. Vaikka sisko ei edes olisi siellä.
Toinen erittäin kiinnostava paikka on vessa. Ja matkan varrella on aina pysähdyttävä eteisen peilin luo ihastelemaan peilistä kurkistavaa poikaa. Sille nauretaan ja sitä taputellaan.

Voi miten ihanaa on seurata tätä. Sitä onnea ja vapautta minkä tuo liikkumisen taito on tuonut. Sitä uuden maailman löytämistä.
Riemua.

Mutta tuntuu se myös hieman haikealta. Ihan pikkuisen. Kun pieni kasvaa niin vauhdilla.
Tutustuu maailmaan. Eikä malta enää edes sylissä pysyä. Kun on jo niin kiire uusiin paikkoihin.

Ikiliikkuja

"Poika on aina liikkeessä." Kirjoitti terveydenhoitaja pojan neuvolakorttiin kun poika oli puoli vuotias.
"IKILIIKKUJA." Kirjoitti nyt viimeksi kun kävimme kasvun takia kontrollikäynnillä.
Painokäyrä oli lähtenyt nousuun, mutta pituuskäyrä laskee kuin lehmän häntä.
Mitat olivat nyt 7 kk iässä 8 200 g ja 71.5.cm.

Mutta ei terveydenhoitaja huolissaan ollut. Koska tuo on ikiliikkuja. Kaikki energia menee liikkumiseen.

Se on ollut sellainen aina. Silloinkin kun ei vielä edes liikkeelle päässyt.

Vähintäänkin jalat ovat liikkeessä koko ajan. Lattialla jalat sätkivät hirmuista vauhtia. Rinnalla ollessaan koivet osoittavat kohti taivasta ja vispaavat ees ja taas.
Sylissä ollessaan yrittää päästä pois. Tai jos sylissä hetken viihtyy niin silloin hyppii siinä.

Soseiden syöttäminen on ihan mahdotonta.
Poika hyppii syöttötuolissa. Ihan koko ajan.
Poikaa on pidettävä käsivarresta (tai toisinaan jopa päästä) kiinni, että saa lusikan osumaan suuhun. Silmän, korvan tai posken sijaan.

Liikkuminen häiritsee myös yöunia. Heti kun uni on vähän kevyempää, poika kääntyy mahalleen. Eikä osaa siinä nukkua saati kääntyä takaisin selälleen. Joten varsinkin alkuyö on yhtä mahallaan huutamista. Ja kun poika tosiaan heti mahalleen jouduttuaan alkaa huutamaan kasvot punaisena, keuhkojen täydeltä!
Pojalla onkin unikavereinaan mitä ihmeellisimpiä virityksiä estämästä häntä kääntymästä mahalleen. Tosin eivätpä ne juuri mitään estä...

Koko ajan punkee ja puskee. Heiluu ja hyörii. Vispaa ja sätkii.

Liikkeessä on koko ajan.

Nyt on opinut myös ryömimään.
Pääsee siis ihan rehellisesti eteenpäin. Valmiudet siihen olisivat varmasti olleet jo kauan, mutta yrittämisen sijaan poika keskittyi lattialla ollessaan siihen armottomaan sätkimiseen ja touhottamiseen.
Mutta nyt ryömii ja vauhti kiihtyy koko ajan.
Joten mitään suurta pullistumista en usko pojassa jatkossakaan tapahtuvan. Se on vaan tuollainen ruipelo.

Hoikka poika se on. On ollut aina. Ei ole oikeastaan koskaan omistanut reisimakkaroita. Saati kaksoileukaa. Ihan toista maata kuin siskonsa vauvana.
Se on niin pieni ja sirpsakka. Mutta silti niin ihanan pehmeä.

Sisarukset vol.2

Tyttö näki yöllä pahaa unta.
Huusi sängyssä äitiä.
Hain tytön loppuyöksi meidän väliimme nukkumaan.
Turvaan pahoilta unilta.

