Me näytämme tunteemme tytölle.
Puhumme paljon kuinka tärkeä ja rakas hän meille on.
Halaamme ja pussaamme.
Siksi olenkin pitänyt ihan normaalina, että myös hän osoittaa tunteensa meille.
Hän kertoo kuinka paljon rakastaa. Tulee lähelle ja halaa ja suukottaa.
Ja sehän on tietysti aivan ihanaa.
Ei ole mitään ihanempaa, kuin se kun oma lapsi kiepsahtaa kaulaan, antaa ison pusun ja kertoo kuinka paljon rakastaa.
Viime aikoina tuo tunteiden osoittaminen on lisääntynyt.
Tyttö kertoo monta kertaa päivässä kuinka paljon rakastaa. Kertoo, kuinka olemme parhaita maailmassa.
Eilen tyttö sanoi minulle ensimmäistä kertaa, että "olen aina toivonut sinua äidikseni!" ja "sinä olet juuri sellainen äiti kun olen aina toivonut"
Miehelle oli sanonut vastaavaa.
Ja tänään on taas toistellut noita lauseita.
En oikein tiedä mitä ajatella näistä viimeisistä lauseista. En oikein tiedä miten reagoida, mitä vastata.
Ei minun lapseni tarvitsisi sanoa minulle tuollaisia asioita.
Onko tytöllä joku tälläinen vaihe? Onko hän nyt oppinut uudella tavalla ilmaisemaan tunteitaan ja siksi jatkuvasti kertoo rakkaudestaan?
Tunteeko hän olevansa laiminlyöty ja hakee meiltä vain hyväksyntää?
Vai onko lähestyvä vauvan syntymä saanut tämän aikaiseksi? Pelkääköhän, että meillä ei enää riitä rakkautta hänelle kun vauva syntyy? Siksikö hän kertoo meille koko ajan rakkaudestaan. Että mekin vielä rakastaisimme häntä?
Vai mietinkö vain liikaa?
Mikä on perhe?
1 päivä sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti