Vannotin itselleni, että en ala kärsimättömäksi tämän loppuraskauden aikana.
En ala, ainakaan ennenkuin laskettuaika on saavutettu.
Lasketunajan jälkeen kärsimättömyys on sallittua.
Ei vielä.
Mutta nyt. Olen kärsimätön.
Odotan niin kovasti, että vauva syntyisi.
Nyt on useampana iltana tullut tuntuvia supistuksia. Ei kipeitä, mutta tuntuvia kuitenkin.
Ne ovat saaneet toivon nousemaan ja tämän kärsimättömyyden aikaiseksi.
Tahtoisin niin jo.
Tahtoisin nähdä pienen poikani ensimmäistä kertaa. Tahtoisin kuulla sen ensimmäisen itkun.
Mietin näyttääkö hän samalta kuin siskonsa vauvana.
Minkä kokoinen hän on.
Tahtoisin saada hänet syliini, nuuskia ja suukottaa häntä loputtomiin.
Olla vain kainalokkain.
Tahdon niin paljon nähdä hänet. Ihanan pienen vauvani.
Tahtoisin, että tämä odotus olisi jo pian ohi.
Että meitä olisi jo neljä.
Tahtoisin sen "uudenlaisen" elämän alkavan ja tämän odotusvaiheen loppuvan.
Ja pian tahtoni toteutuukin. En vain tiedä koska.
Tänään vai kahden viikon päästä.
Hirvittävää kun ei voi tietää, mutta myös niin ihanan jännittävää!
Jäätelökuukausi ja vaniljajäätelö
2 päivää sitten
2 kommenttia:
Heippa!
Eksyin kauniiseen blogiisi ihan vahingossa. Olemme odotuksessamme suht samoilla viikoilla, taidan tulla vähän sinua perässä (nyt rv 37). Samojan tunteita ja tuntemuksia eletään täälläkin. On ollut mukavaa lukea, että olet voinut hyvin. Itselläkin tuntuu, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sen paremmalta olo tuntuu. Myös suuri odotus, ihmetys ja jännitys on tulevaa pienokaista kohtaan, voi kunpa hänet saisi oikein pian syliin katseltavaksi ja tuoksuteltavaksi. Toisaalta, on aika ihanaa saada elää vielä muutamia viikkoja tätä ainutlaatuista kesää ja raskaustta, kun kaikki on vielä edessä...
Tulen jatkossakin lukemaan kuulumisiasi!
Kiitos Sofia sanoistasi ja tervetuloa uudestaankin!
Kiva kulla, että myös sinulla on vointi ollut hyvä.
Itsellä tosin alkaa nyt voimat loppumaan. Se energinen vaihe alkaa nyt olla selvästi ohi... Mutta pian on kyllä tämä raskauskin ja pieni kaveri sylissä :)
Lähetä kommentti