Poika nukkui aamuyön levottomasti.
Otin pojankin jossain vaiheessa meidän viereemme nukkumaan.
Poika kieppui ja vähän itkikin.
Ennenkuin ehdin unenpöppörössäni mitään tehdä, näin kun uninen tyttö tarttui pojan käteen kiinni. Pieni käsi silitti vielä pienempää kättä.
"Voi pientä. Älä itke. Ei ole mitään hätää. Nukutaan vielä" tyttö sanoi.
Ja poika lopetti kieppumisen, rauhottui ja nukahti.


Päivällä lähdettiin kauppaan.
Poika raivostui taas tapansa mukaan pukemisesta ja huusi vielä kaukaloonkin laitettaessa.
Tyttö oli jo pukenut ja me miehen kanssa vielä puimme ulkovaatteita itsellemme.
Tyttö meni poikaa lohduttelemaan.
Otti poikaa kädestä kiinni.
"Silloinkun minä olin ihan pieni, minäkin itkin aina kun puettiin. Minäkään en tykännyt siitä yhtään. Mutta ei sitä tarvitse itkeä. Se vaan täytyy tehdä. Mutta ei ole mitään hätää."


Illalla luimme tytön kanssa kirjoja sohvalla.
Poika leikki lattialla leluillaan.
Välillä reenaili konttausasentoa ja hytkyi siinä.
Lopetimme lukemisen ja aloimme seurata pojan reenailua.
"Hyvä Ukko! Hienosti osaat!" hurrasimme pojalle.
Sitten tyttö singahti pojan viereen lattialle ja halasi poikaa voimaakkasti.
"Sinä olet niin ihana! Maailman paras pikkuveli!"

Tänään ja huomenna

Poika nukkuu sängyssä.
Haluaisin mennä viereen nukkumaan, mutta tiedän että poika herää kuitenkin ihan pian.
Silmäluomet painavat enkä jaksaisi pitää niitä auki.
Mutta tiedän, että päivästä tulee vielä vaikeampi jos ehdin nukahtaa vain ihan hetkeksi.
Pitäisi saada nukkua kunnolla. Vaikka pari tuntia.

Tyttö on kerhossa.
Alkoi aamulla kiukutella hampaidenpesusta.
Heitin hammasharjan tahnoineen lavuaariin ja lähdin ovet paukkuen vessasta pois.
En siedä kiukuttelua yhtään. En yhtään. Olen aivan liian väsynyt.
Myöhemmin istuttiin tytön kanssa eteisen laittialla sylikkäin.
Pitkään. Keinutin tyttöä sylissäni. Silitin, suukotin ja pyysin anteeksi.
"Ei se haittaa" sanoi tyttö.
Voi kun se olisikin niin.

Olen väsynyt.
Seitsemän kuukauden valvomiset tekevät tehtävänsä.
Viimeinen kuukausi on ollut taas tunnin välein heräilyä.

Kyllä minä jaksaisin tämän väsymyksen.
Sen humalaisen olotilan. Sen etten jälkeenpäin muista mitä olen kenellekin puhunut.
Pahoinvoinnin.
Tämän väsyneen ulkonäköni; likaisen tukkani ja mustat silmänaluseni.
Mutta tämä ärtyneisyys. Kiukkuisuus. Räjähdysalttius.
Häpen sitä. Pelkään, että se alkaa vaikuttaa lapsiin.
Kun äiti suuttuu milloin mistäkin.


Eilen illalla kuuntelin yläkerran teinipojan ja hänen äitinsä tappelua.
Huutamista. Haistattelua. Raivoa.
Pidättelin itkua.
Onko tuo meillä edessä.
Kuinka ikinä pystyn katsomaan lastani joka haistattelee minulle.
Joka on niin täynnä raivoa.
En ikinä pysty siihen itkemättä.
Särkyykö jotain silloin sisälläni vain osaanko ottaa sen huudon vastaan jotenkin eri tavalla.
Kun olen kuitenkin kasvanut siihen lasten teini-ikään.
Nyt en pysty kuvittelemaan lapsiani teini-ikäisinä. Siksi varmaan tuo pelkkä ajatuskin tuntuu niin pahalta.
Kun he ovat teini-iässä, näenkö heidät silloin tälläisinä kun he ovat nyt. Pieninä lapsina. Niin rakastettavina.
Täynnä rakkautta.
Vai näenkö vain sen pelkän raivoavan teinin.

Jos huudan lapsilleni nyt tällätavalla, niin huutavatko he sitten tuolla tavalla minulle myöhemmin?

Viikonloppuna

Lauantaina tyttö lähti mummulaan yökylään.
Olimme kutsuneet ystäviä istumaan iltaa.
Ajatuksena rauhallista yhdessäoloa. Hyvää ruokaa, ehkä vähän hyvää juomaakin. Paljon juttelua ja naurua. Ilman lapsia. Vain aikuisten kesken.

Poika jäi kyllä kotiin. Tuo nyt ei ilman äitiä pärjää muutamaa tuntia pidempään. (Eikä äitikään taida pärjätä ilman poikaa). Kun ei se pulloruokkiminenkaan onnistu ja poika heräilee öisin erittäin tiheästi.
Mutta ajattelin, että helppohan se poika on käydä aina tainnuttamassa takaisin uneen ja sen jälkeen palata keskuteluiden pariin.

Mies siivosi ja minä leivoin ja laitoin ruokaa.
Jossain vaiheessa alkuiltaa puhelin soi.
Tyttö soitti. Oli päättänyt, että ei haluakaan jäädä yökylään. On mielummin kotona meidän kanssamme. Oli tullut ikävä. Pojuakin oli niin kova ikävä.
Sanoi vielä hetken leikkivänsä ja sitten aikoi tulla kotiin.
Tytöllä on monesti yökylässä ollessaan tullut hetkiä jolloin on ikävä. Mutta ne ovat menneet ohi ja tyttö jäänyt yökyläilemään innoissaan ja hyvillä mielin.
Nyt ei mennyt ohi. Ja niin pappa toi tytön kotiin yöksi.

Ilta ei sitten sujunut ihan suunnitelmien mukaan.
Vieraat tulivat, ja tyttöhän ei malttanut nukahtaa millään (kuten arvata saattaa).
Hyppäsi huoneestaan pois vähän väliä. Luettiin iltasadut pariinkin kertaan. Tyttö piirteli vieraille piirrustuksia. Kurkki ovenraosta. Kävi monta kertaa pissalla. Touhuili huoneessaan.
Pojankin nukahtaminen kesti. Vaati useamman tissittelyn ennenkuin nukahti. Sitten parahteli useasti itkemään. Kääntyi unissaan mahalleen ja vaati miljoona kertaa kippauksen takaisin selälleen.
Jonkun aikaa nukuttuaan heräsi ja olisi halunnut seurustella.

Mutta niinhän se menee. Kun jotain suunnittelee, niin silloin mikään ei mene niinkuin normaalisti.

Mutta lopulta kumpikin lapsi oli unessa. Ainakin hetken yhtäaikaa.
Ja oli meillä hauskaa.
Sain jopa juotua sen pitkään haaveilemani lasillisen valkoviiniä!


Sunnuntaina juhlittiin pienimuotoisesti tytön nimipäivää (joka oli tuossa joku aika sitten).
Olemme ottaneet tavaksi kahvitella tytön nimipäivän kunniaksi. Kun isovanhemmat ovat kuitenkin aina halunneet kahville tulla.
Ja onhan se ihanaa että tytöllä on kaksi juhlapäivää vuodessa! Koskaan ei voi olla juhlia liikaa!
Isovanhempien lisäksi kahvikutsun saivat lasten tädit miehineen.

Olin ajatellut tehdä ihan vain jonkun juustokakun, mutta pari päivää ennen juhlia tyttö ilmoitti haluavansa kakun jossa on Mintun kuva. Ja mansikkatäyte.
Joten täytekakku oli tehtävä. Harmittavan vähän aikaa jäi kuvan maalaamiseen, eivätkä värit edes ehtineet kuivua kunnolla ja kuvasti tuli jotenkin sottainen.
Mutta tyttö tykkäsi. Seuraavaksi haluaa kuulema Barbiekakun.

