Sateen jälkeen

Eilen satoi lähes koko päivän.
Illalla käytiin pihassa loiskuttelemassa vesilätäköissä.

Miten se on vaan aina niin hauskaa lapsista.

Pipa hyppi lätäkössä ja Raivo istui vieressä.
Kun Pipa hyppäsi lätäkköön, vedet lensivät Raivon päälle ja poika nauroi katketakseen!

Raivo myös yritti itsekin hyppiä lätäköissä ja loiskutteli vettä käsillään.

Vieressä isommat tytöt katselivat lasten touhuja.
Kuiskivat kauhistellen kuinka likainen poika on. Ja märkä.
Suukin oli ihan hiekassa. Raivokun pistelee hiekkaa suuhunsa kuin suurinta herkkua ja juo lätäköstä vielä vettä päälle.
Aikansa katseltuaan tytötkin päättivät hypätä muutaman kerran lätäkköön. Ja kuinka hauskaa se oli heistäkin!
Pian kuitenkin isoin tyttö lopetti. Housut olivat kastuneet ja kurastuneet. Ja niillä pitäisi mennä vielä huomenna kouluunkin!

Jäivät kuitenkin vielä katselemaan Pipan Ja Raivon ilakointia.
Kysyivät Pipalta, eikö hän huomaa kuinka märät ja likaiset hänen huosunsa ovat?!

Todettiin Pipan kanssa yhteenääneen, että ei haittaa! Vesi ei mene läpi ja lian saa pestyä!


Kotona mietin vielä tyttöjä. Kuinka heistä näki, että olisivat halunneet riemuita ja hyppiä lätäköissä. Ilman huolta vaatteiden likaantumisesta.

Koska leikit sitten muuttuvat. Koska ulkoilusta tulee vain ulkona seisoskelua tai istuskelua.
Minkäikäisenä pitää miettiä etteivät vaatteet voi ulkoillessa likastua.
Ettei ole enää sopivaa loiskutella vesilätäköissä, tehdä hiekkalaatikolla mutavelliä tai piirtää lapiolla puroja hiekkaan.

Ei yksi NIISTÄ aamuista

Herättiin aamulla kaikki samasta sängystä. Me kolme siis. Yksi oli jo lähtenyt töihin.

Olisin halunnut heräillä rauhassa. Lapset kainalossa. Jutellen ja halaillen. Nuuhkien unituoksuja. Odottaen koska auringonsäteet pilkahtaisivat verhojen välistä.
Olla vain pitkään peittojen alla. Lämpimässä.

Mutta lapset halusivat heti paeta sängystä.

Jäin siis yksinäni loikoilemaan.
Ummistin silmäni ja vedin peiton korviin.
Kuuntelin lasten ääniä.
Hyväntuulista juttelua. Ilon kiljahduksia. Naurua. Onnen ääniä.

Kuuntelkin kuinka tyttö komensi poikaa. Aivan samoin sanoin ja ääneenpainoin kuin minä teen.
Kuin pieni kopio äidistään.
Hetken päästä kutsui kullaksi. Hellitteli. Opasti ja ohjasi.

Kun olin nukahtaa, päätin vihdoin nousta ylös sängystä.
Keittiössä näin tytön voitelevan leipää. Katsoin kun hän höyläsi leivän päälle juustoa ja antoi yhden juuston siivun vieressä odottavalle pojalle.
Kun leipä oli valmis, tyttö laittoi sen eteeni pöydälle. "Tein sinulle voileivän!"
Huomasin että tyttö oli hakenut huoneestaan pienen tarjottimen.  Olisi ilmeisesti tuonut leivän minulle sänkyyn, ellen olisi ehtinyt nousta ensin.
Oli hakenut aamulehdenkin. Nostanut sen pöydälle. Minun paikalleni.

Liikutukseltani en tahtonut saada sanaa suustani.

Tyttö hymyili onnellisena edessäni ja poika hihkui vieressä aivan kuin ymmärtäisi miksi äiti nieleskelee kyyneleitään.

Tauolla

Tietokone on rikki. On ollut nyt pari viikkoa.

Blogi on tästä syystä tauolla.
Kunnes joku korjaa koneen tai vie sen korjattavaksi.

Hyviä vointeja kaikille! :)

Elokuu

Tyttö oli ulkona kun alkoi sataa. Juoksi puun alle suojaan.
Kun kuuli ensimmäisen jyrähdyksen, muisti ettei ukkosella saa olla puun alla ja juoksi pikasesti kotiin.
Kotona vielä huolehti että eihän vaan äiti mene puun alle sateelta suojaan!

Olin pojan kanssa pyöräilemässä kun taivas tummeni. Vettä tuli kuin saavista ja tuuli oli hirmuinen.
Onneksi oltiin melko lähellä kotia.
Pihassa mies nosti pyörän kyydistä litimärän, pelosta ja kylmästä tärisevän pojan. Pienet hampaat ihan kalisivat yhteen.

Sitä viime viikko on ollut. Ukkosta ja myskyä. Mutta myös hellettä.
Kiirettä kun on juostu paikasta toiseen.

Tämä viikko alkoi rauhoittumisella. Pakostakin.

Rakastan kesää, mutta ihanaa kun tulee syksy. Ja ilmat viilenevät.
Tytön kerho alkaa ja elämä rytmittyy taas eritavalla.
Pihan tytöillä alkaa esikoulut ja koulut.
Saan taas oman tytön kotiin. Muutakin kuin vain pikaisesti syömään.

Viikolta

Nautittiin helteistä.
Käytiin mökillä. Lapset juoksivat pihalla.
Syötiin marjoja aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi.
Poika söi ihan koko ajan. Kävi pöydästä kerjäämässä.
Söi myös ensimmäisen kerran makkaraa, siskolta pihisti.

Tyttö uskalsi mennä mökin pihaan yksin. Ja viihtyikin siellä hetkiä itsekseen.
Poika oppi kunnolla kiipeämään. Kiipesi tuolille ja tuolilta pöydälle. Sängylle. Taas tuolille ja tuolilta taas ylemmäs kukkapöydälle. Arkun päälle ja siitä hellalle. Kerran yllätin pojan istumassa isäni kannettavan tietokoneen päällä.
Ja kun se on salamannopea. Tulee ihan hiljaa, kuin varkain.
Ymmärtää vetää tuolin pois pöydän alta. Jotta siihen pääsee kiipeämään.
Ja juoksemaankin tuo on jo oppinut.
Hyppiä yrittää. Toisinaan näyttää kuin siinä vähän onnistuisikin.

Pestiin mattoja. Poimittiin marjoja.
Herkuteltiin lätyillä ja marjapiirakalla.
Saunottiin ja vilvoiteltiin pitkästi.

Kummasteltiin tätä kesää. Näitä helteitä. 

Kun tultiin kotiin, tyttöä odotti kirje. Ystävät olivat sen jättäneet. Toisella puolella oli piirretty kuva ja toiselle puolelle oli kirjoitettu "Pipa olet kiva". Tyttö nukkui seuraavan yön tuo kirje kädessään.

Tänään nuo samat ystävät leikkivät pihassa toisten, vieraiden tyttöjen kanssa. Pipa ei päässyt leikkiin mukaan. Näin kun tyttö kierteli yksin pihassa. Katseli toisten leikkejä. Ei ensin myöntänyt että harmittaa, mutta kasvoilta sen näki heti.

Nyt tyttö lähti mummin matkaan. Yökyläilemään.

Vieläkin on paha olo. Harmittaa tytön puolesta. Vaikka tiedän, että huomenna leikkivät taas sulassa sovussa.
Mutta silti se riipaisee sydämestä...

Mustikassa

Lapsena kävin joka kesä mustikassa.

Koko perhe lastattiin autoon ja ajettiin metsän reunaan.

Meillä tytöillä oli omat pienet korit mukana.

Asteltiin saappaat jalassa, pienet korit käsissä.

Mustikoita päätyi enemmän suihin kuin koreihin.

Jaksettiin poimia mustikoita ehkä juuri sen verran että korin pohja täyttyi.

Sitä ennen aina huudeltiin toisillemme vieläkö näkyy pohjaa.

Kun pohjaa ei enää näkynyt, jätettiin korit sivuun.

Ja leikit alkoivat.

Silloin ihan pienenä metsässä oli vaikea kulkea.

Ja monesti tulikin kompastuttua ja kori kaikkine mustikoineen meni pitkin maita ja mantuja.

Kuinka paljon se harmitti. Pienen ihmisen vaivalla keräämät mustikat!

Silloin äiti tai isä kaatoi omista mustikoistaan osan pieneen koriin.

Kaatuneiden mustikoiden tilalle.

Enää ei harmittanut!

Meillä oli aina eväät mukana.

Voileipiä. Ja mehua pullossa.

Äidillä ja isällä oli kahvia termospullossa.

Sokerinpalat kulkivat joka vuosi mukana siinä samassa pienessä muovirasiassa.

Muistan vieläkin sen leivän tuoksun. Enää leipä ei tuoksu samalle.

Tai ehkä se tuoksuisi. Siellä mustikkametsällä.

Tämä on yksi perinne, jota aion jatkaa omien lasteni kanssa.

Mökillä käytiin tytön kanssa pikipäin lähimetsässä. Pariin kertaan. Tyttö keskittyi vadelmiin ja metsämansikoihin.

Itse keräsin mustikoita. 

Joita sitten syötiin porukalla lusikoilla suoraan pienestä ämpäristä. Poikakin tuli kerta toisensa jälkeen hakemaan lisää.

Tein myös vanhempieni kanssa tehoiskun metsään. 

En enää kaatunut ja marjatkin pysyivät ämpärissä. Silti vanhempani kaatoivat omaan saaliinsa minun ämpäriini!

Nyt on reilu kymmenen litraa mustikoita pakkasessa.

Ensi vuonna mennään tytön kanssa ja otetaan eväät mukaan. 

Poika taitaa olla silloin vielä vähän liian pieni seuraksi. Mutta lähimetsään pääsee tuokin jo silloin!

Huhuu!

Monen muun bloggaajan tavoin, olen jo pidemmän aikaa miettinyt kukahan täällä mahtaa vierailla?

Toivon, että jättäisit pienen merkin itsestäsi. Kuka olet? Miten tänne päädyit?
Tai vaikka vain moikkaat!

Ja jos olet ihminen oikeasta elämästäni, niin kerrohan toki! (En ole nimittäin blogistani kertonut kenellekään, ja jos joku minut/meidät on täällä tunnistanut niin saa kertoa rohkeasti :D)

Ja myös jos on kysyttävää, niin nyt on hyvä hetki kysyä. Vastaan mihin pystyn ja uskallan ;)

Sairastellaan

Kun poika alkoi paranemaan, tyttö sairastui.
Niin se kai aina menee. Kaikki vuorollaan.

Ihmeellisiä nuo lapset sairastaessaan. Vaikka ruumiinlämpö huitelee päälle 40 asteen, ei yhtäkään valittavaa sanaa pienen suusta kuule!

Eilen tyttö söi jo jätskiä balettipuvussa ja katseli elokuvaa.

Tänään on ollut maha sekaisin.
Kun oltiin oltu hereillä kaksi tuntia, pesussa oli jo kahdeksat pikkarit. Sitten menin laskuissa sekaisin.
Nyt tuntuisi rauhoittuneen.
Istuu keittiönpöydän ääressä muovikippo päässään ja muovailee muovailuvahalla.

Vielä tänäänkin on siis kotipäivä. Onneksi mies on vapaalla.
Pestään pyykkiä ja siivotaan.

Tukholman tuliainen

Pieni pyörii vieressä. Etsii hyvää asentoa. Mihin voisi nukahtaa.
Yrittää syödä, mutta nenä on aivan tukossa eikä pysty kunnolla imemään.
Juttelee. Silmät ovat kiinni.
Iho on kuuma.
Hengistys on raskasta. Ponnistavaa ja ähkivää.
Hyvää asentoa ei löydy. Nukahtaa hetkeksi syliin.

Makoillaan vierekkäin. Poika koskettaa kuumilla pienillä sormilla. Tarkistaa että olen vielä vieressä.
Työntää päänsä kainaloon. Valittelee. Olo on huono.
Lopulta nukahtaa.
Hetkeksi.

Haluaisin vain olla vieressä.
Valvoa pienen unta.

Pieni sairas lapsi, ja äidin halu suojella on valtava.
Se kumpuaa jostain syvältä ja on niin voimakas.
Vaikka sairaus oliskin vain "pieni", helposti hoidettava. Ei mitään vakavaa.
Tunne on silti niin suuri.

Hengitys muuttui lopulta niin hankalaksi, että lähdimme lääkärin kautta sairaalaan.
Aamulla pääsimme kotiin.
Ja poika on melkein oma itsensä.


Sellaisia Tukholman tuliaisia tällä kertaa.

Matkalla

 (Kuvia ei ole laivalta eikä Tukholmasta. Yksityisyyssyistä.)

Kesäloman ainoa matka (jos mummun ja papan luona mökkeilyä ei lasketa) suuntautui ensin Helsinkiin ja siitä laivalla Tukholmaan.

Viime vuonna oltiin maaliskuussa samanlaisella matkalla, ja siitä lähtien tyttö on puhunut ja kysellyt uuden laivamatkan perään. Ihanan upea "hyttihuone" teki silloin kolmivuotiaaseen matkustajaan suuren vaikutuksen.
Eikä hytti saati laiva ollut tälläkään kertaa, nyt jo pian viisivuotiaalle pettymys. Tällä kertaa "hyttihuone" ei ollut vanhempien mielestä ihan yhtä hieno kuin viime kerralla, mutta tytön mielestä sitäkin hienompi. Siellä oli yläsänky!

Laivalla matkusti myös Pikkumyy, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ja siellä oli kaksi eri leikkipaikkaa. Oli myös ihana kauppa, josta tyttö osti ihanan pinkkiä kynsilakkaa ja  sai lakatut kynnet ensimmäistä kertaa elämässään! Ja äidinkin kynnet lakattiin vuosien tauon jälkeen. Keltaisella!

Tyttö löysi ennätysvauhtia kavereita. Söi lähes kaiken mitä eteensä sai. Juoksi aamusta iltaan. Puhui kuin papupata niinkuin tekee aina kun on innoissaan.

Poikakin viihtyi.
Helsingissä torilla ennen laivan lähtöä kävi "juttelemassa" jokaiselle vastaantulijalle. Esitteli hienoja maasta löytämiään kiviä. Sai paljon juttuseuraa ja sitäkin enemmän ihailevia katseita. Turistit tarjoilivat pojalle mansikoita.
Laivassa oli kuin kotonaan. Niinkuin on joka paikassa. Hytti oli pojastakin aivan upea. Vaatekaapissa vietti ison osan hytissä oloajasta. Leikkipaikoissa leikki kuin vanha tekijä. Ja kävi taas juttelemassa ja esittelemässä pallomeren palloja jokaiselle johon sai vähänkin katsekontaktia. Ja äitiä ja isiä juoksi pakoon.
Illalla muumit tanssittivat lapsia ja poika hytkyi muiden mukana. Menoa ei haitannut se, että muut olivat vuosia vanhempia ja ainakin kolme päätä pidempiä. Poika tanssi siinä missä muutkin. Oli melko ihana näky!
Aamupalalla todettiin, että jos maustamaton viili on pojan suurinta herkkua, niin maustamaton jogurtti on melkein yhtä hyvää. Kun puuro taas jostain syytä syljettiin samantien suusta pois.

Tytön piti nukkua toisessa yläsängyssä, mutta pian nukkumaan menon jälkeen kömpi kuitenkin parisänkyyn. Lopulta vain mies nukkui yhdessä yläsängyssä ja me muut pari sängyssä. Tai kuka nukkui ja kuka ei.
Toisena yönä heräsin siihen kun poika seisoi lattialla sängyn vieressä ja halusi sänkyyn. Ei väsyneenä jaksanut itse sinne kivuta. Aamulla kun katseltiin paikkoja ja ihmeteltiin miten poika oli joutunut yöllä pois sängystä, todettiin, että hän oli keskellä yötä käynyt vähän leikkimässä ainakin äidin puhelimella ja vesipullolla!

Tukholmassa kierreltiin ja katseltiin. Ihmeteltiin paikkoja. Käytiin kaupoissa ja syömässä. Kun palattiin laivaan oltiin aivan poikki, mutta silti tuntui ettei aikaa ollut tarpeeksi.

Helsinkiin palattuamme matkasimme vielä Korkeasaareen.
Missä äidin ehdottomat suosikit olivat pienet apinat ja karhut, isin suosikit taas olivat karhut ja hassu nenäinen pullea hiiri ja tytön taas puput ja riikinkukko.
Poika taisi pitää myös riikinkukosta kun sen perässä ainakin kovasti yritti pysyä.. Muuten ei juuri eläimistä perustanut. Alkumatkan nukkui ja loppumatkan taisteli unta vastaan.

Mahtavampaa matkaseuraa saa kyllä hakea.
Vaikka ensi kerralla mennään miehen kanssa ihan kahdestaan. Ehkä...