Ukon syntymä

11.7.2009

Heräsin kolmelta yöllä ihmeelliseen kipuun vatsalla. Käänsin kylkeä ja pian kipu toistui. Tajusin kipujen olevan supistuksia ja hymyilin.

En saanut enää nukuttua. Mies kuorsasi vieressä ja päätin mennä toiseen huoneeseen nukkumaan.

Supistuksia tuli heti noin 10 minuutin välein, enkä pystynyt enää nukkumaan.

Söin aamupalaa ja luin aamulehteä. Tiesin, että tänään lähdetään synnyttämään.

Jossain vaiheessa aamua kokeilin mennä nukkumaan, mutta makuulla supistukset tuntuivat laantuvan ja niiden väli harveni hetkeksi 20-30 minuuttiin. Päätin, etten enää nukkuisi, sillä halusin saada tämän vauvan tänään.

Seitsemän aikaan tyttö ja mies heräsivät. Kerroin molemmille, että tänään lähdetään sairaalaan. Vauva haluaa syntyä.

Katselin telkkaria, kuljeskelin ympäri asuntoa, siivoilin aina supistusten välissä.

Supistukset tuntuivat lähinnä vatsassa. Supistusten aikana nousin pystyyn. Sillä tavalla pystyin vastaanottamaan kivun parhaiten.

Yhden aikaan vanhempani hakivat tytön luokseen. Tyttö pelästyi, eikä olisi halunnut lähteä. Ilmeisesti luuli, että hän joutuu muuttamaan pois kotoa vauvan tieltä. Selitettiin asiaa tytölle ja kerrottiin, että isi hakee tytön heti kotiin kun vauva on syntynyt. Kamalan paha mieli jäi tästä, vaikka tiesikin, että tyttö on jo koko asian unohtanut kun pääsee mummulaan (niin kuin sitten olikin).

Jäätiin vielä hetkeksi miehen kanssa kotiin.

Kolmen jälkeen supistukset tuntuivat jo todella kipeiltä. Vauva oli selvästi laskeutunut alaspäin ja sekin teki kipeää. Tuntui kuin supistusten välillä ei olisi hetkeäkään taukoa.

Päätettiin lähteä sairaalaan.

Synnytysvastaanotossa oltiin puoli neljän aikaan. Olin käyrällä 15 minuuttia. Vauvan sykkeet olivat hyvät koko ajan. Supistuksia tuli useampi tuona aikana. Nyt se jatkuva kipu vatsalla oli helpottanut, mutta supistukset tulivat kivuliaina.

Kätilö tunnusteli vauvaa vatsanpäältä ja kysyi minun mielipiteeni vauvan koosta. Sanoin, että uskon vauvan olevan ainakin esikoisen kokoinen (3 810g) ellei isompikin, mutta että kaikki terveydenhoitajat ja lääkärit pitävät vauvaa pienempänä. Kätilö oli samaa mieltä muiden ammattilaisten kanssa ja sanoi, ettei vauva ole yli 3.5 kiloa. Kerroin kätilölle, että esikoisenkin sanottiin olevan juuri ja juuri 3 kiloa ja oli sitten kuitenkin lähemmäs 4 kiloa synnyttyään. Kohdunsuun tilannetta kokeillessaan, totesi vauvan pään olevan jo tosi alhaalla. Muutti myös mielipidettään vauvan koosta ja arvio sen lopulta olevan 3 800 g.

Kohdunsuu oli 4 cm auki ja synnytys hyvässä vauhdissa.

Kätilö kysyi onko toiveita synnytyksen suhteen; toivoin allasta mutta se oli varattu. Muina toiveina kerroin että haluaisin olla mahdollisimman paljon liikkeellä enkä sänkyyn kahlittuna, en haluasi epiduraalia ollenkaan ja tahtoisin kokeilla ponnistaa jakkaralla. Toivoisin että tämä synnytys sujuisi luonnollisemmin kuin esikoisen synnytys.

Synnytyssalissa olimme klo: 16.45. Siellä oli ihana kätilö. Hänkin kuunteli toiveeni ja tarjosi kivunlievitykseksi geelipusseja ja suihkua. Suihkussa kävin kertaalleen, mutta en kokenut siitä olevan kovastikaan hyötyä. Geelipusseista sain hyvää apua kipuihin. Itse pyysin myös jumppapallon, missä supistukset olikin tosi hyvä ottaa vastaan.

Kävelin ympäri huonetta tai istuin keinutuolissa. Supistukset otin vastaan ikkunalautaan nojailemalla ja pallon päällä. Mies piteli kuumaa geelipussia selälläni. Sänkyyn en halunnut mennä.

Vauvan sydänkäyrää katsottiin 20 minuutin välein.

Jossain vaiheessa kätilö halusi katsoa käyrää pidempään ja silloin istuin keinutuolissa puolisen tuntia. Sykkeet olivat hyvät koko ajan. Supistuksia piirtyi noin 5 minuutin välein, mutta ne olivat sitäkin voimakkaampia. Nyt supistukset tuntuivat sekä vatsalla että selässä.