Tilaihmeeni

Joissakin blogeissa on esitelty laukkujen sisältöä, ja pakko minunkin oli tuo oma tilaihmeeni tyhjentää ja valokuvata!

Itse en juuri käsilaukkuja käytä. Tarvitsen ison laukun, johon mahtuu paljon tavaraa.
Tällä hetkellä tarpeitani palvelee loistavasti tuo Marimekon laukku. Vaikka se ei kovin iso olekaan, sinne mahtuu paljon.
Se toimii myös hoitolaukkuna (meillä kun ei sellaista erikseen ole).


Tässä siis laukun sisältö;
- hiuslakka
- hiusharja
- purkkapussi (aina vihreää jenkkiä!)
- aikataulukirja
- töistä juuri haettu virkavapaa hakemus (hoitovapaata varten)
- vihkonen dipp-tutkimuksesta
- teatteriliput (Lumikkiin, jota kävimme tytön kanssa katsomassa marraskuussa :D)
- rannetuet (kulkevat näköjään väärässä laukussa!)
- neuvolakortit
- lahjakortti s-ryhmän kauppoihin
- tytölle puhtaat pikkuhousut (käymme useasti vanhempieni luona ja siellä toisinaan saunassa. Joten ainakin puhtaat alusvaatteet pitää olla aina mukana. Tällä kertaa laukusta ei näköjään löytynytkään alusvaatteita itselleni)
- pojalle puhdas vaatekerta (tällä kertaa body, sukkahousut ja kahdet sukat)
- pojalle tumput
- sukat itselleni
- värilastuja (rautakaupasta mukaan otetut värilastut ajatellen pojan tulevaa huonetta. Yhden seinän värivaihtoehtona on tällä hetkellä violetti tai joku nätti vihreä)
- kaksi valkoista kiveä (tytön aarteita kesältä)
- topseja minigrip-pussissa (nämä ovat aina tarpeen!)
- siteitä (vaikka kuukautisia ei ole ollut ikuisuuksiin! Mutta eihän sitä tiedä koska ne taas alkavat!)
- lehdestä revitty kuva ihanista saappaista joita metsästin ympäri kaupunkia (huonolla menestyksellä :( )
- lompakko
- avaimet
- huulirasva (sitä ilman ei voi elää!)
- pojalle ruokalappu
- pyllynpesulappuja
- vaippoja
- pari lelua pojalle
- hiusleksuja itselleni ja tytölle
- hiuspinnejä itselleni ja tytölle
- tytön kerhossa askartelema kuusi ja tonttu
- vesipullo

Laukussa oli vielä ennen kuvauksen alkua ainakin kynä ja heijastin, mutta ne ehtivät kadota jonnekin (veikkaan että löytyvät tytön huoneesta!)
Puhelinkin tietysti kulkee aina mukana, mutta nyt se oli latauksessa.

Kuitteja ja ostoslistoja laukussa on yleensä vaikka kuinka paljon. Nyt olin juuri hetki sitten laukkuni niistä siivonnut.

Hetkiä

(Kuvia, jotka ei liity tekstiin ollenkaan...)

Poika istuu syöttötuolissa.
Taputtaa käsillään pöytää. Nauraa.
On niin pieni. Mies siinä pöydän päässä. Omalla paikallaan.
Niin hellyttävä. Tekisi mieli kaapata hänet syliin ja rutistaa oikein kovaa.

Poika istuu jämäkästi. Välillä potkii ja hytkyy.
Syö maissinaksuja. Kuuluu vain tyytyväinen ruoskutus.
Kädet ovat naksuista aivan tahmaiset. Samoin kasvot.
Kädessä on vielä pieni pala naksua. Se on ihan pieni ja tiiviisti nyrkin sisällä.
Poika on keskittynyt. Yrittää saada naksusta vielä palan suuhunsa.
Ottaa naksun toiseen käteensä ja se putoaa maahan.
Poika katsoo hetken perään.

Katsoo muita pöydän ääressä olevia.
Nauraa ja alkaa jutella.
Taputtaa käsillään pöytää.
Potkii jaloillaan ja hytkyttelee itseään tuolissa ylös ja alas.

On niin pieni siinä tuolissa.
On niin ihanan pieni vielä!



Tyttö on sängyssään.
Iltasatu on jo luettu ja hyvätyöt toivotettu.
Tyttö on käynyt avaamassa huoneensa oven ja on jättänyt sen raolleen.
On turvallisempi olo. Kun kuulee meidän äänet.
Istun olohuoneessa ja kuuntelen tytön huoneesta kantautuvaa iloista juttelua.

Menen kurkistamaan oven raosta. Tyttö ei huomaa minua.
Tyttö leikkii unileluillaan. Makoilee peiton alla ja leikkii. Iloisena, mutta jo kovin unisena.
Jään siihen ovenrakoon seuraamaan. En malta lähteä poiskaan.
Pian tyttö lopettaa leikit.
Katselee kattoon. Pupu kainallossaan.
Rauhoittuu. Mietiskelee.
Tyttö näkee minut ja hänen kasvoilleen tulee onnellinen hymy.
Halataan ja suukotellaan.
Äidin ihana, ihana tyttö!
Kun lähden, tyttö huutaa vielä perääni "hyvää yötä, kauniita unia, nuku hyvin!"


Kaksi hetkeä eiliseltä. Kaksi hetkeä jolloin katselin lapsiani niin onnellisena ja ylpeänä.
Hetkiä jolloin olin pakahtua.
Vastaavia hetkiä oli eilen monta.
Mutta niin oli myös niitä toisenlaisia.

Olo on ollut viime päivinä jotenkin haikea.
Surumielinen.
En tiedä miksi.

Tyttöjen päivä

Pojalla on viimeinkin puskenut läpi se ensimmäisen hammas.
Toinen tekee ihan juuri saman.
Itse asiassa melkein koko alaien on turvonnut ja ihan kuin kaksi muutakin hammasta kuultaisi jo läpi.
Ylähampaiden tilasta en edes tiedä.

Poika on ollut siis kiukkuinen. Ei kipeä vaan lähinnä "vihainen" viime päivät.
Muutenkin on ollut viimeisen pari viikkoa erityisen riippuvainen äidistä. Sylistä ja tissistä.
Ollut kovassa yskässä.
Heräillyt tunnin välein yöllä.
Joten äiti on ollut vähän väsynyt.

Tyttö on jäänyt hirvittävän vähälle huomiolle.

Lauantaina sitten vietimme tyttöjen päivää.
Olimme jo etukäteen suunnitelleet mitä silloin tekisimme.
Kotoa emme voineet kovin kauaksi lähteä. Erään tissitakiaisen takia, mutta löytyyhän sitä kivaa puuhaa kotoakin.

Tyttö odotti innoissaan tyttöjen päivää.
Puhui siitä kaikille. Kertoi mitä silloin tekisimme.

Edellisenä iltana ei meinannut enää malttaa odottaa.
Tyttöjen päivän aamuna päivävaatteiden pukeminen kesti. Koska tyttö ei tiennyt mitä tyttöjen päivänä pitää päälleen pukea.

No mitä me sitten teimme.
Me leivoimme aamulla pullia. Ja herkuttelimme niillä.

Me leikimme kotia. Me leikimme aarteen piilotusta. Me piirtelimme. Me leikimme nukkekodilla.

Me vuokrasimme tytön valitseman elokuvan, katselimme sen sohvalla löhöten ja herkuttelimme samalla.

Pulkkamäkeenkin meidän piti mennä, mutta ulkona oli niin kamala pakkanen, että päätimme jäädä vain sisälle.

Ja me leikimme.

Illalla vähän kiukutti, mutta nukkumaan mennessään tyttö kysyi isältään; "voisiko se tyttöjen päivä jatkua huomennakin?!"

Paljon se onnistunut päivä ei vaatinut. Ei mitään ihmeellistä ohjelmaa.
Ainoastaan sen, että äiti oli VAIN tyttöä varten.
Isi hoiti pojan (tissittelyitä lukuunottamatta). Äiti ei siivoillut. Äiti ei laittanut ruokaa. Äiti ei huutanut. Äidin ajatukset eivät harhailleet.
Äiti keskittyi vain tyttöön.

