Rv 39+1

"Äiti, minä olen vähän pettynyt kun en ole vieläkään isosisko."

Nämä sanat olivat ensimmäiset mitä eilen aamulla kuulin, kun tyttö tuli minua herättämään.
Eli pientä malttamattomuutta taitaa olla tässä perheessä jollakin muullakin kuin vain minulla.

Eilen oli neuvola;

Rv 39+0

Hb 121 (matala minulle kun normaalioloissa hb on yli 150)
RR 112 / 72
paino 67.6 kg (sama kuin viikko sitten)
turvotus -
Sf-mitta 33 cm
syke + 130
liikkeet ++
tarjonta Rt1

Kaikki taas Rimpulalla hyvin.

Oma vointi: väsynyt, voimaton ja väsynyt!

Se energinen olo, mitä vielä viikko (?) sitten hehkutin on nyt kadonnut.
Tilalle on tullut fyysinen voimattomuus ja väsymys.
Yöt nukun hyvin, mutta se uni ei riitä.

Haukotuttaa ja lorvituttaa. Tekisi mieli vain makoilla. Nukkua puoleenpäivään ja siihen lisäksi vielä päiväunet.
Mutta kun on tuo tyttökin. Hän herää aamulla kahdeksalta. Hän ei nuku päiväunia. Hän kaipaa leikkiseuraa, jutteluseuraa, piirtelyseuraa, höpsöttelyseuraa...

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä myöntää, että tyttö on hirvittävän joustava. Ymmärtää yllätävän hyvin sen, että äiti ei nyt oikein jaksa. Puuhaa paljon itsekseen. Suostuu äidin kanssa leikkimään niitä rauhallisia leikkejä. Antaa äidin käydä aina välillä pötköttelemässä sohvalla.

Olen kuitenkin yrittänyt täyttää meidän päivät erilaisilla puuhilla. Käymme ihmettelemässä torielämää, käymme isoissa leikkipuistoissa joista tytölle löytyy aina leikkiseuraa, näemme ystäviäni ja sukulaisiani, kiertelemme kirpputoreja...
Mitä vain, jotta päivät sujuisivat mutkattomammin ja nopeammin.
Jotta en muistaisi sitä väsymystä ja tyttö olisi tyytyväisempi.

Mutta illat olen sitten aivan puhki.

Tänään olisi Rimpulan hyvä päivä syntyä. Tätä päivää olen lotonnut.
Ei taida veikkaus osua kohdalleen. Mitään tuntemuksia ei ole synnytyksen suuntaan.
Ehkä huomenna!