Noin klo: 18 kätilö tutki kohdunkaulan tilanteen. Kohdunsuu oli 6-7 cm auki, vähän reunoja jäljellä, vauvan pää erittäin alhaalla ja kalvot pullottivat. Kätilö tutki kovakouraisesti ja supistukset kipeytyivät.

Kätilö kävi kyselemässä pärjäänkö näillä keinoilla vai haluanko muuta lääkitystä. Sovittiin, että jatketaan vielä näin. Ehdotti myös kalvojen puhkaisua, mutta sitä en halunnut.

Supistukset alkoivat olla todella kipeitä ja jokaisen supistuksen aikana meinasin oksentaa. Mies tarjosi tiheästi kaarimaljaa, mutta mitään ei onneksi tullut. Kauhea jano oli koko ajan ja mies täytti vesipulloani ahkeraan.

Kahdeksan aikaan kohdunkaula oli 8 cm auki ja vähän reunoja oli jäljellä. Supistukset olivat koko ajan kipeämpiä. Nyt halusin ilokaasun avuksi. Ja se auttoikin todella hyvin. Välillä tosin otin sitä vähän liiankin kanssa.

Kätilö istui pitkään seuranamme ja juttelimme niitä näitä.

Kätilöä epäilytti jaksaako kohtu supistella vielä tarpeeksi pitkään (kun synnytys oli kestänyt jo melko kauan) ja ehdotti taas kalvojen puhkaisua, jotta synnytys vähän nopeutuisi. Supistukset saisivat tulla ponnistusvaiheessa tiheämmin kuin nyt ja kalvojen puhkaisu auttaisi siihen.

Tässä vaiheessa suostuin siihen ja pian lääkäri tuli kalvot puhkaisemaan. (Ennen kalvojen puhkaisu kävin supistusten välillä vessassa. Ilmeisesti juoksin vessaan ja kätilö ja lääkäri nauroivat, että harvoin näkevät kenenkään juoksevan kun kohdunsuu on jo 9 cm auki.) Kysyivät haluaisinko puudutusta, josta vielä kieltäydyin. Halusin yrittää vielä ilokaasulla. Supistukset alkoivat nyt tulla yhä tiheämmin, ne olivat taas paljon kivuliaampia ja kestoltaan huomattavasti pidempiä.

Nyt tahdoin puudutuksen ja toiveestani sain kohdunkaulanpuudutuksen. Puudutus auttoi ja lievensi hyvin kipuja. Supistuksia tuli todella tiuhaan. Jalkani tärisivät, enkä saanut sitä loppumaan.

Noin tunti kalvojen puhkaisusta aloin tuntea voimakasta ponnistamisen tarvetta enkä enää pystynyt sitä pidättämään. Supistuksia oli koko ajan.

Tässä vaiheessa vaihtui kätilö. Se harmitti, mutta onneksi uusi kätilö oli myös erittäin pätevä ja mukava.

Hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen. Olin 10 cm auki, mutta pieni reuna oli vielä jäljellä. Kätilö sanoi etten voi vielä ponnistaa ja yritti samalla käsin saada reunaa häviämään. Teki todella kipeää enkä pystynyt olla ponnistamatta.

Pain kätilö laittoi synnytysjakkaran valmiiksi ja sain nousta siihen ponnistamaan.

Miehen tukeutuen, jakkaralla istuen aloin ponnistamaan. Huusin. Sattui niin hirveästi. Kipu oli todella kovaa! En olisi halunnut ponnistaa, mutta en voinut olla ponnistamatta. Tuntui kuin ponnistusvaihe olisi kestänyt iäisyyden. Kuitenkin vain 4 minuutin ponnistamisen jälkeen pieni poikamme syntyi. Ja hän huusi. Ja minä itkin. Hän tuntui heti niin omalta.

Sain hänet heti jalkojen päälle ja mies sai leikata napanuoran.

Siirryin sängylle makaamaan ja sain pienen huutavan poikani rinnalleni. Poika oli rinnalla kunnes istukka syntyi. Repeämiä ei tullut, vain pari pientä nirhaumaa joita ei tarvinnut ommella.

Pieni sylissäni itki vieläkin, ei meinannut rauhoittua millään. Ajattelin jo jonkin olevan vialla.

Mies jutteli pojalle ja pian pieni lopulta rauhoittui.

Aloin imettää poikaa. Jäimme huoneeseen kolmistaan. Tutustumaan toisiimme.

Ihailimme pientä ja täydellistä poikaamme. Olimme niin onnellisia.

Toivoimme vain, että tyttö olisi nyt voinut olla kanssamme.

Poikamme syntyi 11.7.2009 klo: 22.18. Raskausviikolla 39+2

Pituus 53 cm

paino 3 810 g

py 36 cm

1. vaihe 14 tuntia 14 minuttia

2. vaihe 4 minuuttia

3. vaihe 12 minuuttia

Synnytyksen kesto yhteensä 14 tuntia 30 minuuttia