Näitä tyttöjen päiviä pitää olla useammin!

(Näin hellyttäviä käärmepullia tyttö leipoi!)

Tässä hetkessä

Poika on väsynyt.

Nostan pojan sängylle. Poika hihkuu innoissaan. Tietää mitä on saamassa.
Alkaa syödä innokkaasti. Hieroo silmiään pienillä pulleilla käsillään. Nukkumatti on jo ennättänyt heittää unihiekkaa pieniin silmiin.

Poika syö. Hypistelee rintaliivejäni.
Silmät menevät jo kiinni.
Koskettelee pienen pienillä pehmoisilla sormilla kasvojani. Varmistelee, että olen vierellä.
Suukottelen pieniä sormia. Se taitaa kutittaa, sillä poika avaa uniset silmänsä ja nauraa.
On niin hellyttävä. Tekisi mieli rutistaa.

Poika jatkaa syömistä ja laittaa silmänsä kiinni.
Nukahtaa.
Annan pienen vielä syödä uneen.
Silittelen hentoista tukkaa.
Äidin pieni. Niin ihana rakas.

Pitää vielä pienillä käsillään rintaliiveistäni kiinni.
En tohtisi lähteä pois.

Katselen tuota kaunista pientä olentoa.
Voisiko aika pysähtyä hetkeksi tähän.
Ihan vain pikkuiseksi hetkeksi.

Aika juoksee niin lujaa. Enkä tunnu pysyvän perässä.

puolivuotiaan elämää

Herään, kun pikku-ukko potkii minua kylkeen.
Kun avaan silmäni näen maailman hyväntuulisimman pojan, joka katsoo minua onnellinen hymy kasvoillaan. Potkii innoissaan ja hihkuu!
"Jee! Äiti on hereillä!"
Touhuilee siskon kanssa sängyllä kun itse vielä torkahtelen jokusen kerran.
Väsyttää, poika kun heräilee taas öisin niin useasti syömään.

Aamupalan ajan (siis minun ja tytön aamupalan) poika leikkii keittiön lattialla leluillaan. Pyörii napansa ympäri. Tutkii lelujaan tarkkaan ja syö niitä antaumuksella.
Lopulta hermostuu kun muistaa, että äidin sylissähän olisi vielä kivempi olla.
Luen lehteä ja juon kahvia.
Vaatii aikamoista taiteilua onnistua siinä ilman, että kahvi on kaatuneena ja lehti märäksi mutusteltuna ja palasiksi revittynä.

Poika innostuu entisestään kun otetaan vaatteet ja vaipat pois. Mikään ei ole ihanampaa kuin nakuna oleminen. Potkii niin, että liikkuu sängyssä taaksepäin.
Touhuilee sängyllä, syö varpaitaan, potkuttelee.
Aamupesutkin ovat vielä ihan kivaa puuhaa. Varsinkin kun näkee vessan peilistä ihanan pojan nauravat kasvot ja äidin myöskin niin "ihanat" kasvot. Suukotellaan siinä peilin edessä hetki.
Vaatteiden päälle pukeminen onkin sitten se tylsä kohta. Silloin täytyy aina ranttaliksi laittaa! Eihän sitä pidä sietää. Nakuna olisi kivempaa.
Sitten taas lattialle reenailemaan. Siskon kanssa on niin hauskaa leikkiä. Sisko on IHANA!

Päiväuniaika alkaa lähestyä.
Mennään pojan kanssa sänkyyn pötköttelemään.
Poika nukahtaa rinnalle. Jätän pojan siihen nukkumaan. Herää kuitenkin jos yritän siirtää hänet omaan sänkyynsä.

Parin tunnin päästä sängystä alkaa kuulua juttelua. Poika on herännyt.
Mennään tytön kanssa katsomaan.
Siellä on erittäin iloinen poika jo masullaan meitä odottamassa.
Hihkuu innoissaan.
Sylitellään pitkästi, ja sitten on taas päästävä touhuilemaan!

Pian on ruoka aika.
Tarjoan pahaa aavistamattomalla pojalle kasvispöperöä.
Poika avaa kaksi kertaa lusikalle suunsa. Sitten alkaa kiemurtelu sylissä.
"Kiitos ruuasta. Se oli nyt tässä."
Saa leikkiä vielä siskonsa kanssa hetken ennen kuin tarjoan sitä parempaa ruokaa.

Lattialla leikkiminen alkaa hermostuttaa. Haluaisi päästä leikkimään siskon leluilla, mutta sisko ei anna.
Nappaan pojan syliini. Sylkytellään ja höpötellään.
Lasken pojan hetkeksi takaisin lattialle. Vessassa käynnin ajaksi.
Poika suuttuu tulisesti. Hän halusi olla nyt sylissä.
Itkee kasvot tulipunaisena. Aluksi ilman ääntä, kunnes muistaa vetää henkeä välissä.
Syliin päästyään itku loppuu samantien. "Pääsinpäs!"

Lähdetään ulos.
Pukeminen on taas kauheinta mitä pieni mies tietää. Etenkin pipojen laittaminen.
Syö tumppunsa märäksi jo ennenkuin päästään edes ulos.
Vaunuihin nukahtaa pienen kärryttelyn jälkeen.

Kotiin tultuamme jatkaa unia vielä sisällä. Vähennän vaan vähän vaatetta, eikä poika huomaa mitään.

Päiväunilta herättyään ilta jatkuu samaa rataa kuin päiväkin.
Lattialla leikkiä, sylittelyä ja tissittelyä. Sylissä hyppimistä, lattialla sätkimistä, koko ajan liikkeessä olemista. Siskon ihastelua, nauramista, kiljumista. Kaiken käden ulottuvilla olevan syömistä ja litra tolkulla kuolaamista.
Toisinaan päiviin kuuluu kyläilyä. Siitä poika pitää. Uteliaalle pojalle se sopii.
Joskus taas kaupoilla pyörimistä. Siitä poika ei innostu. Kaupoilla tulee aina niin kuuma ja muutenkin shoppailu on ihan naisten hommaa.
Toisinaan taas meillä käy vieraita. Sekin on mukavaa! Varsinkin naisia on mukava hurmata hymyillään!

Illalla poika touhuaa isin ja siskon kanssa.
Alkaa jo hieman väsyttää.
Kaikki on hyvin, kunnes näkee minut tai kuulee ääneni.
"Ainiin, äiti. Äidin syliin pitää päästä!"

Isi tekee pojalle iltapesut. Höpsöttelevät samalla. Makuuhuoneesta kantautuu ihana käheä naurunhörötys!
Tulevat luokseni. Poika muistaa taas olemassaoloni ja alkaa itkettää.
Kurottelee pienillä käsillään minua. "Tuohon syliin minä nyt tahdon!"

Syötän pienen pojan sängyssä.
Kovasti on jo väsynyt. Halaillaan hetki ja nostan pojan omaan sänkyyn.
Poika alkaa itkeä kun olen vasta laskemassa häntä sänkyyn. Laitan unilelun ja harson kainaloon, soittorasian soimaan. Silittelen ja pusuttelen.
Lähden pois ja sängystä alkaa kuulua lohduton itku joka muuttuu raivokkaaksi jo ennenkuin olen edes huoneesta ehtiny pois.

Menen takaisin, yritän puhella ja silitellä. Poika suuttuu vaan entisestään.
Syliin kun pääsee niin itku loppuu taas kuin seinään.
Pieni painaa päänsä olalleni. "Tässä on niin hyvä olla."

Syötän pienen vielä uudestaan tai kannan uneen.
Nyt on taas sellainen vaihe, että muuten ei nukahda. Itsekseen omaan sänkyynsä niinkuin vielä joku aika sitten.

Se on tänään 6 kk.
Yritin ottaa pojasta vähän kuvia tuon iän saavuttamisen kunniaksi.
Kuten otin aikoinaan tytöstäkin.
Muutaman ihan kelvollisen kuvan sainkin.
Ja sitten usemman sata näitä ei niin onnistuneita, mutta toisaalta taas niin hellyttäviä.